Kela maksaa vuosittain joitakin tuhansia opintolainoja pankeille lainanottajan maksuvaikeuksien vuoksi.   Elokuun 2017 alussa opintotukijärjestelmä koki myllerryksen, jossa lainan osuutta opiskelijoiden tuesta kasvatettiin. Valtion takaamaa opintolainaa mainostetaan opiskelijoille joustavana ja edullisena lainana. Sen korot ovat alhaiset, ja lainaan voi liittyä myös opintolainavähennys tai opintolainahyvitys, joka riippuu opintojen aloitusajankohdasta, valmistumisajasta ja lainan suuruudesta . Lisäksi pienituloisten […]


Yli puolet Kelan takaisinperinnän asiakkaista on alle 35-vuotiaita. Useimmiten takaisin peritään asumistukea ja työttömyysturvaetuuksia. Takaisinperinnän aiheuttaa usein nopea muutos elämäntilanteessa.   Vuoden 2014 lopussa Kelan tekemää etuuksien takaisinperintää oli kesken 109 881 henkilöllä. [1] Suurimmalla osalla (81 %) oli kesken pelkästään etuuksien takaisinperintää. Lopuilta Kela peri samanaikaisesti myös valtiontakauksen perusteella lainanottajan puolesta maksamaansa opintolaina- eli takausvastuuvelkaa, elatusvelvollisuuden […]