Lapsilisän jakaminen vuoroasumistilanteessa ei ratkaise lapsiperheköyhyyttä
Erotilanne ja yksinhuoltajuus lisäävät lapsiperheköyhyyden riskiä. Myös lapsen etävanhemman toimeentulo voi eron jälkeen heikentyä, varsinkin silloin kun lapset asuvat puoliksi tämän luona. Erovanhempien tasapuolisempi kohtelu etuuksien ja palveluiden saamisessa voisi helpottaa perheiden tilannetta monella tapaa. Lapsilisän puolitus erovanhempien kesken saattaisi kuitenkin jopa lisätä lapsiperheköyhyyttä.
Kansanedustaja ja eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi ja hänen kokoamansa asiantuntijaryhmä ovat tehneet selvitystyön lapsiperheköyhyydestä. Selvitys luovutettiin valtiovarainministeri Annika Saarikolle 17.9.2021. Selvityksen tarkoituksena oli kuvata lapsiperheköyhyyden syitä sekä johtaa niistä politiikkatoimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.
Kemppi työryhmineen esittää selvityksessä 20 keinoa lapsiperheköyhyyden poistamiseksi. Selvityksessä nostettiin esille myös eroperheiden tilanne, ja erityisesti sosiaalietuuksiin ja palveluihin liittyviä ongelmia, jotka koskevat kahdessa kodissa asuvien lasten perheitä.
Usein haasteita syntyy siitä, että vain niin kutsutulla lähivanhemmalla eli lapsen sillä vanhemmalla, jonka luona lapsi on kirjoilla, on oikeus sosiaaliturvaan tai palveluihin. Lapsen asumista erillään asuvan vanhemman luona ei esimerkiksi huomioida etävanhemman asumistuessa, vaikka lapsi jakaisi aikaansa lähes puoliksi vanhempien kesken. Tämä siitäkin huolimatta, että usein lapsen vuoroasumisesta aiheutuu myös etävanhemmalle asumiseen ja lapsen liikkumiseen liittyviä lisäkuluja.
Nämä voivat olla pienituloisissa talouksissa kohtuuton taakka. Samalla perheiden välinen eriarvoisuus kasvaa, jos toimeentuloon liittyvät syyt estävät perheitä valitsemasta lapsen edun mukaista asumisjärjestelyä.
Erovanhempien tasapuolisempi kohtelu etuuksien ja palveluiden saamisessa helpottaisi etävanhempien tilannetta
Valtaosa lapsista jää eron jälkeen asumaan äidin kanssa ja isä on lapsen etävanhempi. Etävanhemmat näkyvät tilastoissa joko yksin asuvina tai, mikäli ovat solmineet uuden liiton, pariskunta- tai lapsiperhetalouksina.
Yksinhuoltajatalouksissa köyhyysriski on selvästi suurempi kuin kahden huoltajan talouksissa. Vuonna 2017 yksinhuoltajakotitalouksien köyhyysaste oli 31 prosenttia, kun se kahden huoltajan lapsiperheissä oli noin kymmenen prosenttia (Salmi 2020). Lapsen erillään asuvan vanhemman toimeentulosta ja köyhyysriskistä on saatavilla vähemmän tietoa (ks. Haapanen & Hakovirta 2019; Hakovirta ym. 2019). Tämä johtuu siitä, että etävanhemman kohdalla muualla asuvista lapsista aiheutuva huoltovelvoite ei tule näkyviin samalla tavalla kuin sen vanhemman kohdalla, jonka luona lapset ovat kirjoilla.
Kun verrattiin vuoroasuvien lasten lähi- ja etävanhempien talouksien pienituloisuusastetta niin, että lasten aiheuttama ’huoltotaakka’ huomioitiin myös etävanhempien kohdalla, oli etävanhempien talouksien pienituloisuusaste lähes yhtä korkea (21 prosenttia) kuin vuoroasuvien lasten lähivanhempien talouksissa (23 prosenttia) (Miettinen ym. 2020).
Erovanhempien tasapuolisempi kohtelu etuuksien ja palveluiden saamisessa helpottaisi varmasti varsinkin etävanhempien tilannetta. Yksinhuoltajia koskevien tutkimusten perusteella tiedetään, että tulonsiirroilla voidaan parantaa merkittävästi yksinhuoltajaperheiden toimeentuloa.
Euroopan maiden välinen vertailu osoittaa, että Tanskan ohella Suomessa julkiset tulonsiirrot vähensivät tehokkaimmin lapsiköyhyyttä yksinhuoltajakotitalouksissa (Bradshaw, Keung & Chzhen 2018). Suomessa rahallisesti tärkeimmät tuet ovat asumistuki, toimeentulotuki, lapsilisä ja sen yksinhuoltajakorotus sekä elatustuki. Myös elatusavulla on tärkeä rooli yksinhuoltajien köyhyyden vähentämisessä (Haapanen & Hakovirta 2019; Hakovirta & Jokela 2019).
Lapsilisän jakaminen voisi lisätä köyhyysriskiä
Hilkka Kempin ja asiantuntijaryhmän selvityksessä todettiin, että perhe-etuudet huomioivat huonosti perheiden moninaisia tilanteita. Selvityksen mukaan lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi on keskeistä tunnistaa kahdessa kodissa asuvat lapset ja mahdollistaa joustoja eroperheiden sosiaaliturvaan. Lisäksi selvityksessä pohdittiin lapsilisien korottamista kohdennetusti tai yksinhuoltajakorotuksen maksamista toisellekin vanhemmalle. Nämä ovat tärkeitä havaintoja ja niitä on tuotu esiin myös Kelan, Turun ja Tampereen yliopistojen toteuttamassa lasten vuoroasumisen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista tarkastelleessa yhteishankkeessa.
Kemppi itse ehdottaa Twitterissä ja Suomenmaa-lehden blogissa, että eroperheiden taloudellisen tilanteen turvaamiseksi lapsilisä tulisi voida jakaa vanhempien kesken. Sama ehdotus toistuu toisinaan julkisessa keskustelussa yhtenä mahdollisuutena tukea lapsesta aiheutuvia kustannuksia kummallekin vanhemmalle tasapuolisesti.
Vaikka lapsilisän jakaminen tuntuisi vanhempien tasavertaisen kohtelun näkökulmasta perustellulta, lapsiperheköyhyyden vähentämiseen sillä tuskin olisi vaikutusta. Vaikutukset voisivat olla jopa kielteisiä: jos lapsilisä jaettaisiin, se saattaisi lisätä köyhyyttä lähivanhemman kotitaloudessa, koska lapsilisän määrä pienenisi ja siitä osa siirrettäisiin lapsen etävanhemmalle.
Niissäkin tapauksissa, joissa lasta hoidetaan vuoroviikoin, lapsilisän puolittaminen voisi johtaa suurempaan köyhyysriskiin. Riski lapsiperheköyhyyteen kasvaisi erityisesti tilanteissa, joissa toinen vanhemmista on tulonsiirtojen ja elatustuen tasaavan vaikutuksen jälkeen toista huomattavasti pienituloisempi. Vaikutuksia tutkittaessa onkin huomioitava, kuinka paljon aikaa lapsi viettää lähi- ja etävanhemman luona sekä kuinka suuri vanhempien välinen tuloero on.
Lapsilisä huomioidaan vanhempien elatuskykyä ja lapsen elatustarvetta arvioitaessa
Lapsilisän maksaminen vain toiselle vanhemmalle otetaan lähtökohtaisesti erotilanteissa huomioon siinä vaiheessa, kun arvioidaan vanhempien elatuskykyä ja lapsen elatustarvetta. Lapsilisää saava vanhempi vastaa lapsen menoista vähintään lapsilisän verran, ja jäljelle jäävä lapsen elatustarve jaetaan vanhempien kesken.
Mahdollinen yksinhuoltajakorotus näkyy puolestaan sitä saavan vanhemman tulona ja vaikuttaa tätä kautta elatusvelvolliselle vanhemmalle määrättävän elatusavun määrään. Lapsilisän ja yksinhuoltajakorotuksen puolitus erovanhempien kesken merkitsisi siis käytännössä vain sitä, että elatusavun suuruutta arvioitaessa lähivanhemman tulot vähenisivät ja etävanhemman tulot kasvaisivat – ja etävanhemmalle maksettavaksi määrättävä elatusapu voisi kasvaa.
