Heikki Hiilamo esitti osana Kalevi Sorsa -säätiölle tekemäänsä kiintoisaa 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi -raporttia, että lapsilisiä alettaisiin verottaa. Asia on tuotu esille myös poliittisessa keskustelussa. Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta ja oikeudenmukaiselta: otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi.   Käsittelimme lapsilisän uudistusvaihtoehtoja Tutkimusblogissa perusteellisesti 4.4.2014. Suurin osa silloisista johtopäätöksistämme pätee edelleen. Tässä kirjoituksessa pureudumme […]


Ajatus, että asumistuet nostavat vuokratasoa, elää julkisessa keskustelussa sitkeästi. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi.   Asumistukimenojen kasvusta puhutaan nyt paljon. Kelan eri asumistukien piirissä oli joulukuussa 2016 noin 860 000 henkilöä, ja yhteenlasketut menot ovat kasvaneet noin 1,9 miljardiin euroon. Etenkin yleisen asumistuen menojen kasvu aiheuttaa huolta (kuvio 1).     Kuvio 1. Asumistukimenot 2013–2016 kuukausittain, […]


Kikyssä sovitut sairausvakuutusmaksujen muutokset hyödyttävät eniten suurituloisia. Pienituloiset häviävät.   Tammi- ja helmikuussa palkkatyötä tekevät silmäilevät, mitä muutoksia palkkalaskelmassa ja verokortissa on tapahtunut. Monet muutokset liittyvät nyt työmarkkinajärjestöjen viime vuonna solmimaan kilpailukykysopimukseen ja sitä seuranneisiin hallituksen veroratkaisuihin. Palkasta perittävät sosiaaliturvamaksut ovat nousseet, ja samalla tuloverotuksessa on tapahtunut muutoksia. Yksi varsin suuri muutos liittyy sairausvakuutusmaksuihin ja […]


Kelalla on asumistuessa merkittävä rooli, koska Kela maksaa yleistä asumistukea, eläkkeensaajien asumistukea, opintotuen asumislisää ja sotilasavustuksen asumisavustuksia. Asumismenoja korvataan myös perustoimeentulotukena, joka ensi vuoden alussa siirtyy Kelan hoidettavaksi. Asumistukeen liittyy monta ajankohtaista kysymystä. Eläkkeensaajien asumistuen liittäminen yleiseen asumistukeen kariutui viime vuoden budjettiväännön yhteydessä, mutta nyt on vireillä opiskelijoiden siirtäminen kokonaan yleisen asumistuen piiriin samassa yhteydessä, […]


Eläketurvakeskus kertoi tiedotteessaan äskettäin, että eläkkeellesiirtymisiän odote kasvoi viime vuonna. Se kasvoi 25-vuotiailla 0,3 vuotta 61,2 vuoteen ja 50-vuotialla 0,2 vuotta 62,8 vuoteen. ”Eläkkeellesiirtymisiän” odote on Eläketurvakeskuksen käyttämä ja kehittämä mittari, joka kuvaa todennäköistä ansioeläkkeen alkamisikää, jos eri ikäluokissa siirryttäisiin samassa tahdissa eläkkeelle kuin tilastointivuonna ja jos myös kuolevuus pysyisi ennallaan. Uutinen on uutinen suhteellisessa […]


Nykyinen opintotukilaki (laki 21.1.1994/65) tuli voimaan noin 20 vuotta sitten. Vuoden 1994 syyslukukaudella ns. uusimuotoista, opintorahapainotteista opintotukea, joka oli vuonna 1992 otettu käyttöön korkeakouluissa, alettiin soveltaa myös toisen asteen oppilaitoksissa. Samalla opintotuen toimeenpano siirrettiin Kelaan. Opintotuki on yksi merkittävimmistä Kelan ylläpitämistä ja hallinnoimista tukijärjestelmistä. Opintotuen saajia on vuosittain yli 300 000. Opintotuki on yleensä opiskelijan […]


Vuonna 1948 toteutettu lapsilisä oli ensimmäinen universaalinen, kaikille tiettyyn ikäryhmään kuuluville yhtäläisesti maksettava tulonsiirto Suomessa. Pekka Kuusi summeerasi 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjassaan lapsilisän vaikutuksia: ”Pohjois- ja Koillis-Suomen pienviljelijäperheissä, missä Putkinotkon tapaan yhäkin oli puutetta usein kaikesta muusta paitsi lapsista, niissä lapsilisärahat lankesivat mannana taivaasta isoavaan maahan. … lapsilisäjärjestelmästä näyttikin pian muodostuvan yhteiskuntajärjestyksemme kallisarvoinen ja koskematon osa, […]


Yli puolet suomalaisista pitää sosiaalitukia passivoivina. Ratkaisuna pulmaan on sosiaalitukien muuttaminen vastikkeellisiksi. Tämä oli yksi Ylen uutisten pääviestejä tiistaina 7.1. Ylen sivuilta käy ilmi, että mielipidekyselyn lause, johon vastaajien oli otettava kantaa, oli tarkasti ottaen seuraava. ”Suomen sosiaalituet johtavat siihen, että liian harva ottaa vastuun omasta pärjäämisestään.” En nyt pohdi tätä johdattelevalta vaikuttavaa kysymystä, vaan […]


Työttömyystilastojen uutisointi on ollut viime kuukausina jossain määrin hämmentävää. Tilastokeskus on kertonut työttömyyden vähentyneen viime vuoteen verrattuna, kun taas työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaisemista luvuista käy ilmi, että työttömien työnhakijoiden lukumäärä on kasvanut tuntuvasti viime vuoteen verrattuna. Television uutislähetyksistä työttömyyden kehityksestä on voinut saada ristiriitaisen kuvan: ensin on kerrottu työttömyyden vähentyneen ja sitten on haastateltu […]


Vuoden vaihteessa perusturvaetuuksiin tehtiin jälleen joitain muutoksia. Muutosten vaikutuksia kansalaisille tarkastellaan juuri julkaistussa Kelan nettityöpaperissa (ks. Honkanen ja Tervola 2013). Analyysissa käytettiin apuna SISU-mikrosimulointimallia. Tämän vuoden muutokset eivät laajuudessaan saavuta vuoden 2012 muutoksia (ks. Honkanen ja Tervola 2012), jolloin työttömän peruspäivärahaan tehtiin ns. sadan euron korotus. Korotus oli 1990-luvun laman jälkeisen Suomen historiassa poikkeuksellinen. Myös vuoden 2013 muutokset […]


Työurakeskustelussa avuksi ovat elinajan taulut, jotka johdetaan eri ikäluokkien kuolleisuusluvuista. Niiden avulla voidaan tehdä seuraavanlaisia päätelmiä: vuonna x syntyvä henkilö elää keskimäärin y vuotta vanhaksi edellyttäen että kuolleisuus eri ikäluokissa ei muutu. Uusimmasta, Suomen vuoden 2011 elinajan taulusta voidaan lukea, että vuonna 2011 syntynyt henkilö elää keskimäärin 80,4-vuotiaaksi. Tätä lukua kutsutaan elinajan odotteeksi, tarkemmin sanottuna […]


Presidentinvaalihälyn väistyttyä poliittinen keskustelu siirtynee julkisen talouden tasapainottamiseen. Esille nousevat sekä säästöt että veronkorotukset. Molemmissa keskusteluissa yksi tärkeimmistä teemoista liittyy oikeudenmukaisuuteen. Verotuksessa kysymys on yksinkertaisesti siitä, pitäisikö suuremmasta tulosta maksaa suurempi vero vai onko tasaverotus parempi vaihtoehto. Jälkimmäisellä kannalla tuntuu olevan vain vähän poliittista kannatusta. Yleisesti oikeudenmukaisempana pidetään sitä, että verotus kiristyy tulojen kasvaessa. Välillinen […]