Sosiaaliturvan alikäyttö on merkittävä ongelma erityisesti yhteiskunnan heikossa asemassa olevien hyvinvoinnille. Alikäytölle on monia syitä ja Kelan prosesseissa on useita kohtia, jossa alikäyttöä voi esiintyä. Sairauspäivärahan alikäyttöön vaikuttavat myös terveydenhuoltojärjestelmän ongelmat, joiden kohdalla Kelan ja muiden toimijoiden pitäisi voida joustaa asiakkaan hyväksi.
Suuri osa suomalaisista uskoo sosiaaliturvan väärinkäytön olevan melko yleistä, vaikka väärinkäytöksiä epäillään vuosittain summasta, joka vastaa alle promillea Kelan maksamien etuuksien määrästä. Nuorten asenteet sosiaaliturvan väärinkäyttöä kohtaan ovat sallivampia kuin vanhempien ikäluokkien. Asenteet sosiaaliturvan väärinkäyttöä ja veronkiertoa kohtaan ovat yhteydessä myös ihmisen tulotasoon.
Kela epäilee sosiaaliturvaetuuksien väärinkäyttöä noin 2 000:ssa tapauksessa vuosittain. Tutkimusten mukaan ihmiset väärinkäyttävät sosiaaliturvaetuuksia muun muassa sosiaaliturvan alhaisen tason, oman taloudellisen ahdingon ja vähäisen paljastumisriskin vuoksi. Myös käsitys, että ”kaikki tekevät sitä”, voi itsessään lisätä väärinkäyttöä.
Moniammatillisen palvelun työntekijöiltä kerätyn aineiston perusteella palvelun piirissä olevien nuorten elämäntilanne ja toimintakyky parantuivat palvelun myötä. Lähes 80 prosenttia nuorista sai työntekijöiden arvion mukaan tarvitsemansa palvelut. Erityisesti mielenterveysongelmia kokeneet nuoret hyötyivät palvelusta.