Suurin osa suomalaisista palkansaajista on vakuuttanut itsensä työttömyyden varalta kuulumalla työttömyyskassaan. Pitkäaikaisen sairastumisen varalta itsensä vakuuttaminen on sen sijaan harvinaista – valtiohan turvaa sairauspäivärahajärjestelmän kautta sairastuneelle kohtuullisen ansiosidonnaisen tulotason. Kaikki siis hyvin? Edessä saattaa olla yllätys, jos satut olemaan työstäsi perhevapaalla ja sairastut.
Kuva: Kelan kuva-arkisto
Sairauspäivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti edellisen vahvistetun verotuksen työtulojen mukaan. Kotihoidon tuella lastaan hoitavalla ei verotuksessa vahvistettuja työtuloja päivärahan määräytymisen tarkasteluvuonna ole kuitenkaan välttämättä ollut lainkaan taikka ne ovat vähäisiä. Tuon verotusvuoden tulot ovat saattaneet koostua tyystin vanhempainpäivärahoista tai pelkästä kotihoidon tuesta, joita ei kuitenkaan hyväksytä ansiosidonnaisen sairauspäivärahan laskentaperustaksi. Perhevapaalla oleva putoaa tällöin sairauspäivärahan minimirahalle, joka vuonna 2010 on noin 22 euroa arkipäivältä. Lisäksi minimipäiväraha maksetaan vasta 55 kalenteripäivän omavastuuajan jälkeen, kun normaalisti omavastuuaikaa ovat vain sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää.
Vastaavat säännökset koskevat myös muita pienituloisia ja tulottomia ryhmiä kuin kotivanhempia. Näiden ryhmien sairauspäiväraha poistettiin vuonna 1996 kokonaan pohjautuen siihen ajatukseen, että ihmiset, joilla ei ennen sairastumistaan ollut tuloja, eivät niitä tarvitse myöskään sairastuttuaan. Vuonna 2002 säännöksiä lievennettiin siten, että tulottomat ja pienituloiset voivat saada minimipäivärahan, mutta vasta tuon 55 päivän omavastuuajan jälkeen. Vähimmäismääräisen sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on sosiaaliturvan uudistamista pohtineen SATA-komitean ehdotusten listalla, mutta nähtäväksi jää, kuinka ehdotuksen lopulta käy.
Sairauspäiväraha voidaan myöntää myös edeltävän etuuden perusteella, jos tämä etuus on työttömyysetuus, opintoraha tai kuntoutusraha ja etuutta on maksettu sairastumista edeltävän neljän kuukauden aikana. Työttömyysetuutta saaneilla sairauspäiväraha on vähintään 86 prosenttia työttömyyskorvauksesta. Opiskelijoilla päiväraha on vähintään opintorahan suuruinen, kuntoutusrahaa saaneilla vastaavasti. Perhe-etuutta ei sen sijaan nykyjärjestelmässä hyväksytä tällaiseksi edeltäväksi etuudeksi. Edellä mainitut voimassa olevat säännökset saattavat johtaa kohtuuttomilta kuulostaviin tilanteisiin.
Esimerkki 1. Henkilö A, joka on hoitanut lastaan kotona melkein kolme vuotta ja juuri palaamassa töihin, sairastuu pitkäaikaiseen sairauteen vähän ennen hoitovapaansa loppua. Hänen sairauspäivärahakseen tulee tällöin tuo minimipäiväraha, joka lisäksi maksetaan vasta 55 päivän omavastuuajan jälkeen. Sen sijaan jos henkilö A olisi ehtinyt palata töihin ja sairaus olisi todettu vasta hänen oltuaan töissä vähintään kuukauden verran, hänen päivärahansa voitaisiin juuri työnteon aloittaneita koskevan poikkeussäännön mukaan laskea näiden uusien työtulojen mukaan, mikäli työ olisi jatkunut vähintään puoli vuotta. Ero päivärahan suuruudessa voi keskituloisellakin olla useita kymmeniä euroja päivässä, mikä tekee jo viikossa satoja euroja. Aikamoinen lovi lapsiperheen budjetissa!
