Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Nuoret pääsevät kuntoutukseen aiempaa helpommin

Julkaistu 14.6.2019

Vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos helpotti nuorten pääsyä kuntoutukseen. Vuonna 2018 toteutetussa Kelan kokeilussa yli 1 100 nuorta pääsi uuteen NUOTTI-valmennukseen tai ammatilliseen kuntoutusselvitykseen.

Syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrä Suomessa on herättänyt viime vuosina laajasti huolta, minkä vuoksi on käynnistetty mittavia toimenpiteitä nuorten tukemiseksi.

Näiden nuorten määrää mitataan tilastoissa usein ns. NEET-asteella. Se kertoo, kuinka suuri osa ikäluokan nuorista ei opiskele, työskentele tai ole varusmiespalvelussa (Not in Education, Employment, or Training). Tilastokeskuksen tuoreimpien tietojen mukaan NEET-nuorten osuus on laskenut 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä 11,8 %:iin vuonna 2018. Vastaava osuus vuonna 2015 oli 15,1 %

NEET-aste on kuitenkin edelleen Suomessa korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Vaikeassa tilanteessa ovat erityisesti nuoret, joiden opiskelu- tai työkyky on alentunut (ks. Sosiaalivakuutus.fi).

Nuoren toimintakyky ja kyky opiskella voi olla heikentynyt ja elämäntilanne merkittävästi vaikeutunut, vaikka varsinaista sairautta ei olisi diagnosoitu. Tuen ja palveluiden saaminen ajoissa on tärkeätä, jotta haastavat elämäntilanteet ja heikentynyt toimintakyky eivät pitkittyessään johtaisi esimerkiksi pitkäaikaiseen toimeentulotuen tarpeeseen tai pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Kela kehittää nuorten kuntoutuspalveluja

20 vuoden aikana nuorten sairausperusteisten toimeentuloetuuksien käyttö on kaksinkertaistunut ja työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten osuus jatkaa kasvuaan (ks. Tutkimusblogi: Yhä useampi nuori päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle)

Kelalle annettiin vuonna 2017 tehtäväksi kehittää kuntoutuspalveluja alle 30-vuotiaille nuorille, jotka eivät ole töissä tai opiskele. Kehittämisprojekti on osa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on edistää nuorten hyvinvointia ja koulutukseen ja työelämään pääsyä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Ammatillisen kuntoutuksen sairausperusteisia kriteereitä haluttiin kohderyhmän nuorten osalta lieventää ja hakemista kuntoutuspalveluihin joustavoittaa (Ks. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset ja Hallituksen puoliväliriihi 25.4.2019)

Kela kokeili myöntää nuorille kuntoutusta aiempaa helpommin

Kehittämisprojektin (2018–2019) tavoitteena oli valmistella ammatillisen kuntoutuksen lainmuutosta, joka tuli voimaan 1.1.2019.

Lainmuutoksen myötä Kela voi myöntää nuoren ammatillista kuntoutusta myös ilman lääkärinlausuntoa 16–29-vuotiaalle nuorelle, jolla ei ole opiskelu- tai työpaikkaa tai jonka opinnot ovat keskeytyneet tai vaarassa keskeytyä toimintakyvyn olennaisen heikentymisen vuoksi. Lisäksi nuori voi saada kuntoutusrahaa koko nuoren ammatillisen kuntoutuksen ajalta.

Osana projektia on kehitetty uudenlainen ammatillisen kuntoutuksen palvelu NUOTTI-valmennus, jossa nuori saa tuekseen hänen arkeensa jalkautuvan henkilökohtaisen valmentajan.

NEET-projektissa kokeiltiin vuoden 2018 aikana kahden kuntoutuspalvelun myöntämistä nuorille kevyemmin perustein: 1.3.2018 alkaen kohderyhmään kuuluneille nuorille voitiin myöntää ammatillinen kuntoutusselvitys ja 1.6.2018 alkaen yksilöllistä tukea ja ohjausta sisältävä NUOTTI-valmennus.

Yli 1 100 nuorta pääsi NUOTTI-valmennukseen tai ammatilliseen kuntoutusselvitykseen

Vuoden 2018 aikana myönteisiä päätöksiä tehtiin yhteensä 1 299. Myönteisen päätöksen saajia oli 1 143, koska osalle nuorista myönnettiin molempia kuntoutuspalveluita ja osa nuorista sai useamman samaa kuntoutuspalvelua koskevan päätöksen vuoden 2018 aikana.

NUOTTI-valmennukseen myönteisen päätöksen sai 819 nuorta ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen 392 nuorta. Taulukossa 1 kuvataan NEET-projektin myönteisiä päätöksiä ja päätöksen saaneita iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan.

NEET-projektissa kuntoutuspalveluihin myönteisen päätöksen saanut nuori oli useimmiten yli 20-vuotias. Miesten osuus myönteisen päätöksen saaneissa oli korkeampi kuin naisten: NUOTTI-valmennuksessa miesten osuus oli 56 % ja ammatillisessa kuntoutusselvityksessä 60 %.

Eniten NEET-projektiin tuli nuoria Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Pirkanmaalta.

Taulukko 1. NEET-projektin myönteiset päätökset sekä NUOTTI-valmennukseen ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen myönteisen päätöksen saajat iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan, % (n).
* ei raportoitu, koska saajien määrä alle 4

Taulukko 1. NEET-projektin myönteiset päätökset sekä NUOTTI-valmennukseen ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen myönteisen päätöksen saajat iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan, % (n).

NEET-projektiin liittyy arviointitutkimus, jossa arvioidaan muun muassa uuden NUOTTI-valmennuksen toimivuutta ja sitä, kuinka nuorten hakeutuminen ja ohjautuminen palveluihin on toteutunut.

Tutkimuksen toteuttaa Hämeen ammattikorkeakoulu, ja sen tulokset julkaistaan NEET-projektin loppuseminaarissa 27.8.2019. Seminaarissa tarkastellaan myös laajemmin projektissa mukana olleiden nuorten tilannetta Kelan rekisterien näkökulmasta.

Lainmuutoksen vaikutuksia koskeva tutkimus käynnissä

Vuoden 2019 alusta voimaan tulleen, nuoren ammatillista kuntoutusta koskevan lainmuutoksen vaikutuksia selvitetään Kelassa.

Tutkimuksessa tarkastellaan mm. sitä, miten nuoret ovat päässeet nuoren ammatilliseen kuntoutukseen uusien myöntämisedellytysten mukaisesti. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, näkyvätkö aiempaa joustavammat mahdollisuudet päästä ammatilliseen kuntoutukseen nuorten sairausperusteisten etuuksien käytössä, opiskeluvalmiuksien parantumisessa ja mahdollisuuksissa päästä työelämään.

Johanna Rouvinen
projektipäällikkö, Kela

Karoliina Koskenvuo
tutkimuspäällikkö, Kela

etunimi.sukunimi@kela.fi

NEET-projektin loppuseminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen

Lue lisää:

Valtioneuvosto 2017. Nuorten syrjäytymisen vähentäminen.

HE 133/2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta. 

Koskenvuo K. Yhä useampi nuori päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle. Kelan Tutkimusblogi 29.9.2017.

Koskenvuo K. Tekoäly avuksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Sosiaalivakuutus 32/2019, 29-31.

NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti 2018–2019. 

NUOTTI-valmennus.

STM 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotuksen kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. STM Raportteja ja muistioita 2017:41.

Tilastokeskus. Nuorten 15-29-vuotiaiden osallistuminen työmarkkinoille ja koulutukseen sukupuolen ja iän mukaan 2008-2018. 

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin