Sairauspäivärahalla korvattavia pitkiä sairauspoissaoloja on yhä harvemmalla työikäisellä. Sairauspoissaolojen väheneminen viimeisten 10 vuoden aikana johtuu erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien vähenemisestä.
Uusia sairauspäivärahakausia ei ole koskaan tilastoidun historian aikana alkanut niin vähän kuin viime vuonna. Sairauksien jakauma kertoo keskeisten kansanterveysongelmien muutoksista.
Äskettäin julkaistussa indikaattoriraportissa koottiin yhteen viimeisen 15 vuoden aikana tapahtunutta kehitystä suomalaisten terveydentilassa ja terveyteen liittyvissä etuuksissa. Kuten tiedetään, väestön elinikä pidentyy jatkuvasti eikä lopullista rajaa tälle kehitykselle ole toistaiseksi pystytty osoittamaan. Viime vuosikymmeninä suomalaisten keskimääräisen eliniän piteneminen on liittynyt etenkin sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen, mikä puolestaan johtuu pitkälti elintapojen myönteisestä kehityksestä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisten […]
- 1
- 2