Esimerkki 2. Kotihoidon tuella lapsiaan hoitava henkilö B sairastuu. Sen vuoden lopussa, jolloin henkilö B on ollut perhevapailla vajaat kaksi vuotta, lääkäri keskustelee hänen kanssaan ohimennen sairausloma-asioista. Henkilö B ei kuitenkaan koe sillä hetkellä tarpeelliseksi ryhtyä hakemaan sairauspäivärahaa – hänhän hoitaa nyt lapsiaan eikä halua mieltää itseään ensisijaisesti sairaaksi vaan olettaa palaavansa lähiaikoina töihin. Seuraavan vuoden alussa käy ilmi, että sairaus onkin pitkäkestoisempi kuin aiemmin on luultu, ja sairauspäivärahan hakeminen on sittenkin ajankohtaista. Tällöin havaitaan, että henkilö B on oikeutettu – 55 päivän omavastuuajan jälkeen – vain minimipäivärahaan, koska päivärahan laskennan perustana olevana verovuonna henkilön B tulot koostuivat ainoastaan vanhempainpäivärahoista ja kotihoidon tuesta. Jos henkilö sen sijaan olisi hakenut sairauspäivärahaa jo edellisen vuoden puolella, päivärahan laskennan perustana käytetty verovuosi olisi ollut vuotta aikaisempi, jolloin henkilö B oli työelämässä ja ansaitsi työtuloja.
Erotus saattaa jälleen olla useita kymmeniä euroja päivässä. Tosiasia on, että tällaisessa tilanteessa kotivanhemman kannattaa miettiä keinoja, joilla sairauspäivärahaa saisi jotenkin suuremmaksi. Hän voisi esimerkiksi ensin ilmoittautua työttömäksi ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saadakseen – tuo korvaushan lasketaan perhevapaa-aikaa edeltävien tulojen perusteella. Riittävän kauan työttömänä oltuaan henkilö voisi hakeutua sairauspäivärahalle, joka nyt myönnettäisiinkin työttömyyskorvauksen määrään sidottuna. Sosiaaliturvajärjestelmän ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kannustaa ketään tämäntyyppiseen kikkailuun.
Sairastumisen jälkeen menot usein kasvavat. Lisäksi lapsiperheiden talous on usein viritetty tiukimmilleen juuri hoitovapaa-aikana. Useimmin kotona lapsia hoitaa äiti, ja monissa perheissä lasketaan tarkkaan, kuinka kauan perheellä on varaa lasten kotihoitoon ennen kuin äidin täytyy palata työelämään. Äidin sairastuminen ja etenkin sen epäonninen ajoittuminen voi ajaa perheen yllättävään ahdinkoon. Kuinka moni hoitovapaalla oleva tai sen sopivaa pituutta aprikoiva mahtaa osata ennakoida hoitovapaan aikana sairastumisen taloudellisia seurauksia?
Haasteena yksinkertaistaminen
Kotivanhempien heikko sairausturva on yksi esimerkki siitä, kuinka järjestelmän monimutkaisuus ja hajanaisuus voi johtaa yllättäviin ja epäoikeudenmukaisilta kuulostaviin tilanteisiin. Kaikkia eteen tulevia tilanteita on mahdotonta ennakoida siten, että osaisi toimia etukäteen itselleen edullisella tavalla, jotta olisi myöhemmin oikeutettu etuuteen, jota ei aikaisemmin edes osannut aavistaa tarvitsevansa. Vähintäänkin tähän tarvittaisiin melkoista sosiaaliturvan asiantuntemusta.
