Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Toinen osa julkaistiin 1.10.2015 ja kolmas osa 5.10.2015. Viime aikoina Suomessa on keskusteltu perustulosta vilkkaasti. Osasyynä keskusteluun on ollut hallitusohjelmaan kirjattu maininta perustulokokeilusta. Perustulolla tarkoitetaan lukuisia erilaisia tapoja järjestää sosiaaliturva, kuitenkin siten, että kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Se on […]
Lähestyvien eduskuntavaalien alla julkaistaan monenlaisia kansalaisten mielipiteitä kuvaavia lukuja mm. puoluekannatuksesta ja vastaajien asenteista. Tietojen keräämiseksi ei ole mielekästä haastatella kaikkia kansalaisia, vaan päädytään tarkastelemaan pienempää osajoukkoa, jonka perusteella saadut tulokset pyritään yleistämään koskemaan koko perusjoukkoa. Osajoukon poimintatavalla ja asenteiden mittaustavalla voi olla suuri merkitys tulosten luotettavuuteen.
Sosiologi Erving Goffman kyselee kuuluisan Frame Analysis –teoksensa alussa ”Missä olosuhteissa ajattelemme, että asiat ovat todellisia?”. Asioiden tulkitseminen ”tosiksi” tai ”todellisiksi” riippuu Goffmanin mukaan siitä kehyksestä, jossa asioita tulkitaan. Juuri tähän liittyy myös poliittisen retoriikan voima. Asioiden kehystäminen on olennainen osa poliittista argumentaatiota ja kamppailua, jossa kielelliset käsitteet antavat asioille merkityksen ja ohjaavat poliittista keskustelua. […]