Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä

Created with Sketch. 27.9.2019
Created with Sketch.
Tesarczyk Essi

Jaa

Lapsiperheiden köyhyys on näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä. Työntekijät kaipaavat selkeyttä rooliinsa perheiden hyvinvoinnin turvaamisen kokonaisuudessa.

 

Perustoimeentulotuen siirtyminen kunnilta Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat.

Tarkastelen hiljattain valmistuneessa opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on.

Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla.

Opinnäytetyöstä saatu tieto osoittaa, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä.

 

Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa

Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta; toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista.

Toisaalta työntekijöille tulevat joltain osin näkyviksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet: rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää.

”Köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt
voivat olla vaikeita ottaa puheeksi
perheen kanssa.”

Työntekijöiden vastauksissa konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa.

Hankaluutta aiheuttavat yhtäältä työn rakenteelliset tekijät, kuten aika ja tavoitteet, mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä työvälineiden puuttuminen siltä osin, kuinka huolet otetaan puheeksi vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta koetaan ajoittain hyvinkin vähäisenä.

Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242).

 

Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää?

Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä, ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2 %, kun taas vuonna 2017 se oli jo 11,1 % (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys lisääntyi lyhyen aikavälin sisällä nopeasti eikä ole sittemmin palannut ennalleen.

Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä ovat muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.)

”Perheen taloudellisilla ongelmilla
on havaittu olevan yhteyksiä
lasten
myöhempiin hyvinvoinnin haasteisiin.”

Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen, ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.)

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille, ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018).

Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018).

 

Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana

Lapsiperheiden vanhempien ja nuorten aikuisten hyvinvointipalvelukokemuksia selvittävässä tutkimuksessa ilmeni neljä erityyppistä tapaa, joiden kautta palvelunkäyttäjät olivat kokeneet tulleensa kohdatuksi hyvinvointipalveluissa; syyllistäminen, torjuminen, huomaaminen ja kohtaaminen. Tähän Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnukseen peilaten opinnäytetyön tulosten perusteella näyttää, että nykyisellään perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen ja huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa, ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu.

Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden, kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä.  Joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä.

Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat.

Osalla toimintatapojen valinnat näyttävät olevan tietoisia, kun taas joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.)

Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville.

On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231).

Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, on merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden.

 

Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön

Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13).

Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessa liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä.

Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeisiin kohdistuva puute ovat perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää.

”On tärkeää vahvistaa
työntekijöiden kokemusta siitä,
että he pystyvät auttamaan.”

Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen.

Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin. Siksi on tärkeää vahvistaa työntekijöiden kokemusta siitä, että he pystyvät auttamaan ja vaikuttamaan perheen hyvinvointiin muiden kanavien kautta.

Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä. Siksi työntekijöiden osaamista lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa tulee vahvistaa. Tämä on syytä huomioida esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa.

 

Essi Tesarczyk
sosionomi (ylempi AMK), etuuskäsittelijä, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

 

Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä – Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa.

 

 

Lue lisää:

Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in Eng-land 2007. The Frank Buttle Trust. London.

Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543.

Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Luettu 15.2.2019.

Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Luettu 26.2.2019.

Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Luettu 11.12.2018.

Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Luettu 17.2.2019.

Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Luettu 4.10.2018.

Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016.

Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016.

Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68–69. Luettu 3.3.2018.

STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Luettu 30.9.2018.

THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote.

THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Päivitetty 22.8.2018. Luettu 20.5.2019.

Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 26.2.2019.

Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Luettu 14.5.2018