Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen yleisyys vaihtelee maakunnittain – syynä hakemisen erot, eivät erot hylkäysosuuksissa
Alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisyydessä on selviä eroja maakuntien välillä. Tuoreen tutkimuksen perusteella erot selittyvät sillä, kuinka suuri osa väestöstä hakee työkyvyttömyyseläkettä. Hylkäävien päätösten osuudessa ei sen sijaan ole maakunnittaisia eroja. Pohjois-Suomessa työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen on yleisintä, vaikka maakuntien väestönrakenteiden eroja otetaan vertailussa huomioon.
Maakuntien välillä on selviä eroja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä. Vuonna 2018 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden osuus maakunnan työikäisistä asukkaista vaihteli Uudenmaan 0,5 prosentista Lapin ja Pohjois-Savon 0,9 prosenttiin (ETK 2019; Tilastokeskus 2019ab).
Tietenkin maakuntien eroihin työkyvyttömyydessä vaikuttavat monet tekijät, joista kaikkia ei kunnolla tunneta tai niihin ei pystytä kovin helposti vaikuttamaan – muutenhan eroja olisi onnistuttu vuosikymmenien aikana poliittisilla ohjelmilla ja sote-palveluilla kaventamaan. Voidaan turvallisesti olettaa, että maakuntaeroja selittävät ainakin yleisen terveyden, elintapojen, palvelujen ja väestörakenteen sekä työmarkkinarakenteen- ja tilanteen erot maakuntien välillä.
Työkyvyttömyyseläkkeiden alkamisen yleisyyttä voi tarkastella hakemisen ja hylkäävien päätösten yhtälönä
Työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttavat yhteiskunnalle paljon kustannuksia. Uusien alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden määrään vaikuttavat sekä se, kuinka suuri osa väestöstä hakee eläkettä, että se, kuinka suuri osa haetuista eläkkeistä myönnetään. Siksi yksi avain alueellisten erojen ymmärtämiseen on tarkastella näiden kahden ilmiön maakunnallisia eroja erikseen.
Tarkastelimmekin vuoden 2014 osalta, erosivatko maakunnat toisistaan yhtäältä täyttä työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden osuuksien ja toisaalta hakemusten hylkäysosuuksien osalta. Tutkittavat eivät olleet eläkkeellä entuudestaan ja olivat 18–64-vuotiaita. Otimme huomioon tilastollisessa analyysissä maakuntien eroja väestön demografisissa ja sosioekonomisissa ominaisuuksissa. Tällaisia vakioitavia tekijöitä olivat sukupuoli, ikäryhmä, ammattiasema sekä työttömyysetuus- ja ansiotausta.
Erot koskevat eläkkeen hakemisen, eivät hylkäysten yleisyyttä
Maakuntien välillä oli vuonna 2014 selviä eroja työkyvyttömyyseläkkeen hakemisalttiudessa (kuvio). Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa väestön ominaisuuksilla vakioidut eläkkeen hakemisalttiudet olivat korkeammat kuin matalampien hakemisalttiuksien maakunnissa. Vastaavasti Pohjanmaata lukuun ottamatta kaikilla maakunnilla oli Uuttamaata tilastollisesti merkitsevästi korkeampi eläkkeenhakijoiden osuus.
Hakemukset ratkaistaan keskitetysti eläkelaitoksissa, eikä hakijan mukaisesti alueellisesti maakunnissa, joten hakijan asuinalue ei vaikuta suoraan eläkelaitoksen tekemään ratkaisuun. Asuinalue voi toki vaikuttaa ratkaisuun epäsuorasti, sillä siinä otetaan kohtuullisuuden arviona huomioon hakijan mahdollisuudet löytää itselleen jäljellä olevan toimintakyvyn mahdollistamaa työtä (mm. Kansaneläkelaki 568/2007, 3 luku, 12 §; Työntekijän eläkelaki 395/2006, 3 luku, 35 §).
Maakunnat eivät tutkimuksessamme eronneet toisistaan väestön ominaisuuksilla vakioiduissa eläkkeiden myöntämis- tai hylkäysosuuksissa. Siten myös maakunnalliset erot työkyvyttömyyseläkkeiden alkamisessa selittyivät eroilla hakemisosuuksissa, eivät hylkäysosuuksien eroilla.
Taustalla monia tekijöitä, muun muassa työkykyä tukevien palvelujen saatavuus
Maakuntien väliset erot eläkkeen hakemisessa kaventuivat, kun vertailussa huomioitiin alueellisen väestön demografisia ja sosioekonomisia ominaisuuksia. Tämä kertoo, että alueelliset erot eläkkeen hakemisessa johtuvat osin väestörakenteen eroista.
