Avosairaanhoidon palveluita järjestetään pääosin kolmella sektorilla: julkisella sektorilla, työterveyshuollossa ja yksityisellä sektorilla. Jo ennalta tiedetään, että työikäisten eri väestöryhmät käyttävät näitä palveluita eri tavoin. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että kun kaikki sektorit huomioidaan yhtä aikaa, eri työmarkkina-asemissa olevista työikäisistä lähes yhtä suuri osuus käyttää avosairaanhoidon palveluita.
Verkkoasioinnin määrä kasvaa tasaisesti. Vajaa viidennes asiakkaista hoitaa kaikki Kela-asiansa verkossa.
Työllistymistä tukevien palveluiden tulee niveltyä toisiinsa kitkattomasti. Meneillään olevat uudistukset tarjoavat mahdollisuuden koota palveluita uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi.
Perustoimeentulotuen Kela-siirron myötä toimeentuloturvaa koskevalle viranomaisyhteistyölle on aiempaa suurempi tarve. Pelkkä taloudellinen tuki ei ole aina riittävä apu nuorelle.
Viranomaisten tulee tiivistää yhteistyötään, jotta nuoret saavat tarvitsemansa avun. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo nosti muutama viikko sitten keskusteluun kotona vanhempansa luona asuvat nuoret aikuiset toimeentulotuen saajat. Hän kysyi, onko oikein, että nämä nuoret voivat hakea perustoimeentulotukea Kelasta, vaikka vanhemmat olisivat hyvinkin varakkaita. Yli 18-vuotias muodostaa toimeentulotukijärjestelmän näkökulmasta oman kotitaloutensa, vaikka asuisikin yhdessä […]
Ohjaamoita, matalan kynnyksen periaatteella toimivia nuorten palvelupisteitä, on perustettu usealle paikkakunnalle vuoden 2015 aikana. Helmikuussa 2016 palvelupisteitä oli toiminnassa tai käynnistymässä noin kolmekymmentä. Ohjaamoiden palvelut on suunnattu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille elämäntilanteesta riippumatta: palvelupisteistä voi saada tukea esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan löytämiseen, urasuunnitteluun ja elämänhallintataitoihin liittyviin kysymyksiin. Ohjaamo-mallin tavoitteena on tuoda saman katon alle nuorten […]
Melkein kaikki tieto löytyy nykyään netistä, ja sinne pääsee nykyään käytännössä jokainen. Verkossa kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hankkia helposti ja nopeasti tarvitsemansa tieto. Myös monenlaisen asioinnin saa nykyään hoidettua netissä. Kätevää ja tasa-arvoista, eikö vain? Tai hetkinen, ainakin kolme ongelmaa tulee mieleen.