Hiljattain ilmestyi Maailmanpankin johtavan taloustutkijan Branko Milanovicin kirja ”The Haves and the Have-Nots”, joka alaotsikon mukaan lupaa kertoa ”globaalin eriarvoisuuden lyhyen ja omituisen historian”. Kirja on epätaloustieteellisesti kirjoitettu, eli mukana ei ole laskentakaavoja tai kaikissa sateenkaarenväreissä räiskyviä kuvioita, joiden tuijottamisesta saa todennäköisemmin epileptisen kohtauksen kuin oivaltamisen elämyksen. Milanovic sen sijaan kertoo kirjassaan paikoin hauskasti, mutta […]


Melkein kaikki tieto löytyy nykyään netistä, ja sinne pääsee nykyään käytännössä jokainen. Verkossa kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hankkia helposti ja nopeasti tarvitsemansa tieto. Myös monenlaisen asioinnin saa nykyään hoidettua netissä. Kätevää ja tasa-arvoista, eikö vain? Tai hetkinen, ainakin kolme ongelmaa tulee mieleen.


Kela on mukana sosiaali- ja terveysalan koulutus- ja messutapahtumassa Espoon Otahallissa 18.-19.5.2011. Esittelemme osastolla 8.1 muun muassa blogia, tutkimusjulkaisujamme, Kelan tilastoja sekä Kelaa työpaikkana. Messujen molempina päivinä julkaistaan blogissa uusi kirjoitus, joten kannattaa seurata blogia messujenkin aikana. Pääsylipun messuille voi tulostaa täältä. Lisätietoja tapahtumasta: www.thl.fi/tervesos


Yli kolme vuosikymmentä Suomen julkisesti rahoitetun terveydenhuollon veljespari on elänyt rinta rinnan. Vanhempi mutta pienikokoisempi heistä on Kelan sairausvakuutus ja, noin vuosikymmenen nuorempi ja huomattavasti kookkaampi on nykymuotoinen kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Vaikka veljekset ovatkin luonteeltaan erilaiset, niin ovat toisiaan sietäneet kohtuullisesti, toistensa puutteita paikkaillen. Joskus pinnan alla on kytenyt, ja silloin tällöin leimahtanutkin, […]


Maaliskuun ensimmäinen päivä 2011 oli merkittävä monin tavoin. Matin ja Tepon Teppo täytti vuosia ja Kelan etuudetkin viettivät syntymäpäiviä. Pienimpiä eläkkeitä kartuttava niin sanottu takuueläke putkahti maailmaan 1.3.2011. Takuueläke korottaa vähimmäiseläkkeen 687 euroon kuukaudessa ja se on samansuuruinen sekä yksin asuvalle että parisuhteessa olevalle. ”Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä” lienee eduskunnassa ajateltu, sillä ”kuoppakorotusta” tulee […]


”Syön D-vitamiinilisää noin 20-kertaisesti Suomen suosituksiin nähden”, hehkuttaa 14-vuotias ”Jere” erään lehden palstoilla. Hän saa D-vitamiinia popsimistaan pillereistä päivittäin noin 150 μg. Se on kolminkertainen määrä verrattuna turvallisen saannin ylärajaan, joka on hänen ikäiselleen 50 μg/vrk sekä Suomessa että koko Euroopassa.


Vuonna 1975 julkaistussa kirjassa Psykiatrinen kuntoutus Antti Tamminen on koonnut kirjoittamaansa lukuun työssä viihtymisen perussyitä. Nämä jo vuosisadan vaihteen tuolla puolen ilmaistut ajatukset ovat edelleen aivan ajankohtaisia. Työssä viihtymistä haittaavat perussyyt voidaan listata näin: 1) paikallaan polkemisen tunne, 2) itsensä unohdetuksi ja laiminlyödyksi kokeminen, 3) tunne siitä, ettei tiedä mistään mitään ja 4) inhimillisten kontaktien […]


Tutkittua tietoa vähimmäisetuuksien alhaisesta tasosta ja riittämättömyydestä on runsaasti. Lisäksi esimerkiksi SATA-komitean ehdotuksissa todetaan, että vähimmäisetuudet ovat jääneet 30 % jälkeen keskimääräisestä ansiokehityksestä viimeisen 20 vuoden aikana. Tämän kehityksen sekä harjoitetun veropolitiikan seurauksena tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on syventynyt. Sosiaalipoliitikon kysymys kuuluu, miksi tuloerojen on annettu kasvaa? Miksi vähimmäisetuuksien tasoa ei ole nostettu silloinkaan, […]


Mukaansatempaava otsikko. Kiinnostava ensimmäinen lause. Ytimekkyys. Elävän kielen käyttäminen. Tekstin tulisi sisältää jokin lahja lukijalle. Mielenkiintoinen, kenties jonkin käänteen tai koukun sisältävä lopetus. Tuossa joitakin ohjeita, joita Kelan tutkimusosasto sai taannoisella Kotuksen kouluttajan pitämällä bloginkirjoituskurssilla. Ohjeet ovat hyvät ja ideoitakin riittäisi. Kuitenkin kynnys blogimerkinnän kirjoittamiseen taisi ainakin minulla nousta koulutuksen myötä entistä korkeammaksi. Kuinka osaisin […]


Jos olet joskus asunut pienessä kylässä, tiedät millaista se on. Tiedät, mitä naapuri on maksanut uudesta traktoristaan ja kuinka monta kiloa puolukkaa naapurin rouva on tänä vuonna kerännyt. Tiedät myös hyvin, kenen koira juoksee kylän raitilla kevät rinnassaan. Tiedät nämä asiat, vaikka et niistä ehkä niin kiinnostunut olisikaan. Pienen kylän asukkaat ovat toistensa elämässä tiiviisti […]


Poliittinen lahjonta, jota Suomessa kutsutaan usein myös vaaliavustamiseksi, omaa värikkään historian. Esimerkiksi vuonna 1979 FBI sai taltioitua videolle yhdysvaltalaisen kongressiedustaja Michael Myersin ottamassa vastaan 50 000 dollarin lahjusta. Vastaanottohetkellä hän lausui kuuluisat sanansa ”money talks and bullshit walks”. Samalla hän teki ehkä kautta aikain parhaiten kiteytetyn analyysin siitä, mikä ohjaa poliittista päätöksentekoa.


