Vuonna 2018 Kelan perustoimeentulotuen kokonaiskustannuksista noin 5 % (37 miljoonaa euroa) kohdistui apteekeista maksusitoumuksella tehtyihin ostoihin. Kaksi kolmasosaa näistä kustannuksista aiheutui sairausvakuutuksesta korvattavien lääkkeiden omavastuista. Jäljelle jäävästä kolmanneksesta yli 95 % aiheutui ei-korvattujen, myyntiluvallisten lääkkeiden kustannuksista.


Tyypin 2 diabeteslääkkeiden korvaustasoa alennettiin vuoden 2017 alussa säästötoimena. Simuloinnin perusteella muutoksen säästövaikutus oli 21 miljoonaa euroa. Säästöt kohdistuivat etenkin uusimpiin lääkevaihtoehtoihin. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä selvittämään, oliko säästötoimilla vaikutuksia diabeteksen hoitotuloksiin tai hoidon kokonaiskustannuksiin.


Vain hyvin harva työkyvyttömyyseläkehakemukseensa hylkäävän päätöksen saaneista on seuraavina vuosina ansiotyössä. Silloinkin ansiotyöjaksot ovat katkonaisia. Sen sijaan työttömyyskaudet ovat tyypillisiä hylätyn eläkehakemuksen jälkeen. Riippumatta siitä, myönnetäänkö vai hylätäänkö eläke, yhteiskunta useimmiten menettää eläkettä hakeneiden työpanoksen.


Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen laki muuttui vuoden 2016 alussa. Se muutti merkittävästi kuntoutusetuuden myöntökriteereitä ja lisäsi ammatillista harkintaa ratkaisutyössä. Kuntoutuksen tarpeen arviossa otetaan nyt kokonaisvaltaisesti huomioon asiakkaan toimintakykyyn vaikuttavat tekijät. Yksilöllisten tilanteiden huomiointi edellyttää kuitenkin riittäviä tietoja asiakkaasta.


Tuore Kelan ja Eläketurvakeskuksen tutkimus näyttää, että heikko kiinnittyminen työmarkkinoille ja työntekijäasema lisäävät todennäköisyyttä työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen, mutta myös hakemuksen hylkäämiseen. Tässä mielessä matalampi sosioekonominen asema asettaa hakijat epäedulliseen asemaan työkyvyttömyyseläkeprosessissa.


Kuntoutuspalveluja ja -järjestelmää koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan luotettavaa ja läpinäkyvästi tuotettua tietoa. Hiljattain julkaistussa Kuntoutuksen toimiala- ja tulevaisuusselvityksessä tiedon luotettavuuden vaatimukset eivät toteudu riittävästi.


Ihminen on aina tavoitellut hyvinvointia. Välineeksi otettu mutta päämääräksi muuttunut talouskasvu ei kuitenkaan ole kestävä keino, sillä se on johtanut ilmastonmuutokseen, sukupuuttoaaltoon ja lukemattomiin muihin ekologisiin ongelmiin. Niin ajattelumme kuin instituutioidemmekin on muututtava nopeasti – myös sosiaalipolitiikan. Kasvuun sitoutunut sosiaalipolitiikka tulee korvata kestävän hyvinvoinnin ajatukseen pohjautuvalla ekososiaalisella politiikalla.