Euroopan terveystaloustieteen kokous pidettiin Dublinissa heinäkuussa samoihin aikoihin, kun Brasiliassa ratkaistiin jalkapallon maailmanmestaruus. Dublinissa Kelan joukkueesta pelin avasi Piia Pekola. Piia kertoi meneillään olevasta tutkimuksestaan, jossa analysoidaan, vaikuttaako palveluntuottajien välinen kilpailu vaikeavammaisille tarkoitettujen fysioterapiapalveluiden laatuun. Tutkimuksen kohteena olivat erityisesti ne palvelut, joihin potilaat voivat käyttää palveluseteleitä. Kelan seteli edustaa enemmän hintasäätelyä kuin kuntien jakamat palvelusetelit, […]


Terveystaloustieteellä on ollut merkittävä rooli Australian terveyspalvelujärjestelmän kehittämisessä. Terveystaloustieteilijät osoittivat vuonna 1964, että tuolloin voimassa ollut vapaaehtoinen sairausvakuutus johti epätoivottaviin kannustimiin: vakuutuksen ottaneet käyttivät palveluita yli tarpeen, kun taas ilman vakuutusta olevat eivät saaneet tarvitsemiaan palveluita.


Kilpailun toimimattomuus terveydenhuollossa näyttää olevan ikuisuusongelma. Euroopan vakuutusperusteiset järjestelmät ovat kilpailun hyödyntämisessä viime vuosina kuitenkin edistyneet, erityisesti hollantilaiset. Kilpailun toimivuutta edistäviä olosuhteita ruodittiin monissa sessioissa heinäkuussa terveystaloustieteen Euroopan kokouksessa Sveitsissä, Zürichissä (www.eche2012.ch). Vastaava kokous pidettiin kaksi vuotta sitten Helsingissä.


Voiko terveyttä ja parempaa elämän laatua ostaa rahalla? Terveystaloustieteilijä vastaisi epäröimättä: kyllä voi! Terveystaloustieteilijät voivat laskea ja vertailla, miten paljon eri tilanteissa laatupainotettuja elinvuosia voidaan saada terveyspalveluilla ja lääkkeillä. Ongelma on vain se, että rahat loppuvat aina kesken. Palvelujärjestelmät olivat keskiössä terveystaloustieteen 8. maailmankonferenssissa Kanadan Torontossa heinäkuun alussa. Jokaisessa yhteisluennossa vähintäänkin viitattiin Yhdysvaltain terveysreformiin, jota […]