Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus haastaa eri toimijoiden yhteistyösuhteet. Samalla muutoksessa on myös mahdollisuuksia kehittää palveluita vastaamaan paremmin niiden käyttäjien tarpeita. Kelan ja Vaasan yliopiston uusi tutkimushanke paneutuu erityisesti Kelan ja hyvinvointialueiden väliseen yhteistyöhön.


Eduskunnan maaliskuussa 2015 tekemällä päätöksellä perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alusta. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki jäävät edelleen kuntien vastuulle. Uudistuksella ei ole tarkoitus muuttaa toimeentulotuen tasoa eikä myöntämisperusteita. Tiistaina 19.4.2016 julkaistiin Sosiaalibarometri 2016. Tämä SOSTE:n erityiskatsaus toimeentulotuesta ja sote-uudistuksesta perustuu kyselyyn, joka lähetettiin Manner-Suomen kuntien tai yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveydenhuollon johtajille, sosiaalityöntekijöille sekä Kelan […]


Suomen sosiaaliturvamenot olivat vuonna 2012 noin 60 miljardia euroa. Niistä toimeentulotukimenojen osuus on noin yksi prosentti (THL 2014). Vaikka etuuden osuus kokonaismenoista on pieni, se puhuttaa paljon asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä. Yksi olennainen keskustelunaihe on, miten toimeentulotuen saajien tueksi rakennettu auttamisjärjestelmä kohtaa heidät asiakkaina. Tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota toimeentulotukiasiakkaiden tarpeiden tunnistamiseen – tai pikemminkin tunnistamatta jättämiseen […]