Rintasyövästä johtuvat sairauspoissaolot ovat yleisempiä ylemmillä toimihenkilöillä mutta pidempiä työntekijöillä
Kelan ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että rintasyövästä johtuvien pitkien sairauspoissaolojen ja ammattiaseman välinen yhteys on erilainen kuin useimmissa muissa sairausryhmissä: ylemmillä toimihenkilöillä näitä poissaoloja on useammin kuin muissa ryhmissä. Työntekijöillä sairauslomat ovat kuitenkin pidempiä. Rintasyövästä johtuvien pitkien sairauspoissaolojen ammattiasemien välisiä eroja tutkittiin vuosina 2005–2013.
Tuoreen tutkimuksemme mukaan ylempinä toimihenkilöinä työskentelevillä naisilla on enemmän rintasyövästä johtuvia Kelan korvaamia sairauspoissaolokausia kuin alemmilla toimihenkilöillä ja työntekijöillä. Yleensä sairauspoissaoloja on ylemmillä toimihenkilöillä muita vähemmän.
Yhdeksän vuoden seurannan aikana ammattiasemien välisissä eroissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia lukuun ottamatta vuotta 2009, jolloin ilmaantuvuus laski työntekijöillä ja nousi ylemmillä toimihenkilöillä.
Kuvio 1.
Rintasyövästä johtuvia pitkiä sairauspoissaoloja oli ylemmillä toimihenkilöillä 100 000 henkilöä kohden 314–384 vuodessa. Vastaavasti alemmilla toimihenkilöillä sairauspoissaolokausia oli 295–318 ja työntekijöillä 208–268.
Työntekijä on sairauslomalla kauemmin kuin ylempi toimihenkilö
Tutkimuksen mukaan työntekijöiden sairauspoissaolot olivat pisimmät ja ylempien toimihenkilöiden lyhyimmät. Poissaolot kestivät työntekijöillä seurantajakson vuosina keskimäärin 150–173 päivää ja ylemmillä toimihenkilöillä 114–140 päivää. Alemmilla toimihenkilöillä sairauspoissaolojen kesto sijoittui näiden ryhmien välille.
Kuvio 2.
Rintasyöpä on yleinen sairaus ja sen ilmaantuvuushuippu on työikäisessä väestössä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että korkeampi ammattiasema lisää rintasyöpään sairastumisen riskiä. Rintasyöpäriskiä voivat lisätä epäterveelliset elintavat, kuten ylipaino, alkoholinkäyttö ja vähäinen liikunta. Esimerkiksi raskaudet ja imetys sen sijaan pienentävät riskiä. Edellä mainituilla tekijöillä ei ole kuitenkaan voitu selittää kaikkea ammattiasemien välisistä eroista taudin ilmaantuvuudessa.
Rintasyövän, ammattiaseman ja elintapojen yhteys on monimutkainen. Tästä kertoo myös se, että korkeammassa ammattiasemassa olevilla rintasyöpäkuolleisuus on pienempää.
Rintasyöpä on vakava sairaus, ja sairauslomaa siihen myönnetään käytännössä aina. Rintasyöpään liittyvät sairauspoissaolot siis ovat sitä yleisempiä, mitä enemmän sairastuneita on. Näin ollen rintasyövästä johtuvat sairauspoissaolot kuvaavat hyvin taudin yleisyyttä eri ammattiryhmissä.
Rintasyöpä on merkittävä työikäisten naisten sairaus
Rintasyöpä tulee pysymään merkittävänä työikäisten naisten työkykyä heikentävänä sairautena. Nopea diagnostiikka ja hoitoon pääsy on tärkeää ammattiasemaan katsomatta. Tutkimuksen tulosten perusteella on kuitenkin syytä panostaa erityisesti alemmassa ammattiasemassa työskentelevien rintasyöpää sairastavien työkyvyn ylläpitämiseen sekä terveellisten elintapojen edistämiseen.
Tutkimuksessa sairauspoissaolojen kestot olivat pisimmät työntekijöillä. Työntekijöiden pidempiä poissaolojaksoja voi osaltaan selittää heidän fyysisesti vaativampi työnkuvansa. Työntekijöiden rintasyöpiä diagnosoidaan myös keskimäärin myöhäisemmässä vaiheessa sairautta, mikä vaikuttaa paranemisennusteeseen ja työkykyyn. Rintasyöpäseulontojen osallistumisaktiivisuutta parantamalla mahdollisimman moni rintasyöpä löydettäisiin riittävän varhaisessa vaiheessa.
Johanna Suur-Uski
lääketieteen kandidaatti, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
johanna.suur-uski@helsinki.fi
Johanna Pekkala
yleislääkäri, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
johanna.pekkala@helsinki.fi
Jenni Blomgren
tutkimuspäällikkö, Kela
jenni.blomgren@kela.fi
Ossi Rahkonen
professori, Helsingin yliopisto
ossi.rahkonen@helsinki.fi
Lue lisää:
Suur-Uski J, Pekkala J, Blomgren J, Pietiläinen O, Rahkonen O, Mänty M. Occupational Class Differences in Long-Term Sickness Absence Due to Breast Cancer during 2005-2013: A Population-Based Study among Finnish Women. Int J Environ Res Public Health 2019;16(18).
