Ennen pitkää työkyvyttömyyttä tarvitaan usein runsaasti avosairaanhoidon palveluita, osoittaa Kelan tuore tutkimus. Henkilöt, joiden sairauspäivärahakausi pitkittyy enimmäisajan pituiseksi, käyttävät avosairaanhoidon palveluita selvästi muita enemmän. Sairauspäivärahakauden aikainen avosairaanhoidon käyttö on suurinta henkilöillä, jotka siirtyvät myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeelle. 


Nuoren kuntoutusrahan saajamäärien kasvua on lisännyt vuoden 2014 ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos, jonka myötä myöntöedellytyksiin lisättiin opiskelukyvyn heikkeneminen sekä kokonaistilanteen huomioiminen. Aiempiin vuosiin verrattuna nuoren kuntoutusrahalta siirrytään nykyään harvemmin työkyvyttömyyseläkkeelle.


Sairauspäivärahan enimmäisaika täyttyy vuosittain tuhansilla suomalaisilla. Tuore tutkimus osoittaa, että enimmäisajan täyttyminen ennakoi valtaosalla vähintään osittaista työkyvyn menettämistä vuosien ajaksi. Tästä kertovat työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ja uusien sairauspäivärahakausien yleisyys. Samoin työttömyyskausien yleisyys ja ansiotyön harvinaisuus enimmäisajan täyttymisen jälkeen kertovat, että täyden työkyvyn palautuminen on harvinaista.


Alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisyydessä on selviä eroja maakuntien välillä. Tuoreen tutkimuksen perusteella erot selittyvät sillä, kuinka suuri osa väestöstä hakee työkyvyttömyyseläkettä. Hylkäävien päätösten osuudessa ei sen sijaan ole maakunnittaisia eroja. Pohjois-Suomessa työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen on yleisintä, vaikka maakuntien väestönrakenteiden eroja otetaan vertailussa huomioon.


Vain hyvin harva työkyvyttömyyseläkehakemukseensa hylkäävän päätöksen saaneista on seuraavina vuosina ansiotyössä. Silloinkin ansiotyöjaksot ovat katkonaisia. Sen sijaan työttömyyskaudet ovat tyypillisiä hylätyn eläkehakemuksen jälkeen. Riippumatta siitä, myönnetäänkö vai hylätäänkö eläke, yhteiskunta useimmiten menettää eläkettä hakeneiden työpanoksen.


Tuore Kelan ja Eläketurvakeskuksen tutkimus näyttää, että heikko kiinnittyminen työmarkkinoille ja työntekijäasema lisäävät todennäköisyyttä työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen, mutta myös hakemuksen hylkäämiseen. Tässä mielessä matalampi sosioekonominen asema asettaa hakijat epäedulliseen asemaan työkyvyttömyyseläkeprosessissa.


Ylivelkaantuminen ennustaa vahvasti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä.   1990-luvun laman jälkeen ylivelkaantuminen oli vakava ongelma Suomessa. Samanaikainen työttömyyden kasvu, konkurssit, asuntojen hintojen romahdus, korkotason nousu ja takausvastuiden laukeaminen johtivat siihen, että monet eivät kyenneet maksamaan velkojaan. Vuoden 1994 lopussa jopa 457 000 suomalaista oli ulosottovelallisina. Tutkimushankkeessa Lamakausien sosiaaliset seuraukset selvitimme ylivelkaantumisen yhteyksiä myöhempään krooniseen sairastavuuteen ja työkyvyttömyyseläkkeelle […]


”Ennätysmäärä nuoria saa eläkepaperit”, ”Työkyvyttöminä eläkkeelle siirtyneiden nuorten määrä on kasvanut rajusti”, ”Masennus vie eläkkeelle”. Nämä ovat otsikoita, joihin törmää usein keskustelussa nuorista eläkkeensaajista. Viime joulun tienoilla laajalevikkisestä lehdestä saimme lukea, kuinka nuorista päästään eroon eläkepäätöksellä, ja kun ei muutakaan syytä löydetä, niin lääkäri kirjoittaa nuorille todistuksen mielenterveyden ongelmasta. Tämä on esimerkki väitteestä, joka perustuu […]


Työkyvyttömyyseläkkeiden hakemusten suuret hylkäysosuudet ovat jälleen nousseet julkiseen keskusteluun. Kelan tutkimusosasto julkaisi lokakuussa 2012 tilastotietoihin perustuneen selvityksen  kansaneläkelain mukaisten uusien työkyvyttömyyseläkkeiden hakemusten hylkäyksien kehityksestä. Erityisesti pyrittiin löytämään viime vuosien hylkäysprosentin suurenemiseen yhteydessä olleita tekijöitä.