Kelan asiakaskyselyiden perusteella perustoimeentulotukipäätöksen saaneiden ihmisten asiointikuormitus on viime vuosina monilta osin vähentynyt. Samalla erot heidän ja muiden Kelan asiakkaiden asiointikokemuksissa ovat pienentyneet. Toimeentulotukiasiakkaat ovat kuitenkin olleet aikaisempaa useammin tyytymättömiä Kelasta saamaansa päätökseen.
Riittävä toimeentuloturva on jokaisen ihmisen perusoikeus. Mutta miten riittävä tai kohtuullinen toimeentuloturva määritellään, ja saavutetaanko se? Kysyimme perus- ja vähimmäisturvan varassa eläviltä ihmisiltä sitä, miten riittävänä he pitävät saamaansa etuutta tai kuinka yleisesti he kokevat erilaisia taloudellisia vaikeuksia tai huolia. Kolme neljäsosaa asiakkaista oli ainakin joskus huolissaan raha-asioistaan.
Kelassa vuonna 2021 toteutetussa kyselyssä etuuspäätöksen saaneille asiakkaille[i]tarkasteltiin, millaisia asiointiongelmia Kelan asiakkailla ilmenee. Tulosten perusteella yleisimmin ongelmia asiakkaille on aiheuttanut etuuden hakeminen. Taloudellisesti huono-osaiset asiakkaat kokevat muita useammin monenlaisia asiointiongelmia.
Verkkoasioinnin määrä kasvaa tasaisesti. Vajaa viidennes asiakkaista hoitaa kaikki Kela-asiansa verkossa.