Kela-taksien kilpailutuksesta hyötyvät eniten ne asiakkaat, jotka tekevät harvoja, lyhyehköjä matkoja. Valtiolle kilpailutus tuo säästöjä pitkien matkojen ja usein matkustavien asiakkaiden kohdalla. Kela on kilpailuttanut Kela-taksien alueelliset välityspalvelukeskukset vuodesta 2018 alkaen. Kela-taksien hankinnoissa taksien välityspalvelukeskukset tarjoavat alennusprosenttia suhteessa valtioneuvoston asetuksessa säädettyyn Kela-korvattavan taksimatkan enimmäishintaan. Palveluntarjoajat valitaan kilpailutuksessa alennusprosenttien perusteella niiden tarjoajien joukosta, jotka täyttävät Kelan […]
Tarkastelimme ensimmäistä kertaa sitä, miten julkisen sairaanhoitovakuutuksen korvaukset jakaantuvat tulevien hyvinvointialueiden mukaan. Asukasta kohti laskettuna korvauksia maksetaan eniten alueilla, joissa ikääntyneiden osuus on suurin. Kela korvaa osan sairaanhoidon kustannuksista, jotka aiheutuvat yksityisistä lääkärikäynneistä, reseptilääkkeistä tai matkoista vastaanotolle.
Julkisten taksipalveluiden osto vaikuttaa kilpailuun ja hintoihin myös yksityisillä taksimarkkinoilla. Suomen suurin taksipalvelujen hankkija, Kela, on nyt yhdessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa tutkinut vaihtoehtoisia taksipalveluiden kilpailutusmalleja. Tutkimus valottaa, miten kilpailutus voi luoda taloudellista tehokkuutta ja muovata alan markkinavoimia.
Kelan ja kunnan korvaamien taksimatkojen yhdistely on mahdollista, mutta parhaiten yhdistely sujuu saman maksajatahon matkoilla. Yhdistely säästää, mutta toisaalta voi pidentää matka-aikaa ja matkan pituutta.
Yhteiskatto auttaisi osaa, mutta osalle se olisi nykyistä huonompi vaihtoehto. Hyödyt kohdistuisivat etenkin ikäihmisiin, haitat aiemmin vain matkakaton saavuttaneisiin.
Lääkekatto (579,78 euroa) täyttyi vuoden 2021 kahden ensimmäisen viikon aikana 1952 henkilöllä, joista 1604:lla heti ensimmäisellä lääkeostolla. Jos vuosikatto määräytyisi Suomessakin Ruotsin tapaan liukuvasti ja kertymäkausi alkaisi ensimmäisestä matkasta tai lääkeostosta eikä kaikilla vuoden alusta, suuret maksut eivät kertyisi alkuvuoteen.
Alkuvuosi tulee monelle sairaalle kalliiksi, koska kaikki terveydenhuollon maksukatot nollaantuvat samaan aikaan. Lääkekatto täyttyi 3 398 henkilöllä ja matkakatto 930 henkilöllä jo tammikuun 2020 kolmen ensimmäisen viikon aikana. Lääkekatto voi tulla täyteen jo yhdellä lääkeostolla ja matkakatto kuudella hoito- tai kuntoutuskäynnillä eli 12 yhdensuuntaisella matkalla. .
Sairaanhoidon ja kuntoutuksen taksimatkojen yhdistely säästää kustannuksia, mutta tuttu kuljettaja vahvistaa asiakkaan turvallisuuden tunnetta.
Sairausvakuutuksen matkakorvaus on luultavasti etuus, jossa alueelliset erot ovat kaikkein suurimmat. Vastuu matkakustannuksista saattaa siirtyä ainakin osittain Kelalta maakunnille. Miten sote-alueiden rahoitus saadaan suunniteltua niin, että se on oikeudenmukaista myös matkakorvausten näkökulmasta? Asukasta kohti laskettuna sairausvakuutuksen korvaamat matkakustannukset vaihtelivat kunnittain Utsjoen 524 eurosta Kauniaisten 22 euroon vuonna 2015. Maakuntatasolla tarkasteltuna ero tasoittuu Kainuun 138 […]
Taksimatkojen yhdistely säästää Kelan matkakorvausten kustannuksissa. Mutta miksi osa asiakkaista tilaa taksin välityskeskuksen ulkopuolelta, vaikka silloin matkasta joutuu maksamaan kaksinkertaisen omavastuun? Julkishallinnon säästötavoitteet ovat aiheuttaneet paineita leikata terveydenhoitomenoista. Säästötoimenpiteet ulottuvat myös Kelan maksamiin matkakorvauksiin. Kela maksaa korvausta julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon tehdyn matkan kustannuksista, kun matka on tehty sairauden, raskauden, kuntoutuksen tai synnytyksen vuoksi. […]
Moni saattaa ajatella, että taksialan sääntelyn purku tarkoittaa halvempaa taksimatkaa ja nopeammin saatavaa taksia. Totuus voi kuitenkin olla toinen. Hallituspuolueet pääsivät viimein sopuun taksiliikenteen vapauttamisesta (ks. hallituksen esitys). Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan kesällä 2018. Vapautus on osa laajempaa ns. Liikennekaarta, jossa keskeisenä tavoitteena on liikenteen digitalisointi. Nykyisellään taksiyrittäjyyttä säädellään monella tavalla: yrittäjäksi pääsyyn on […]
