Kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista kannattaa eläkekattoa, joka rajoittaisi eläkkeiden enimmäismäärää. Näkemykset kuitenkin vaihtelevat selvästi puoluekannan mukaan.
Reilu kolmannes kyselyyn vastanneista asiakkaista kokee, että Kela on hoitanut toimeentulotukitehtävät huonommin kuin kunnat. Lähes yhtä moni arvioi Kelan suoriutuvan kuntia paremmin. Perustoimeentulotuki siirtyi vuoden alussa kunnista Kelan hoidettavaksi. Siirron toteutuksen myötä lakisääteiset käsittelyajat ylittyivät ja palvelu ruuhkautui. Lisäksi tehtyjen ratkaisujen laadussa on todettu olevan aiempaa enemmän puutteita. Asiakkaiden tekemät oikaisuvaatimukset ovat ruuhkauttaneet niiden […]
Taloustutkimus teki keväällä Kelan toimeksiannosta kyselytutkimuksen, joka kartoitti väestön mielipiteitä siitä, miten hallituksen suunnittelema perustulokokeilu tulisi toteuttaa. Vastaajilta kysyttiin mielipidettä mm. siitä, mitä väestöryhmiä kokeiluun tulisi sisällyttää, kuinka laaja kokeilun tulisi alueellisesti olla ja mistä mahdolliseen pysyvään perustulojärjestelmään tarvittavat varat tulisi ottaa. Väestöryhmien kohdalla kolme eniten kannatusta saanutta ryhmää olivat peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavat työttömät (45 […]
Blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Aiemmat kirjoitukset on julkaistu 29.9.2015, 1.10.2015 ja 5.10.2015. Kelan tutkimusblogissa julkaistiin syksyllä 2015 kirjoitussarja perustuloa koskevista kansalaismielipiteistä. Yleisesti ottaen perustulo sai laajaa kannatusta kansan keskuudessa. Perustuloa koskevaa kysymystä ei tuolloin asetettu mihinkään kehykseen, ts. emme viitanneet mihinkään taloudellisiin, verotuksellisiin tai tulonjaollisiin seurausvaikutuksiin. Kysymys kuului yksinkertaisesti: ”Mitä mieltä olette järjestelmästä, […]
Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 29.9.2015 ja toinen osa 1.10.2015. Yleisesti ottaen perustulo saa kannatusta kansan keskuudessa (ks. blogisarjan ensimmäinen osa). Erojakin löytyy. Blogisarjan toisessa kirjoituksessa tarkastelimme niiden kytkentää sosioekonomiseen asemaan. Koska perustulon toteutuminen tai toteutumatta jääminen on poliittinen prosessi, tässä sarjan kolmannessa kirjoituksessa tarkastelemme […]
Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 29.9.2015 ja kolmas osa 5.10.2015. Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme perustulomallien kannatusta eri sosioekonomisissa ryhmissä ja eri työmarkkina-asemassa olevien keskuudessa. Työmarkkina-asemaa ei kysytty vuoden 2002 kyselyssä (aineistoista ks. edellinen blogimme), joten siitä esitetään vain vuoden 2015 tulokset. Molemmissa kyselyissä enemmistö vastaajista kannattaa sekä […]
Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Toinen osa julkaistiin 1.10.2015 ja kolmas osa 5.10.2015. Viime aikoina Suomessa on keskusteltu perustulosta vilkkaasti. Osasyynä keskusteluun on ollut hallitusohjelmaan kirjattu maininta perustulokokeilusta. Perustulolla tarkoitetaan lukuisia erilaisia tapoja järjestää sosiaaliturva, kuitenkin siten, että kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Se on […]
Postikyselyiden avulla on pitkään kerätty tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen jäsenistä. Kansalaisten into vastata postitse tuleviin kyselyihin on kuitenkin laskenut viime vuosina. Kuviossa 1 on kuvattuna joidenkin viime vuosina kerättyjen koko väestöä koskevien postikyselyiden vastausaktiivisuus. Kuviosta voidaan havaita, että Turun yliopiston sosiologian laitoksen keräämien niin sanottujen Suomi-kyselytutkimusten vastausaktiivisuus on laskenut 10 vuoden aikana yli 60 […]
