Yksityisen hammashoidon hinnat vaihtelevat eri kunnissa huimasti. Katso kartasta, mitä hoito maksaa eri puolilla maata. Kela-korvaukset yksityiseen hammashoitoon koko kansan etuutena ovat olleet käytössä vajaat 15 vuotta. Kela-korvausten historiassa kyse on siis varsin tuoreesta etuuspaletista. Moni saattaa jälkikäteen kysyä: Olivatko hammashoidon uudistukset 2000-luvun alun nousukauden huumassa tehtyjä investointeja, joita ei enää tarvita? Ainakin hammashoidon […]
Kela toteutti vuonna 2014 kyselytutkimuksen omaishoitajille ja haastatteli kuntien omaishoidosta vastaavia työntekijöitä. Bloggaamme tällä palstalla näiden aineistojen havaintojen perusteella ajankohtaisista omaishoitoon liittyvistä asioista. Tuoreessa pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa ja sen liitteessä luvataan tukea omaishoitajan jaksamista ja kohdentaa omaishoitoon resursseja. Lisäksi: ”Kehitetään omaishoitajien ja vastaavien vapaaehtoishoitajien sekä perhehoitajien sijaisjärjestelyjä siten, että hoitajille voidaan turvata mahdollisuus huolettomiin vapaisiin […]
Omaishoitoa on käsitelty paljon julkisuudessa. Päätöksentekijöillä on odotuksia omaishoidon suhteen, koska ikääntyneiden määrä kasvaa ja laitoshoitoa puretaan. Lähes kaikesta pitäisi selviytyä kotona. Teimme tutkimuksen virallisena omaishoitajana olleille. Olimme tutkineet omaishoitajia valtakunnallisella kyselytutkimuksella ja heidän tulojaan rekisteritiedoista sekä kuntien omaishoitoa työntekijöitä haastattelemalla. Pidimme ensimmäisistä tuloksista 20.11.2014 seminaarin ja teimme julkaisun. Mitä omaishoitaja haluaisi? Lisää rahaa ja […]
Kolkuttaako omatuntosi käyttäessäsi toimivia työterveyshuollon palveluita? Maassamme yli 3 miljoonaa jää toimivien perusterveydenhuollon palvelujen ulkopuolelle, julistavat monet terveydenhuollon monikanavarahoituksen vastustajat. Terveydenhuoltojärjestelmämme merkittävä vahvuus on työnantajien mittava panostus työterveyshuoltoon. Samalla se on myös Akilleen kantapää, sillä työterveyshuolto näyttää edelleen jäävän terveydenhuollon rahoitus- ja rakennesuunnitelmien ulkopuolelle. Toimiva järjestelmä halutaan jättää rauhaan. Työterveyshuollolla on laaja yhteiskunnan tuki ja […]