Valtaosa toimeentulotuen saajista asuu tutkimuksemme mukaan kaupunkien lähiöalueilla. Eri kaupunkien välillä on merkittäviä eroja, jotka johtuvat muun muassa eroista kaupunkien koossa ja rakenteessa. Toimeentulotukea saavat lapsiperheet asuvat lähiöalueilla useammin kuin muut toimeentulotuen saajat. Olemme tutkineet toimeentulotuen saajien asumista ja muuttamista suurimmissa kaupungeissa. Tässä tutkimuksessa tarkennamme kuvaa toimeentulotuen saajista kuntaa tarkemmalla aluejaottelulla. Tarkan kuvan avulla saadaan […]
Koronapandemia lisäsi sosiaaliturvan tarvetta. Kela maksoi sosiaaliturvaetuuksia 15,8 miljardia euroa vuonna 2020. Summa on noin 0,9 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2019. Tarkastelemme tässä blogissa muutamien toimeentuloa turvaavien etuuksien menojen kehitystä.
Tuoreessa työpaperissa selvitimme, kuinka paljon Suomeen muuttaneet käyttivät Kelan etuuksia valtaväestöön verrattuna vuonna 2018. Maahanmuuttajien saamia Kelan etuuksia tarkasteltiin euroina ja saajien osuutena väestöryhmästä.
Koronapandemian seurauksena huhtikuussa 2020 oli vuoden takaiseen verrattuna 200 000 uutta työtöntä tai lomautettua. Lomautukset ja työttömyys pienensivät erityisesti yksin asuvien, naisten, nuorten ja matalasti koulutettujen palkansaajakotitalouksien tuloja.
Sosiaaliturva tuo turvaa erilaisissa elämän riskeissä, esimerkiksi koronakriisistä johtuvan lomautuksen aikana. Esimerkkisimuloinnilla havainnollistamme, kuinka suurta osaa palkansaajakotitalouksista sosiaaliturva suojaa ja kuinka suuri osa talouksista olisi köyhyysriskissä kotitalouden eniten ansaitsevan jäsenen jäädessä työttömäksi.
Koronatilanne koettelee myös toimeentuloa, mikä näkyy Kelassa toimeentuloturvaetuuksien hakemus- ja saajamäärien kasvuna. Nopeita tietotarpeita ja tilanteen seurantaa varten kokosimme tietoa uudelle sivustolle.
Ne työttömät, joiden työttömyysetuutta aktiivimalli on alentanut, ovat täyttäneen aktiivisuusehdon heikosti myös seuraavalla tarkastelujaksolla.
Tuoreessa tutkimusraportissa on tarjolla uutta tietoa perustoimeentulotuen roolista muiden sosiaaliturvaetuuksien paikkaajana. Raportissa on tarkasteltu myös sitä, vaikuttaako toimeentulotuen vuokranormi saajien vuokriin.
Joka viides nuori sai toimeentulotukea Kelasta vuonna 2017. Joka kymmenes nuori sai tukea yhtäjaksoisesti neljä kuukautta tai pidempään ainakin kerran vuoden aikana.
Kun Suomessa vuokralla asuvat opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin, heidän keskimääräinen asumisen tukensa kasvoi. Tuki kasvoi eniten niillä paikkakunnilla, joissa asuntojen vuokrataso on korkea. Asumisen tukea saavien opiskelijoiden määrä kuitenkin väheni.
Asumisen tukeminen on tärkeä mutta visainen osa sosiaaliturvan kokonaisuutta. Selvitimme, miten erilaiset uudistukset vaikuttaisivat yleisen asumistuen saajien tuloihin ja julkisiin menoihin.
OECD:n arvion mukaan sosiaaliturvaetuuksien ja verotuksen muodostama monimutkainen kokonaisuus heikentää työnteon kannustavuutta Suomessa. Uunituore maaraportti esittelee kaksi vaihtoehtoa sosiaaliturvan uudistamiseksi.
Eniten asumistukea saaneiden vuokranantajien lista on samalla lista toimijoista, jotka ovat tarjonneet asuntoja pienituloisille kotitalouksille. Kelan etuuksista asumistuki on kasvanut viime vuosina rajusti. Asumismenoja korvataan myös toimeentulotuesta. Asumisen tukimiljardit puhuttavat. Keskustelussa on väitetty, että asumistuki menee suoraan vuokranantajan pussiin. Teknisesti näin onkin, koska asumistuki voidaan maksaa myös suoraan vuokranantajalle. Kelan rekistereistä saadaan lista vuokranantajista, […]