Tanskan työttömyyskomitea jätti eilen (19.10.2015) mietintönsä. Asiantuntijoista koostuneen työryhmän raportti sisältää muutamia kiinnostavia ja tuoreita – osin villejäkin – avauksia, jotka koskevat päivärahan saamisen ehtoja, päivärahakauden pituutta ja päivärahan tasoa. Tavoitteena on joustavampi työttömyysturva, joka ottaisi paremmin huomioon työmarkkinoilla tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset. Silmämääränä on työryhmän puheenjohtajan, Århusin yliopiston taloustieteen professori Nina Smithin mukaan freelancer-työn ja […]


Olen nyt onnellisesti viettänyt kolme kuukautta Tanskassa, maailman onnellisimmassa maassa, kuten tanskalaiset maataan mainostavat. Ja toden totta, mikäli European Social Surveyta (ESS) on uskominen, tanskalaiset ovatkin Euroopan onnellisin kansakunta. Tanskalaiset ovat oman ilmoituksensa mukaan myös Euroopan terveimpiä kansoja. Lähes 90 % työikäisistä juuteista sanoo terveydentilansa olevan hyvä. Ruotsalaisilla ja norjalaisilla ei ole yhtä vahva usko […]


Joulukuussa 2005 Tanskan hyvinvointikomissio jätti loppuraporttinsa pääministeri Anders Fogh Rasmussenille. Komission tehtävänä oli laatia ehdotukset, miten tanskalaista hyvinvointivaltiota olisi muutettava, jotta se kestäisi väestön vanhenemisen ja globalisaation aiheuttamat paineet. Raportissa oli kaikkiaan 43 ehdotusta, osa yleisiä, osa yksityiskohtaisempia. Hallitus ei toteuttanut ainuttakaan ehdotusta. Tästä huolimatta komissio täytti hyvin tehtävänsä: kiperissä sosiaalipoliittisissa väännöissä hallitus saattoi kolmen […]