Skenaariot yleisen asumistuen yksilöllistämisestä toisivat tuen piiriin satojatuhansia uusia kotitalouksia. Tukimenot kasvaisivat satoja miljoonia euroja. Yksilöllistäminen tasaisi tulonjakoa ja vähentäisi pienituloisuutta, mutta vaikutus olisi aika vähäinen.
Koronapandemian seurauksena huhtikuussa 2020 oli vuoden takaiseen verrattuna 200 000 uutta työtöntä tai lomautettua. Lomautukset ja työttömyys pienensivät erityisesti yksin asuvien, naisten, nuorten ja matalasti koulutettujen palkansaajakotitalouksien tuloja.
Sosiaaliturva tuo turvaa erilaisissa elämän riskeissä, esimerkiksi koronakriisistä johtuvan lomautuksen aikana. Esimerkkisimuloinnilla havainnollistamme, kuinka suurta osaa palkansaajakotitalouksista sosiaaliturva suojaa ja kuinka suuri osa talouksista olisi köyhyysriskissä kotitalouden eniten ansaitsevan jäsenen jäädessä työttömäksi.
Tilastotarkastelut osoittavat, että 16 vuotta täyttäneen perusvammaistuen saajamäärä on kasvanut merkittävästi vuoden 2015 lakimuutoksen jälkeen. Kasvu näkyy erityisesti nuorilla, jotka saavat vammaistukea mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella.