Suomessa ja Euroopassa on viime vuosina tuotu julki näkemystä hyvinvointitaloudesta uutena poliittisen päätöksenteon johtotähtenä. Millaisesta hyvinvointitaloudesta silloin puhutaan – ja miten hyvinvointitaloudesta kannattaisi puhua kestävyysmurroksen vauhdittamiseksi ja kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi?
Nuorten pahoinvointi on yhteiskunnallinen kestopuheenaihe, mutta mitä nuoret ajattelevat elämästään nykyisenlaisessa yhteiskunnassa? Miten he tulkitsevat hyvinvointia ja sen ehtoja? 17.6. ilmestyvässä tutkimuksessa ”Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot” pureudumme näihin kysymyksiin.
Työttömät nuoret eivät ole passiivisia työnvieroksujia, vaan kriittisesti ajattelevia ihmisiä, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan vallitsevat käytännöt. Onkin aika kysyä, miten nuoret itse kokevat elämänsä tänä ilmastonmuutoksen aikana.
Ihminen on aina tavoitellut hyvinvointia. Välineeksi otettu mutta päämääräksi muuttunut talouskasvu ei kuitenkaan ole kestävä keino, sillä se on johtanut ilmastonmuutokseen, sukupuuttoaaltoon ja lukemattomiin muihin ekologisiin ongelmiin. Niin ajattelumme kuin instituutioidemmekin on muututtava nopeasti – myös sosiaalipolitiikan. Kasvuun sitoutunut sosiaalipolitiikka tulee korvata kestävän hyvinvoinnin ajatukseen pohjautuvalla ekososiaalisella politiikalla.
Työvoimapoliittiseen palveluun osallistuminen ei näytä lisäävän työttömien uskoa uuden työn löytymiseen. Palveluiden vaikuttavuutta heikentävät etenkin työttömien terveysongelmat. Suunnitellut uudistukset eivät tuo niihin ratkaisua. Suomen työttömyysturvaan suunnitellaan uudistusta, jonka jälkeen työttömien työnhakijoiden tulisi säilyttääkseen oikeutensa työttömyysturvaan lähettää 12 työhakemusta kolmen kuukauden aikana. Uudistuksen myötä työn tarjonnan odotetaan lisääntyvän, kun työttömät aktivoituvat hakemaan työtä ja edistämään […]
”Visiot ovat poliittisen prosessin tärkein askel”. Näin julisti edesmennyt Donella Meadows, yksi Rooman klubin kuuluisan ”Limits to Growth” -raportin kirjoittajista. Samoin taidetaan tuumata tulevaisuusorganisaatio Sitrassa, sillä viime vuoden lopulla se julkaisi työpaperin nimeltä ”Visio Suomelle: Kohti kestävää hyvinvointia”. Tämän vuoden puolella organisaatio otti seuraavan askeleen: visiota konkretisoitiin ehdotuksella strategisesta hallitusohjelmasta, jonka tavoitteena on kestävä hyvinvointi. […]
Osallistuinpa hyisenä helmikuun iltapäivänä Tilastokeskuksen Talous ja hyvinvointi -seminaariin. Tilaisuudessa lanseerattiin laitoksen uusi lehti, jossa yhdistyvät aiemmat Tieto&trendit- ja Hyvinvointikatsaus -lehdet. Seminaarin avannut tilastojohtaja Riitta Harala kertoi, että näin haluttiin yhdistää myös taloudellisten ja hyvinvointiin liittyvien kysymysten tarkastelu. Tällainen yhdistämisinto taitaa olla trendikästä, sillä viime vuoden lopulla ilmestyi SOSTEn kokoomateos nimeltä ”Hyvinvointitalous”. Sen johdannossa hyvinvointitalous […]