Kyse ei ole sosiaaliturvan väärinkäytöstä. Ihmiset pyrkivät luontaisesti turvaamaan ja yleensä maksimoimaankin toimeentulonsa käytettävissä olevilla välineillä. Universaali sosiaaliturvajärjestelmä saa oikeutuksensa osittain siitä, että jakoperusteet koetaan reiluiksi ja helposti ennakoitaviksi. Haastetta on siis sekä kansalaisten sosiaaliturvaosaamisen lisäämisessä että järjestelmän viemisessä yhä selkeämpään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Tiedätkö sinä, onko selustasi turvattu sairastumisen varalta?
Jenni Blomgren
Erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Eikä ongelmat vaivaa vain lapsiperheitä. Saman tyyppisiin ongelmiin törmää myös sairasta, vammaista tai vanhusta kotona kotona hoitava omaishoitaja. Vaikka viralliseksi omaihoitajaksi hyväksytyn hoitajan elämää on turvattu eläkkeen kertymisestä ja tapaturmista huolehtimalla, jää muu sosiaaliturva – sairauspäiväraha mukaan lukien – samalla tavoin heikoksi. Aikamoisia riskejä otettavaksi ihmiselle, joka usein vuosia hoitaa (kunnan puolesta) läheistään.
Yksi itseaiheutettu ongelma on, että päivärahaan sovellettava tulotaso on peräisin edellisestä vahvistetusta verotuksesta. Perustellumpaa olisi tietysti käyttää pitemmän ajan vertailutietoa, etenkin jos lähihistoriaan sisältyy poikkeavia tilanteita. (Ainakin yhdessä muussa etuudessa näin menetellään, joten se ei ole inhimillisesti mahdotonta.)
Nyt riskiraskauden vuoksi 3 kuukauden osastohoitoon sairaalaan joutuneena tuo 55 päivän karenssi tuntuu aika epäoikeudenmukaiselta… ja työttömyysetuuksilla en ala kikkailemaan, kun töihin minusta ei missään nimessä ole.
”Suurin osa suomalaisista palkansaajista on vakuuttanut itsensä työttömyyden varalta kuulumalla työttömyyskassaan.”
Tuo on muuten todella outo asia, että asia on noin, vaikka vakuutusmaksun maksavat melkein kokonaan valtio ja työnantajat. Eihän työttömyyskassamaksuilla kerättävä osuus työttömyysvakuutusmaksusta ole kuin joitain prosentteja. Kaikki veronmaksajat rahoittavat yhdessä suuren osan työttömyyskorvauksista, vaikka ansiosidonnaisena työttömyystuet saavat vain ne, jotka maksavat tuota pienehköä kassamaksua. Esim. lääkärien työttömyyskassan maksu on 20 euroa vuodessa, joidenkin toisten alojen kassoissa se taitaa olla yli 100 euroakin vuodessa. Mutta nopeasti ymmärtää sen, että jos työttömyyskorvausta voi saada vaikka 3000 euroa kuukaudessa, ei kassan jäsenmaksu kata kuluista kuin pienen murto-osan.
Tämä koskee pahasti myös opiskelijaan. Viellä huonomassa asemassa on tuloton sivutoiminen opiskelija joka pitäisi kyllä katsoa nykylain säädännön mukaan työttömyysturvan piiriin kuuluvaksi mutta kun lautakunissa tehdään päätöksiä viellä 1990 luvun tulkinnoin. Ideahan on ollut että ihmisellä on joku etuus joka ei ole harkinnan varaisnen ja sitä maksetaan kunnes aletaan maksamaan sairaspäivärahaa. Tilanne on tosi paha silloin kuin KELA jättää maksamatta etuuden joka EI OLE HARKINAN VARAINEN, esimerkiksi työttömyyspäivärahan tai opintotuen joista jompaa kumpaa pitää maksaa lain mukaan, ensisijaisesti opintotukea. Niin eli jos ei siis jostain syystä saa mitään tukea ja sairastut niin polikklinikka käynnit maksavat kahden sairapäivärahan verran, kotisairaanhoito yhden, sairaalassa yö kaksi, leikkaus noin 10,….
