Hammaslääkärissä käydään joko julkisella tai yksityisellä sektorilla – harvoin molemmilla

Hammashoitopalveluiden käyttäjät ovat vahvasti polarisoituneet vain julkisen sektorin ja vain yksityisen sektorin käyttäjiin – harva käyttää molempien sektoreiden palveluita. Hammaslääkärissä käyminen kahden vuoden tarkastelussa oli yleisintä naisilla, keski-ikäisillä ja suurituloisilla. On epäselvää, mikä tulee olemaan yksityisen hammashoidon rooli suhteessa tulevaisuuden hyvinvointialueiden järjestämiin suun terveydenhuollon palveluihin.

Sote-uudistus on jälleen lähellä toteutumistaan. Palveluiden järjestäjiksi kaavaillaan nyt hyvinvointialueita, joiden palveluvalikoimaan tulevat kuulumaan myös suun terveydenhuollon palvelut.

Terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkamista koskeva keskustelu on aktivoitunut uudelleen uudistuksen valmistelun aikana. Näissä keskusteluissa on pöydällä myös sairausvakuutuksella tuetun yksityisen hammashoidon tulevaisuus. Kattavan tilannekuvan saamista on vaikeuttanut se, että tietämys suomalaisten terveyspalveluiden käytöstä on varsin sektorikohtaista. Valmistelun tueksi tarvitaan ajantasaista tietoa terveyspalveluiden käytöstä, kun eri sektoreiden järjestämät palvelut huomioidaan yhtä aikaa.

Hammaslääkärillä käymisestä on vain vähän aiempaa tietoa, jossa huomioidaan sekä julkisen että yksityisen sektorin käyttö. Seuraavaksi esittelemme joitakin Oulun väestöä koskevassa tutkimushankkeessa saatuja tuloksia, jotka koskevat julkisen ja yksityisen hammashoidon käyttöä ja rinnakkaiskäyttöä.

Väestö käyttää useimmin vain yhden sektorin hammaslääkäripalveluita

Selvitimme julkisen ja yksityisen hammashoidon käyttöä ja rinnakkaiskäyttöä Oulun väestöä koskevalla tutkimusaineistolla sukupuoli-, ikä- ja tuloryhmittäin. Tarkastelussa ovat mukana 25 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka asuivat Oulussa vuosina 2017–2018. Opiskelijat rajattiin tarkastelun ulkopuolelle, sillä YTHS:n järjestämää hammashoitoa ei huomioitu. Tarkastelimme hammaslääkärillä käyneiden osuuksia huomioiden käynnit kalenterivuosilta 2017–2018.

Tulosten mukaan 25 vuotta täyttäneistä 34 % kävi kahden vuoden aikana vähintään kerran julkisen sektorin hammaslääkärillä ja 33 % yksityisen sektorin hammaslääkärillä. Molempien sektoreiden käyttö oli harvinaista (5 %); 29 % käytti vain julkista sektoria ja 28 % vain yksityistä sektoria (Kuvio 1). 25 vuotta täyttäneistä 38 %:lla ei ollut kummankaan sektorin hammaslääkärillä käyntejä.

Kuviosta 1 näkyy myös, että naiset kävivät miehiä useammin hammaslääkärillä: miehistä 43 % ei käynyt lainkaan hammaslääkärillä, kun naisilla vastaava luku oli 33 %. Ero sukupuolten välillä selittyy julkisen puolen käynneillä, sillä vain yksityisellä puolella käyneiden osuudet olivat lähes yhtä suuria.

 

Kuvio 1 Julkisella ja/tai yksityisellä hammaslääkärillä käyneiden osuudet (%) sukupuolen mukaan

Hammaslääkärikäynnit yleisimpiä keski-ikäisillä

Keski-ikäisessä väestössä (45–64 vuotiaat) hammaslääkärillä käyminen oli selvästi muita ikäryhmiä yleisempää (Kuvio 2). Ikäryhmätarkastelussa huomiota herättää myös 85 vuotta täyttäneiden ryhmä – heistä vain noin 35 %:lla oli hammaslääkärikäynti kahden vuoden tarkastelujakson aikana.

 

Kuvio 2 Julkisella ja/tai yksityisellä hammaslääkärillä käyneiden osuudet (%) ikäryhmän mukaan

Suurituloiset käyvät hammaslääkärissä todennäköisemmin kuin pienituloiset, ja käyttö painottuu yksityissektoriin

Tuloryhmätarkastelua varten väestö jaoteltiin tulokvintiileihin; pienituloisimmassa kvintiilissä veronalaiset tulot yhtä vuotta kohden olivat alle 15 900 euroa, 2. kvintiilissä 15 900 – 25 299 euroa, 3. kvintiilissä 25 300 –34 249 euroa, 4. kvintiilissä 34 250 – 47 799 euroa ja suurituloisimmassa kvintiilissä vähintään 47 800 euroa.

Mitä suuremmat veronalaiset tulot olivat kahden vuoden tarkastelujakson aikana, sitä todennäköisempää hammaslääkärissä käyminen oli (Kuvio 3). Vain yksityisellä hammaslääkärillä käyvien osuus kasvoi selvästi tulotason noustessa. Ylimmän ja alimman tulokvintiilin välinen ero vain yksityisellä hammaslääkärillä käyneiden osuudessa oli 33 prosenttiyksikköä. Vaikka pienituloisemmat käyttivät useammin julkisen sektorin palveluja, se ei nostanut heidän kokonaiskäyttöään suurituloisten tasolle.

 

Kuvio 3 Julkisella ja/tai yksityisellä hammaslääkärillä käyneiden osuudet (%) tulokvintiilin mukaan

Väestöryhmien välisiä eroja voivat selittää erot palveluiden piiriin hakeutumisessa sekä eri sektoreiden palveluiden saatavuudessa

Miesten ja naisten välinen ero hammaslääkärikäynneissä ei ole yllättävä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että miehet hakeutuvat yleisesti harvemmin terveyspalveluihin piiriin kuin naiset (ks. esim. Finterveys 2017 -tutkimuksen tulokset). Finterveys 2017 -tutkimuksen mukaan 30 vuotta täyttäneistä naisista 67 % ja miehistä 52 % ilmoitti käyvänsä säännöllisesti hammaslääkärillä hampaiden ja suun tarkastusta varten. Aineistossamme naisista 67 % ja miehistä 57 % oli käynyt kahden vuoden sisällä hammaslääkärissä. Näitä lukuja vertailemalla näyttää siltä, että Oulun väestöä koskevien tulostemme voidaan arvioida vastaavan koko maan tilannetta melko hyvin.

Nuoremmilla voi olla keski-ikäisiä vähemmän tarvetta hammaslääkäripalveluille, tai subjektiivinen arvio hammaslääkärissä käynnin tarpeesta voi olla vähäisempi. Hammaslääkärissä käyneiden osuus oli keskimääräistä pienempi myös ikääntyneillä. On mahdollista, että ikääntyneiden kaikki hammashoito ei näy aineistossamme, sillä laitoshoidossa olevat ikääntyneet saattavat saada hammaslääkäripalvelut muualta kuin avohoidon puolelta. Ikääntyneimmillä myös hampaattomuus on yleisempää.

Julkisen hammashuollon pitkät jonotusajat voivat houkutella käyttämään yksityisiä hammaslääkäripalveluita, etenkin jos tulotaso sen sallii. Tässäkin aineistossa näkyy, että suurempi tulotaso on yhteydessä suurempaan yksityisten palveluiden käyttöön. On epäselvää, missä määrin julkisen puolen asiakasmaksut ja toisaalta yksityisen puolen Kela-korvaukset vaikuttavat päätökseen käyttää yksityisiä palveluita. Suurituloisilla käyttäjillä kysynnän hintajousto on todennäköisesti joka tapauksessa pienempi kuin pienituloisilla.

Edellä esiteltyjä lukuja ei ole vakioitu. Osin tuloryhmien välisiä eroja selittää se, että pienituloisten joukossa on suuri osuus sekä nuoria että vanhoja ihmisiä. Vastaavasti tulotaso voi osin selittää ikäryhmien välisiä eroja etenkin työikäisillä, koska iän myötä myös tulot keskimäärin kasvavat.

Mikä on hammashoidon monikanavarahoituksen tulevaisuus?

Hammaslääkäripalveluiden käyttäjät ovat nykyjärjestelmässä vahvasti polarisoituneet joko julkisen tai yksityisen sektorin käyttäjiksi, ja etenkin tulotaso vaikuttaa vahvasti sektorin valintaan. Varsin huolestuttavaa on erityisesti se, että palveluita kokonaan käyttämättömien osuus on sitä suurempi, mitä pienituloisemmista on kyse.

Hampaiden kunto vaikuttaa myös muuhun terveydentilaan ja hammashoitopalveluiden käyttämättömyys voi kärjistää sosioekonomisia terveyseroja. Kaikkein pienituloisimmassa ryhmässä jopa yli puolella ei ollut lainkaan hammaslääkärillä käyntejä kahden vuoden seurannan aikana.

Hammashoitopalveluiden kattavuus ja korvattavuus ovat muuttuneet useaan kertaan viime vuosikymmenten aikana. Vuosien 2001–2002 uudistuksessa koko väestö pääsi kunnallisen hammashoidon piiriin, ja siitä lähtien kunnilla on ollut sekä järjestämis- että rahoitusvastuu suun terveydenhuollosta.

Käytännössä kunnilla ei kuitenkaan ole ollut riittävästi resursseja vastata tähän haasteeseen. Em. uudistuksen yhteydessä yksityisen hammashoidon Kela-korvattavuus laajeni koko väestöön, täydentäen kunnallista järjestelmää. Yksityisen sektorin merkitys hammashoidon järjestämisessä onkin ollut huomattava jo vuosikymmeniä.