Tänä syksynä on käyty jonkin verran kunnallisvaalien innoittamana keskustelua pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista. Jakolinjat ovat selvät. Vihreät ja vasemmisto ovat keskimäärin innokkaampia ruuhkamaksujen kannattajia ja vastustajat löytyvät puoluespektrin oikeasta laidasta kuten kokoomuksesta. Puolustajat näkevät ruuhkamaksuissa keinon poistaa ruuhkia, parantaa ilmanlaatua ja kerätä lisätuloja julkisen sektorin kassaan. Vastustajat näkevät maksuissa ennen kaikkea jälleen yhden keinon holhota kansaa. Ehkä […]
Törmäsin internetissä surffaillessa mielenkiintoiseen aiheeseen. Yhdysvaltalainen konservatiivinen Heritage-säätiö on tehnyt tutkimuksen, jossa tuodaan päivänvaloon mielenkiintoisia tietoja siitä, miten köyhät – tai ”köyhät” – USA:ssa elävät (Rector & Sheffield 2011). Ja tulokset ovat häkellyttäviä. 92 prosentilla köyhistä on mikroaaltouuni, 74 prosentilla on perheessä auto, 31 prosentilla on jopa kaksi tai useampia autoja, 64 prosentilla on kaapeli- […]
Hiljattain ilmestyi Maailmanpankin johtavan taloustutkijan Branko Milanovicin kirja ”The Haves and the Have-Nots”, joka alaotsikon mukaan lupaa kertoa ”globaalin eriarvoisuuden lyhyen ja omituisen historian”. Kirja on epätaloustieteellisesti kirjoitettu, eli mukana ei ole laskentakaavoja tai kaikissa sateenkaarenväreissä räiskyviä kuvioita, joiden tuijottamisesta saa todennäköisemmin epileptisen kohtauksen kuin oivaltamisen elämyksen. Milanovic sen sijaan kertoo kirjassaan paikoin hauskasti, mutta […]
Maaliskuun ensimmäinen päivä 2011 oli merkittävä monin tavoin. Matin ja Tepon Teppo täytti vuosia ja Kelan etuudetkin viettivät syntymäpäiviä. Pienimpiä eläkkeitä kartuttava niin sanottu takuueläke putkahti maailmaan 1.3.2011. Takuueläke korottaa vähimmäiseläkkeen 687 euroon kuukaudessa ja se on samansuuruinen sekä yksin asuvalle että parisuhteessa olevalle. ”Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä” lienee eduskunnassa ajateltu, sillä ”kuoppakorotusta” tulee […]
Poliittinen lahjonta, jota Suomessa kutsutaan usein myös vaaliavustamiseksi, omaa värikkään historian. Esimerkiksi vuonna 1979 FBI sai taltioitua videolle yhdysvaltalaisen kongressiedustaja Michael Myersin ottamassa vastaan 50 000 dollarin lahjusta. Vastaanottohetkellä hän lausui kuuluisat sanansa ”money talks and bullshit walks”. Samalla hän teki ehkä kautta aikain parhaiten kiteytetyn analyysin siitä, mikä ohjaa poliittista päätöksentekoa.
Suomi on ottamassa 1,6 miljardia euroa lainaa lainatakseen rahat eteenpäin Kreikalle – Euroopan unionin tuhlaajapojalle. Vaikka Suomen oma julkisen talouden tilanne on taantumasta johtuen heikko, niin lainapäätös tehtiin pikavauhtia. Poliittista tahtoa tuntuu löytyvän, kun rahoituskriisit uhkaavat. Perustelut valtavalle lainapaketille ovat yleviä. Emme lainaa rahaa Kreikalle auttaaksemme sitä, vaan pelastaaksemme Suomen talouden ja työllisyyden. Poliittista tahtoa […]
Televisiosarjassa ”Seinfeld” oli aikoinaan jakso, jossa päähenkilöt Jerry ja Elaine joutuivat tilanteeseen, jossa lentokoneeseen oli enää kaksi lippua jäljellä: toinen ensimmäiseen luokkaan ja toinen turistiluokkaan. Pienen keskustelun jälkeen paikat jaettiin niin, että Jerry meni ensimmäiseen luokkaan, jossa tarjoilu pelasi ja matkaseura oli viehättävää. Elaine joutui turistiluokkaan, jossa kaikki oli enemmän tai vähemmän kammottavaa. Syy siihen, […]