Toisaalta erot työkyvyttömyyseläkkeen hakemisessa myös säilyivät selkeinä. Erot johtuvat siten väestörakenteen ohella monesta muustakin syystä. Taustalla ovat varmasti osaltaan yleiset ja sitkeiksi osoittautuneet terveyserot Etelä-/Länsi-Suomen ja Pohjois-/Itä-Suomen välillä (THL 2019).
Alue-erot eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja. Siihen, kuinka usein heikentyneen työkyvyn myötä päädytään hakemaan eläkettä, vaikuttanevat yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi alueelliset erot työmarkkinatilanteessa ja työoloissa, hoidon ja kuntoutuksen saatavuudessa sekä kulttuurisessa suhtautumisessa etuusjärjestelmään.
Työkyvyttömyyden alue-eroihin voitaisiin mahdollisesti vaikuttaa myös terveys- ja kuntoutuspalvelujärjestelmää sekä eri väestöryhmien työkyvyn seurantaa kehittämällä. Yleisesti ottaen Länsi- ja Etelä-Suomessa terveyspalvelujen saatavuus ja saavutettavuus koetaan paremmaksi kuin muualla Suomessa (Pentala-Nikulainen ym. 2018).
Vireillä olevat kuntoutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntien uudistukset voivat muuttaa alueellisia eroja vaikuttamalla juuri hoito- ja kuntoutustoimien saatavuuteen.
Riku Perhoniemi
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @perhonir
Jenni Blomgren
tutkimuspäällikkö, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @JenniBlomgren
Mikko Laaksonen
erikoistutkija, Eläketurvakeskus
etunimi.sukunimi@etk.fi
Twitter: @mikko_laaksonen
Lue lisää:
Perhoniemi R, Blomgren J, Laaksonen M (2020). Työkyvyttömyyseläkehakemusten ja hylkäysosuuksien maakunnalliset erot. Yhteiskuntapolitiikka 2020; 85(1).62-72.
Kirjallisuus:
Eläketurvakeskus (ETK 2019) Tilastotietokanta. Työ- ja kansaneläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet maakunnittain.
Pentala-Nikulainen Oona, Koskela Timo, Parikka Suvi, Kilpeläinen Heikki, Koskenniemi Timo, Aalto Anna-Mari, Muuri Anu ym (2018). Kansallisen terveys-, hyvinvointi ja palvelututkimus FinSoten perustulokset 2017-2018.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL 2019). THL:n sairastavuusindeksi.
Tilastokeskus (2019a). Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2018.
Tilastokeskus (2019b). Väestö: Väestötietoja maakunnittain 2018.
Näin tutkittiin
Kelan ja Eläketurvakeskuksen yhteishanke on ensi kertaa Suomessa tarkastellut työkyvyttömyyseläkehakemuksia ja eläkeratkaisuja yleistettävästi yhdistämällä tietoja työ- ja kansaeläkkeistä etuus- ja ansiorekistereihin. Hanke on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa TITA (Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana) -konsortiohanketta.
Tutkimuksessa käytettiin Eläketurvakeskuksen, Kelan ja Tilastokeskuksen rekisteritietoja eläkeratkaisuista (2014), työttömyys- ja ansiopäivätiedoista sekä väestön muista demografisista ja sosioekonomisista taustatekijöistä. Tutkimusjoukkona oli 70 %:n satunnaisotos Suomen vuoden 2013 lopun 18–64-vuotiaasta väestöstä. Vakioitavat tekijät olivat sukupuoli, ikäryhmä, ammattiasema sekä työttömyysetuus- ja ansiopäivärahatausta. Lisäksi eläkehakemusten osalta käytettiin tietoa hakijoiden pääasiallisesta sairaudesta.
Täyttä työkyvyttömyyseläkettä koskevat, demografisilla ja sosioekonomisilla taustatekijöillä vakioidut väestön hakemis- ja hakemusten hylkäysosuudet muodostettiin maakunnille logistisilla regressioanalyyseillä. Maakuntaeroja tarkasteltiin 95 %:n luottamusvälien kautta. Maakuntakohtaisten hakemis- ja hylkäysosuuksien vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden maakuntaeroihin tarkasteltiin laskemalla hypoteettiset alkavuudet hyödyntäen koko maan keskimääräisiä sekä havaittuja hakemis- ja hylkäysosuuksia.