Viime aikoina yksityisen hammashoidon korvaustasoa on merkittävästi heikennetty. Vuonna 2016 yksityisen sairaanhoidon korvauksia leikattiin mittavasti varauduttaessa tuolloin suunnitellun sote-uudistuksen valinnanvapausmalliin, joka olisi koskenut myös hammashoitoa. Nyt suunniteltavassa uusimmassa sote-mallissa hammashoidon järjestämis- ja rahoitusvastuu on siirtymässä 21 hyvinvointialueen hoidettavaksi.

Kykenevätkö hyvinvointialueet selviytymään palveluvelvoitteistaan koko väestön suun terveydenhuollon osalta niin, ettei palveluita haettaisi yksityiseltä sektorilta samassa määrin kuin nykyään? Entä miten hyvinvointialueet selviytyvät väestön ikääntyessä ja yhä useamman selviytyessä hampaallisena korkeaan ikään?

Tulevaisuudessakin hyvätuloisimmat ostanevat palvelut joka tapauksessa yksityiseltä sektorilta omalla rahallaan riippumatta siitä, saako siihen sairausvakuutuskorvausta vai ei. Tätä ei tietenkään voi eikä kannatakaan estää, mutta osaltaan se ylläpitää väestöryhmien välisiä eroja palveluiden käytössä, jollei hyvinvointialueilla kyetä suuntaamaan niukentuvia resursseja nimenomaan huono-osaisimpien väestöryhmien hammashoitoon.

Onko hammashoidon Kela-korvauksella merkitystä tulevaisuudessa?

Suun terveydenhuolto on jatkossa osa hyvinvointialueen sote-palvelujen kokonaisuutta. Nähtäväksi jää, jääkö yksityisen hammashoidon Kela-korvausjärjestelmä elämään täydentävänä ratkaisuna, vai korvautuuko se esimerkiksi palvelusetelijärjestelmällä. On epäselvää, mikä olisi nykyisin jo varsin pieneksi kutistuneen Kela-korvauksen merkitys uudessa sote-järjestelmässä, kun tehdään valintaa julkisen ja yksityisen sektorin väliltä.

Kela-korvausjärjestelmän kehittämiseksi on vuosien varrella tehty useita tutkimuksia (ks. blogi 1, blogi 2, blogi 3, Jauhiainen ym. 2013). Hintakatto nousi esiin kehittämisvaihtoehtona, kun havaittiin, että korvausten nosto vuonna 2008 valui osin palvelujen hintoihin. Toisaalta taas Sipilän hallituksen tekemät korvausten leikkaukset vaikuttivat vain vähän palvelujen käyttöön väestötason tarkastelussa. Kela-korvauksella voisi olla jatkossa tulevaisuutta, jos sitä uudistetaan ja kehitetään vastaamaan hyvinvointialueiden asiakkaiden tarpeita.

Mikko Nurminen
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @NurminenMikko

Jenni Blomgren
tutkimuspäällikkö, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @JenniBlomgren

Hennamari Mikkola
tutkimusprofessori, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @mikkolahm

Lue lisää:

Blomgren J, Jäppinen S (2020): Sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käyttö Oulussa 2013–2018. Tutkimushankkeen aineiston yleiskuvaus. Helsinki: Kela, Työpapereita 154, 2020.

Blomgren J, Maljanen T, Virta L (2017): Yksityisten sairaanhoitopalveluiden käyttö, kustannukset ja Kela-korvaukset vuosina 2013–2016. Kuinka paljon Kela-korvausten alentamiset ovat vaikuttaneet palveluiden käyttöön? Helsinki: Kela, Työpapereita 121, 2017.

Jauhiainen S, Holappa V, Maljanen T, Virta L, Helminen S, Mikkola H (2013): Vaihtoehtoisia korvausmalleja hammashoidon sairausvakuutusjärjestelmän kehittämiseksi. Työpapereita 49. Helsinki: Kela.

Maljanen T, Komu M, Mikkola H (2011): Sairausvakuutuksen taksan korotusten vaikutus hammaslääkärien perimiin palkkioihin. Teoksessa Klavus J (toim): Terveystaloustiede 2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, s. 28–33.

Mikkola H (2013): Tilimallista tulevaisuuden korvausmalli aikuisten hammashoitoon? Kelan tutkimusblogi 29.3.2013.

Mikkola H, Komu M, Maljanen T (2015): Eriarvoisuus lisääntyy hammashoidossa. Kelan tutkimusblogi 3.9.2015.

Mikkola H, Roponen P, Partio T (2016): Kela-korvausten leikkausten satoa aletaan niittää – yksityistä hammashoitoa saa entistä harvempi. Kelan tutkimusblogi 26.9.2016.

Suominen L, Raittio E (2018): Suun terveydenhuolto. Teoksessa Koponen P, Borodulin K, Lunqvist A, Sääksjärvi K, Koskinen S (toim.): Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017 -tutkimus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 4/2018, s. 151–155.