Suurin osa Omaishoitajien kuntoutuskurssilta tutkimuksemme alkukyselyyn vastanneista omaishoitajista suhtautui tulevaan etäkuntoutusjaksoon myönteisesti. Lähes kaksi kolmesta arvioi etäkuntoutuksen soveltuvan itselleen. Kuitenkin noin puolet koki tarvitsevansa teknistä tukea siihen osallistumisessa. Etäkuntoutuksen toimivuudesta ja vaikuttavuudesta omaishoitajille saadaan lisää tietoa tutkimusten edetessä.
Mikä on ihmisen oma rooli toimintakykynsä ylläpidossa ja mitä on omakuntoutus? Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? Miten rekistereiden tietoa voidaan hyödyntää tutkimuksessa tai millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutustoimintaan? Tällaisia ajankohtaisia kysymyksiä puitiin Kelan kuntoutustutkimuksen seminaarissa huhtikuussa 2022.
Noin joka viides työikäinen kokee pitkäaikaista kipua. Pitkittynyt kipu kuluttaa henkilön voimavaroja usein merkittävästi. Tuki- ja liikuntaelinperäinen kipu on myös yleinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Selvitimme kartoittavalla kirjallisuuskatsauksella, millaisia interventioita pitkäaikaista kipua kokevien aikuisten kuntoutuksessa käytetään. Kerätyn tiedon perusteella on tarkoitus arvioida, voisiko Kelalla olla tulevaisuudessa rooli kipukuntoutuksen järjestäjänä.
Vuoden 2020 Kaari-kyselyn perusteella kuntoutujat ovat useimmiten tyytyväisiä Kelan järjestämien kuntoutuspalvelujen asiakaslähtöisyyteen. Eroja kuitenkin havaittiin jonkin verran kuntoutuksen eri palvelulinjojen välillä. Moniammatilliseen yksilökuntoutukseen osallistuneet, sekä aikuisissa että lapsissa ja nuorissa, olivat muita kuntoutuspalveluita tyytyväisempiä. Kriittisimpiä olivat ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneet.