Taksimatkojen yhdistely säästää Kelan matkakorvausten kustannuksissa. Mutta miksi osa asiakkaista tilaa taksin välityskeskuksen ulkopuolelta, vaikka silloin matkasta joutuu maksamaan kaksinkertaisen omavastuun? Julkishallinnon säästötavoitteet ovat aiheuttaneet paineita leikata terveydenhoitomenoista. Säästötoimenpiteet ulottuvat myös Kelan maksamiin matkakorvauksiin. Kela maksaa korvausta julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon tehdyn matkan kustannuksista, kun matka on tehty sairauden, raskauden, kuntoutuksen tai synnytyksen vuoksi. […]
Sairausvakuutuksen matkakorvauksia käytetään paljon, mutta valtaosa saa vain vähän korvauksia. Kelan rekisteritietojen mukaan esimerkiksi taksimatkoista korvauksia vuonna 2015 saaneista lähes 400 000 henkilöstä yli puolella (57 %) oli vain 1 tai 2 korvattua taksimatkaa. Vuonna 2015 kaikista matkakorvauksia saaneista 6,9 % (44 000 henkilöä) aiheutti peräti puolet maksetuista matkakorvauksista. Tulokset vastaavat aiempia vuosia. Keskimäärin näillä paljon matkoja […]