Suurin osa Omaishoitajien kuntoutuskurssilta tutkimuksemme alkukyselyyn vastanneista omaishoitajista suhtautui tulevaan etäkuntoutusjaksoon myönteisesti. Lähes kaksi kolmesta arvioi etäkuntoutuksen soveltuvan itselleen. Kuitenkin noin puolet koki tarvitsevansa teknistä tukea siihen osallistumisessa. Etäkuntoutuksen toimivuudesta ja vaikuttavuudesta omaishoitajille saadaan lisää tietoa tutkimusten edetessä.


Nuorten Itu –kuntoutuskurssille ja diabetesta sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskursseille osallistuneet asiakkaat toivoivat kuntoutuksen alkuvaiheessa yksilöllistä huomioimista, kuntoutumisen suunnitelman toimivuutta sekä keinojen ja tuen saamista omakuntoutukseen[1].


Mikä on ihmisen oma rooli toimintakykynsä ylläpidossa ja mitä on omakuntoutus? Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? Miten rekistereiden tietoa voidaan hyödyntää tutkimuksessa tai millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutustoimintaan? Tällaisia ajankohtaisia kysymyksiä puitiin Kelan kuntoutustutkimuksen seminaarissa huhtikuussa 2022.


Maahan muuttaneet henkilöt käyttävät Suomessa mielenterveys- ja kuntoutuspalveluja harvemmin kuin muu väestö. Tuoreen tutkimuksemme mukaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kuntoutuksen haasteet liittyvät erityisesti sujuvaan kuntoutusprosessiin ja tulkkaukseen.