Feenikslintu on muinaisen Egyptin mytologiassa ja siitä johdetuissa taruissa myyttinen tulilintu. Se on muun muassa sitkeyden ja kuolemattomuuden vertauskuva. Olemme seuranneet Kela-korvauksen tarinaa vuosien ajan ja se tuo mieleen feeniksin tarinan: monta kertaa on yritetty nitistää, mutta nousee aina vain uudestaan.


Tarkastelimme ensimmäistä kertaa sitä, miten julkisen sairaanhoitovakuutuksen korvaukset jakaantuvat tulevien hyvinvointialueiden mukaan. Asukasta kohti laskettuna korvauksia maksetaan eniten alueilla, joissa ikääntyneiden osuus on suurin. Kela korvaa osan sairaanhoidon kustannuksista, jotka aiheutuvat yksityisistä lääkärikäynneistä, reseptilääkkeistä tai matkoista vastaanotolle. 


Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia leikattiin merkittävästi vuoden 2016 alusta. Korvaustason aleneminen vaikutti kuitenkin vain vähän yksityissektorin lääkäripalveluiden, hammashoidon sekä tutkimuksen ja hoidon käyttöön.   Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista on jo vuosia keskusteltu julkisuudessa kriittiseen sävyyn. Kritiikki on kummunnut siitä, että yhteisesti rahoitettujen sairausvakuutuskorvausten on nähty tukevan erityisesti suurituloisimpien kansalaisten yksityispalveluiden käyttöä ja siten lisäävän terveydenhuollon eriarvoisuutta. Näitä […]


Yksityisen hammashoidon hinnat vaihtelevat eri kunnissa huimasti. Katso kartasta, mitä hoito maksaa eri puolilla maata.   Kela-korvaukset yksityiseen hammashoitoon koko kansan etuutena ovat olleet käytössä vajaat 15 vuotta. Kela-korvausten historiassa kyse on siis varsin tuoreesta etuuspaletista. Moni saattaa jälkikäteen kysyä: Olivatko hammashoidon uudistukset 2000-luvun alun nousukauden huumassa tehtyjä investointeja, joita ei enää tarvita? Ainakin hammashoidon […]


Yksityisiä terveyspalveluita tarjoavilla ovi käy kesällä harvemmin kuin muina kuukausina. Tämä on tietysti selvää, sillä kesällä sairastetaan vähemmän kuin talven nuha- ja influenssakautena. Lisäksi kesällä lomailevat sekä lääkärit että potentiaaliset potilaat, ja ei-kiireellisten vaivojen hoito jää odottamaan lomien jälkeistä aikaa. Väestöstä vajaa kolmannes, 29 prosenttia, kävi vähintään kerran yksityislääkärillä vuonna 2014, samoin vuonna 2015. Kuukausittainen […]


Hesari uutisoi (28.04.2016) näyttävästi siitä, kuinka Kela-korvaus melko varmasti loppuu soten myötä. Viimeistä naulaa Kela-korvauksen arkkuun ei kuitenkaan ole vielä lyöty. Peruspalveluihin olisi tulossa valinnanvapausmalli, jonka toteutusta eri tahot pohtivat nyt kuumeisesti. Professori Mats Brommelsin vetämän työryhmän väliraportin perusteella voi päätellä, että sote-keskusmallit tuskin korvaisivat Kela-korvausjärjestelmää, vaan osa yksityisten palvelujen käyttäjistä jatkaisi niiden  käyttöä kuten […]


Noin joka toinen aikuisikäinen suomalainen käyttää kalenterivuoden aikana jotakin yksityisen sairaanhoidon palvelua eli käy yksityislääkärillä, yksityisessä hammashoidossa ja/tai yksityisessä tutkimuksessa ja hoidossa ja saa osan kustannuksista takaisin Kela-korvauksen muodossa. Toinen puoli aikuisväestöä ei käytä näitä palveluita lainkaan. Tuoreessa tutkimuksessamme (Blomgren & Virta 2015) tarkastelimme yksityisen hoidon kustannusten ja korvausten jakautumista tarkemmin vuoden 2011 aikuisväestöä edustavalla […]


Yksityisten lääkäripalvelujen Kela-korvauksilla on kolme vaihtoehtoista tulevaisuuden skenaariota: lakkauttaminen, ennallaan säilyttäminen tai uudistaminen. Järjestelmän lakkauttamisen puolesta ovat puhuneet pitkään monet terveydenhuollon johtavat asiantuntijat (mm. Soininvaara 2012), ja viimeisenä joukkoon ilmoittautui tuore sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ks. MTV 1.6.2015). Uuden hallituksen suunta näkyy jo ensimmäisessä budjettiriihessä, jossa lääkärinpalkkiokorvauksista saatetaan leikata yli puolet. Yksityisen terveyspalvelualan etujärjestöt perustehtävänsä […]


Kelan sairaanhoitokorvausten eli Kela-korvausten tulevaisuus on ollut pöydällä tulevaa sote-rahoitusjärjestelmää pohdittaessa. Kela-korvausta voi saada apteekista ostetuista reseptilääkkeistä, sairaanhoidon piiriin tehdyistä matkoista sekä yksityiseltä sektorilta hankitusta sairaanhoidosta. Kela maksoi näitä korvauksia viime vuonna yhteensä 1,9 miljardia euroa. Valtaosa eli 1,3 miljardia oli lääkekorvauksia.


Sairaanhoitovakuutus on mainettaan parempi – myös pienituloiselle. Viimeiset kaksikymmentä vuotta sairaanhoitovakuutusta on yritetty lakkauttaa. Näin kertoo terveydenhuoltojärjestelmämme polkuihin perehtynyt kehittämispäällikkö Yrjö Mattila. Yrjö väittelee aiheesta perjantaina (20.5.2011).  Sairausvakuutuksen historian tutkijat kertovat mieleenpainuvia tarinoita erilaista poliittisista käänteistä – mitä esimerkiksi yksityislääkärinpalkkioiden korvauskehityksen jäädyttämisen taustalla oli. 1990-luvun alussa valittiin suunta – ei tueta enää yksityissektorin käyttöä – […]


Kelan tutkimusosasto selvittää yksityisten terveys- ja hammashoitopalvelujen hintatietojen tarvetta ja saatavuutta. Selvitys toteutetaan kaikille kansalaisille suunnatulla avoimella nettikyselyllä. Terveyspalvelujen hintojen suuret erot ovat totta. Viimeksi julkisuudessa oli Kuntaliiton selvitys laboratorio- ja kuvantamispalvelujen hintaeroista (HS 11.6.2010). Tutkimuksessa oli käytetty Kelan hintatietoja. Kelan tietovarantoihin tallentuvat kaikkien sairaanhoitokorvauksiin oikeutettujen palvelujen hintatiedot. Niitä on tähän mennessä käytetty liian vähän […]