Sairausvakuutuksen matkakorvauksia käytetään paljon, mutta valtaosa saa vain vähän korvauksia. Kelan rekisteritietojen mukaan esimerkiksi taksimatkoista korvauksia vuonna 2015 saaneista lähes 400 000 henkilöstä yli puolella (57 %) oli vain 1 tai 2 korvattua taksimatkaa. Vuonna 2015 kaikista matkakorvauksia saaneista 6,9 % (44 000 henkilöä) aiheutti peräti puolet maksetuista matkakorvauksista. Tulokset vastaavat aiempia vuosia. Keskimäärin näillä paljon matkoja […]
Suomessa on jo vuosia puhuttu siitä, että yhteistyötä eri yhteiskunnan tukemien henkilökuljetusten välillä tulisi lisätä. Nykyisellään kunnat järjestävät koulukyydit ja vammaismatkat, ja Kela korvaa kustannuksia sairaanhoitoon tai kuntoutukseen liittyvistä matkoista, eikä näiden välillä ole minkäänlaista yhteistyötä. Selvitimme rekistereistä, kuinka paljon Kelan matkakorvauksista kohdentui kunnan vammaismatkoihin oikeutetuille Oulussa vuonna 2013 (Tillman & Miettinen 2016). Tulos: melko […]
Mats Brommelsin vetämä selvityshenkilöryhmä julkisti 15.3.2016 väliraporttinsa valinnanvapaudesta ja monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Matkakorvausten osalta konkreettisia ehdotuksia ei vielä tehty, vaan matkakustannusten rahoitusvastuun erityiskysymyksiä käsitellään jatkotyössä. Selvitin tuoreessa työpaperissa (Tillman 2016b) matkakorvausten kohdentumista eri hoitopaikkoihin vuonna 2012. Selvästi eniten korvauksia maksettiin HYKS:iin tehdyistä matkoista (kuvio 1). Taustalla on ennen kaikkea se, että HYKS:n käyntimäärät ovat […]
Sairausvakuutuksen matkakorvauksiin esitetään jälleen leikkauksia: yksittäisen matkan omavastuuta esitetään nostettavaksi 16 eurosta 25 euroon ja vuotuista omavastuuta 272 eurosta 300 euroon, ks. hallituksen esityksen luonnos 29.9.2015. On hyvä tietää, millaisia ovat matkakorvausten suurkäyttäjät. Selvitin näitä tietoja rekistereistä. Matkakorvaukset jakautuvat hyvin epätasaisesti: se 5 % (n. 35 000 henkilöä) korvauksensaajista, joiden tekemistä matkoista maksetut korvaukset vuoden aikana olivat kaikkein suurimmat, […]
Bloggasin taannoin Kymenlaakson keskussairaalan henkilökunnan loistavasta ideasta ajoittaa dialyysipotilaiden hoitoajat niin, että se mahdollistaisi paremmin taksikuljetusten yhdistämisen. Selvitin hemodialyysimatkojen kustannuksia rekistereistä, ks. Työpapereita 73 . Yhteiskuljetuksen tulokset näkyvät: Kymenlaakson keskussairaalaan tehdyt dialyysimatkat olivat halvimpien joukossa. Halvemmalla matkustettiin vain suurissa yliopistosairaalakaupungeissa, joissa julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät ja matkat lyhyitä. Ero näihinkään ei ollut suuri: kun halvimmat matkat […]
Kirjoitin aiemmin artikkelin siitä, kuinka paljon sairausvakuutus korvaa matkoja suhteessa toteutuneisiin, korvauksen piiriin kuuluviin käyntien määrään, ks. Sosiaalivakuutus 1/2009 s. 22-23. Tulosten mukaan vain noin joka kymmenes matka oli matkakorvausten piirissä. Mikä tilanne on nyt? Kela on keskittänyt taksimatkojen tilauksia alueellisiin tilauskeskuksiin, ja sen myötä tiedotus matkakorvauksista on lisääntynyt. Onko käyttö lisääntynyt?
Helsingin Sanomat kertoi 12.1.2015 kotkalaisista hoitajista, jotka olivat oma-aloitteisesti alkaneet yhdistellä osastollaan dialyysihoidossa käyvien potilaiden taksikuljetuksia. Potilaiden hoitoaikoja oli muutettu niin, että ne olivat samalta suunnalta tuleville samoihin aikoihin, mikä edesauttoi yhdistelyn tekemistä. Useamman yhden matkustajan kanssa kulkevan taksin sijaan nyt samassa taksissa oli useampi matkustaja, mikä säästi matkakustannuksia, ja samalla tarjosi vertaistukea potilaille. Sairauteen […]
Taksimatka ei ole aina pelkkä kuljetus paikasta A paikkaan B. Monelle vanhukselle ja vammaiselle tutulla taksinkuljettajalla on suuri merkitys: ”Vanhat ihmiset eivät pärjää yksin sairaalassa. Monta kertaa he eivät ole käyneet ollenkaan ennen sairaalassa. Avustaja olisi tarpeen. Kaikilla ei ole sukulaisia tai ystäviä, jotka olisivat mukana.” Näin totesi taksiyrittäjä Kelan tutkimusosaston taannoin toteuttamassa ns. taksikyselyssä (Paltta […]