Lääketieteellisestä tutkimuksesta annettu laki edellyttää, että lääke- ja terveystieteellisten tutkimusten eettisyys arvioidaan ennen tutkimuksen aloittamista lakisääteisessä eettisessä toimikunnassa. Ihmistieteitä koskevat tieteelliset tutkimukset (humanistiset, yhteiskuntatieteelliset ja käyttäytymistieteelliset) eivät kuulu tämän lain piiriin, mutta Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on laatinut ihmistieteisiin kuuluvien tutkimusten eettisistä periaatteista ohjeistuksen, johon ovat sitoutuneet lähes kaikki alalla toimivat korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja arkistot Suomessa. […]
Olen jäsenenä kahdessa yhteiskuntatieteellisiä tutkimushankkeita arvioivassa eettisessä toimielimessä. Eettisessä ennakkoarvioinnissa arvioidaan, noudattaako suunniteltu tutkimus ihmistieteiden eettisiä periaatteita: voiko tutkimuksesta aiheutua tutkittaville haittaa sekä kunnioitetaanko tutkittavien itsemääräämisoikeutta, yksityisyyttä ja tietosuojaa. Lisäksi tarkastellaan, noudattaako suunnitelma muutenkin hyvää tutkimustapaa ja voimassa olevia lakeja. Eettinen ennakkoarviointi on lääketieteen alalla lakisääteistä, mutta arviointia toteutetaan yleisesti myös muilla tieteenaloilla esimerkiksi yliopistojen […]