Tarkastelimme ensimmäistä kertaa sitä, miten julkisen sairaanhoitovakuutuksen korvaukset jakaantuvat tulevien hyvinvointialueiden mukaan. Asukasta kohti laskettuna korvauksia maksetaan eniten alueilla, joissa ikääntyneiden osuus on suurin. Kela korvaa osan sairaanhoidon kustannuksista, jotka aiheutuvat yksityisistä lääkärikäynneistä, reseptilääkkeistä tai matkoista vastaanotolle. 


Kokonaisuutena sairaanhoitovakuutuksen korvaukset jakautuvat tasaisesti suuri- ja pienituloisille, koska lääkekorvaukset muodostavat suurimman osan korvauksista. Korvauksista on kuitenkin tullut osin entistä keskittyneempiä: suurituloiset käyttävät yhä suuremman osan korvauksista yksityisiin lääkäripalveluihin, kun taas pienituloiset käyttävät enemmän matkakorvauksia.


Taksimatka ei ole aina pelkkä kuljetus paikasta A paikkaan B. Monelle vanhukselle ja vammaiselle tutulla taksinkuljettajalla on suuri merkitys: ”Vanhat ihmiset eivät pärjää yksin sairaalassa. Monta kertaa he eivät ole käyneet ollenkaan ennen sairaalassa. Avustaja olisi tarpeen. Kaikilla ei ole sukulaisia tai ystäviä, jotka olisivat mukana.” Näin totesi taksiyrittäjä Kelan tutkimusosaston taannoin toteuttamassa ns. taksikyselyssä (Paltta […]


Sairaanhoitovakuutus on mainettaan parempi – myös pienituloiselle. Viimeiset kaksikymmentä vuotta sairaanhoitovakuutusta on yritetty lakkauttaa. Näin kertoo terveydenhuoltojärjestelmämme polkuihin perehtynyt kehittämispäällikkö Yrjö Mattila. Yrjö väittelee aiheesta perjantaina (20.5.2011).  Sairausvakuutuksen historian tutkijat kertovat mieleenpainuvia tarinoita erilaista poliittisista käänteistä – mitä esimerkiksi yksityislääkärinpalkkioiden korvauskehityksen jäädyttämisen taustalla oli. 1990-luvun alussa valittiin suunta – ei tueta enää yksityissektorin käyttöä – […]