Terhikki on suomalainen terveydenhuollon osaaja, joka herätti taannoin keskustelua julkisella esiintymisellään. Hän lupasi paljastaa kaiken. Tai ei sentään ihan kaikkea, mutta kiinnostavimmat paikat tai ainakin vilauttaa vähän. Kenties sen takia häntä kutsutaankin peräti nimellä JulkiTerhikki.


Kelan tutkimusosasto selvittää yksityisten terveys- ja hammashoitopalvelujen hintatietojen tarvetta ja saatavuutta. Selvitys toteutetaan kaikille kansalaisille suunnatulla avoimella nettikyselyllä. Terveyspalvelujen hintojen suuret erot ovat totta. Viimeksi julkisuudessa oli Kuntaliiton selvitys laboratorio- ja kuvantamispalvelujen hintaeroista (HS 11.6.2010). Tutkimuksessa oli käytetty Kelan hintatietoja. Kelan tietovarantoihin tallentuvat kaikkien sairaanhoitokorvauksiin oikeutettujen palvelujen hintatiedot. Niitä on tähän mennessä käytetty liian vähän […]


Koska lomallakin ajatukset joskus harhautuvat työasioihin, sain elokuun helteissä aiheen tähän kirjoitukseen. Ajellessani lomamatkalla mieheni kanssa ympäri Espanjaa, ohitimme lukuisia kyliä ja kaupunkeja. Silmiinpistävää oli, että pienimmistä pienimmissäkin kylissä oli aina vähintään kaksi rakennusta, kirkko ja kahvila. Vaikka asukkaita kylässä olisi ollut vain kourallinen, keskellä kylää nousi kattojen yläpuolelle torni, jossa on risti. Aloin miettiä […]


Suurin osa suomalaisista palkansaajista on vakuuttanut itsensä työttömyyden varalta kuulumalla työttömyyskassaan. Pitkäaikaisen sairastumisen varalta itsensä vakuuttaminen on sen sijaan harvinaista – valtiohan turvaa sairauspäivärahajärjestelmän kautta sairastuneelle kohtuullisen ansiosidonnaisen tulotason. Kaikki siis hyvin? Edessä saattaa olla yllätys, jos satut olemaan työstäsi perhevapaalla ja sairastut.


Erään poliittiseen sosiologiaan kuuluvan lähestymistavan mukaan kriisit avaavat mahdollisuuksien ikkunan, jonka puitteissa olemassa olevia toimintatapoja ja järjestelmiä voidaan muuttaa. Suomessa vuosien 1990–1993 lamaa on joissakin tulkinnoissa pidetty juuri tällaisena mahdollisuuksien ikkunana ja ”suunnanmuutoksen” mahdollistajana. Se, missä määrin vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntoluottojen subprime-kriisistä syntynyt globaali finanssikriisi toimii muutoksien veturina, on edelleen epäselvä ja riippuu monesta tekijästä.


“Mukavaa postia Kelalta” otsikoi Taito Pekkarinen Lääkärilehden pääkirjoituksen vuonna 1997, kun Kela aloitti lääkemääräyspalautteen lähettämisen lääkäreille. Lääkäreiden kiitos palautteesta oli innostunutta. “Parasta mitä Kelalta on koskaan tullut”, hehkutti yksi lääkemääräyspalautteen mukana seuranneeseen kyselyyn vastanneista lääkäreistä. Apteekkarilehden kesäkuisessa blogikirjoituksessa myös toimittaja Tiina Kuosa kiittää Kelan entistä avoimempaa tiedotuslinjaa. Erityiset kiitokset positiivisesta palautteesta saavat ajattelemaan, eikö Kelalta […]


Kela osallistuu kesällä Porissa järjestettävään SuomiAreena-tapahtumaan. SuomiAreena on uusi yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, jonka järjestävät MTV3 ja Porin kaupunki yhdessä. Kela järjestää tapahtumassa seuraavan keskustelutilaisuuden “Miksi hyvinvointivaltiossa masentuu?”. Miksi hyvinvointivaltiossa masentuu? Aika: 21.7.2010 klo 10.30-11.45 Paikka: SuomiAreena-piha, Antinkatu 2, Pori Keskustelijoina: Jorma Huuhtanen, pääjohtaja, Kela Raimo Raitasalo, professori Pekka Sauri, puheenjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto Pertti Salovaara, juontaja/kansanedustaja, Kesk […]


Jos Muumiperhe sekä Muumilaakson muut asukkaat eläisivät nykypäivän reaalielämää, eksyisivät he mitä todennäköisimmin sosiaalilainsäädännön ja siinä käytettävän perhekäsitteen sokkeloihin. Yksityisoikeudellisesti vain Muumimamma ja Muumipappa olisivat elatusvelvollisia toisistaan (olettaen heidän solmineen avioliiton) sekä heidän pojastaan Muumipeikosta.