Samalla myös elatustuen tarve saattaisi kasvaa, jos lähivanhemman tulot vähenisivät, mutta elatusvelvollinen vanhempi ei kykenisi maksamaan korkeampaa elatusapua.
Lapsilisän puolittamiseen liittyisi myös lapsilisäjärjestelmästä aiheutuvia haasteita. Lapsesta maksettavan lapsilisän määrä lasketaan sen perusteella, kuinka monta lapsilisään oikeutettua lasta perheessä on ja ’monesko’ kyseinen lapsi on. Miten siis lapsilisä tulisi puolittaa esimerkiksi tilanteessa, jossa toisen vanhemman luona asuu lapsia eri liitoista?
Toisaalta yksinhuoltajakorotuksen puolitus voi tuntua perustellulta ja oikeudenmukaiselta tilanteessa, jossa kumpikin erillään asuvista vanhemmista osallistuu lapsen hoivaan ja on vuoroviikoin vastuussa lapsesta.
Lapsilisän jakaminen toimisi tilanteissa, joissa vanhemmat kykenevät sopimaan asioista
Sopimusvapaus ja kummankin vanhemman toiveesta tapahtuva lapsilisän jakaminen voisivat olla useille erovanhemmille toimivia ratkaisuja lasten kustannusten jakamiseksi. Ongelmia voi syntyä silloin, jos vanhemmat eivät kykene sopimaan asioista. Kuka silloin päättää lapsilisän jakamisesta?
Eroperheiden näkökulmasta lapsilisäjärjestelmään tarvitaan muutoksia. Mutta ennen kuin niitä tehdään, on tärkeä kirkastaa, mitä järjestelmän muutoksella tavoitellaan. Lapsiperheköyhyyden torjunnan ja vähentämisen näkökulmasta lapsilisän jakaminen ei välttämättä tuottaisi haluttua lopputulosta. Kun yksinhuoltajat jo nyt sijoittuvat kotitalouksien tulohaitarin alapäähän, pienikin vähennys heidän tuloistaan voisi lisätä köyhyysriskiä.
Toisaalta mahdollisuus lapsilisän jakamiseen tunnustaa molempien vanhempien oikeudet sosiaaliturvaan. Huollettavien lasten huomioiminen etävanhempien toimeentulossa ja asumismenoissa voisi vähentää köyhyysriskiä ja osaltaan edistää vanhempien mahdollisuuksia valita lapsen kannalta sopivin asumisjärjestely.
Anneli Miettinen
erikoistutkija, Kelan tutkimus
Twitter: @AnMiettinen
Mia Hakovirta
erikoistutkija, Invest lippulaiva, Turun yliopisto
Twitter: @HakovirtaMia
Tapio Räsänen
tutkija, Kelan tutkimus
Twitter: @TapioRasanen
Lähteet:
Bradshaw, J., Keung, A., & Chzhen, Y. (2018). Cash benefits and poverty in single-parent families. In R. Nieuwenhuis & L. C. Maldonado (Eds.), The Triple Bind of Single-Parent Families: Resources, employment and policies to improve well-being. The Policy Press, p. 337-358.
Hakovirta, Mia & Meyer, Daniel & Skinner, Christine (2019) Does paying child support impoverish fathers in the US, Finland, and the UK? Children and Youth Services Review 106, 1–10. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2019.104485
Hakovirta, Mia & Jokela, Merita (2018) Contribution of child maintenance to lone mothers’ income in five wel-fare states. Journal of European Social Policy 29 (2), 257–272. https://doi.org/10.1177/0958928717754295
Miettinen Anneli, Hakovirta Mia, Saarikallio-Torp Miia, Haapanen Mari, Kurki Paula, Kalliomaa-Puha Laura, Sihvonen Ella, Heinonen Hanna-Mari, Kivistö Netta. (2020) Lasten vuoroasuminen ja sosiaaliturva : Vuoroasumisen nykytila ja merkitys etuus- ja palvelujärjestelmän kannalta. VN-TEAS raportti. Valtioneuvoston kanslia.
Salmi, Minna (2020) Lapsiperheiden köyhyys pitää yllä köyhyyden kierrettä. Teoksessa Johanna Kallio & Mia Hakovirta (toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino, 37–71.
