Tartuntatautipäiväraha on yksi Kelan vähemmän tunnetuista etuuksista. Koronavuosien aikana se on kuitenkin noussut laajemman yleisön tietoisuuteen. Vuonna 2022 tartuntatautipäivärahan saajien määrä kolminkertaistui ja maksettu euromäärä kaksinkertaistui.


Koronaviruspandemia alkaa vähitellen näkyä myös Kelan sairauspäivärahaetuuksissa. Varsinaisessa sairauspäivärahassa tartunnat eivät kuitenkaan toistaiseksi juuri näy, sillä tartuntatautipäiväraha on epidemiakaudella karanteeniin määrättyjen työkyvyttömien henkilöiden ansionmenetyksiä korvaava etuus. Hakemus- ja käsittelyviiveistä johtuen sairauspäivärahaetuuksien tietoja ei voi hyödyntää akuuttiin päiväkohtaiseen työkyvyttömyyden seurantaan.