Pikkurahoja jos on saanut olla töissä, jos on tuloton opiskelija iskee 55 päivän karenssi. Opiskelija voi olla täysin tuloton jos KELA jättää maksamatta jonkun lautakunan päätöksen perusteella työttömyypäivärahan tai opintotuen. Tilanne on itseasiassa lain vastainen koska laissa ilmoitettu lain tarkoitus ei nykyisessä käytännössä
toteudu. Kyse on lähinnä siitä että meillä on lautakunissa epäpäteviä jäseniä ja virkamiehiä jotka eivät ymmärrä miten asiat toimivat konaisuuksina ja toimivat lain vastaisesti. Samalla nämä henkilöt vahigoittavat usean ihmisen terveyttä, syrjäyttävät työkykyisiä ja aktiivisia ihmisiä ulostyömarkkinoilta. Samat ”sosiaali tantat” ovat innostuneita sitten taas ”kuntouttamaan” tämän jälkeen. Eli Suomeksi nää sosiaali tyypit tekevät itselleen lisää töitä. Kauneus leikauksella ei käytännöt muutu. Tulevat lainsäädännön muutoksien tulee muuttaa koko päätöksen teko rakenne jotta päästään eroon epäterveestä tominnista joka on hyvin lähellä historiallisesti tuota huutolaisten kauppaamista. Niin on aika huvittavaa kun leikkaava lääkäri esimerkiksi 55 päivän karenssilla olevaa tulotonta opiskelijaa kehoittaa esim. käymään uimassa ( a. 3eur/kerta ) tai punttisalilla ( 40eur/kk ) leikkauksen jälkeen kun ei ole edes ollut tuloja millä maksaa leikkauksen, matkakulut,… varmaan syödökkin pitäisi,….??? Niin eihän sitä tartte kun jättää yksi ravintola ilta väliin totesi eräs itseään älykkäänä pitävä ekonomi, tämä näin vinkiksi opiskelijan lisäksi tuolle tulottomalle kotiäidille että tutkijalle!
Olen opiskelija ja olin töissä 2014 vain sivutoimisesti 4 kuukautta opiskelun ohella. Minulla on alaikäinen lapsi. Saamme perhe-eläkettä. Olin 2015 sairauslomalla 2 kuukautta ja sain sairauspäivärahaa, koska minulla oli riittävästi työtuloja v. 2013. Jäin 2016 pitkälle sairauslomalle, mutta yllätys, sain pienintä sairauspäivärahaa vain 5 päivää 55 päivän omavastuuajan jälkeen. Odottelin päätöstä pitkään, enkä voinut jälkeenpäin hakea tukea enää mistään, esim. sos. toimesta tai muualta toimeentuloon. Lisäksi sain lähetteen terapiaan, mutta minulla ei ollut rahaa maksaa kalliita omavastuuosuuksia/kk, joten jätin menemättä vain hyvätuloisille tarkoitettuun terapiaan ja jäin odottelemaan parempaa rahatilannetta. Olin kesätöissä 2016 2 kk. Elokuussa olin viikon sairauslomalla, omavastuu oli kuitenkin 1 + 9 päivää jokaisesta sairauslomasta erikseen, eli en saanut euroakaan. Luulin, että olin jo kärsinyt alkuvuodesta 2016 omavastuuni, mutta se olikin sairauslomakohtainen, ei vuositasolla. Sairauslomalle ei olisi yksinkertaisesti varaa jäädä, eikä hoitaa itseään. Lääkkeisiin menee rahaa ja mm. fysikaalisen hoidon omavastuuosuuteen. Olen yrittänyt saada töitä, mutta en ole onnistunut. Toimeentulotukea en ole aikaisemmin saanut, koska omistan asunnon (arvo n. 70 000 euroa), Säästöjä ei ole. Omavastuuosuudet ovat kohtuuttomia pienituloisille.