Kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista kannattaa eläkekattoa, joka rajoittaisi eläkkeiden enimmäismäärää. Näkemykset kuitenkin vaihtelevat selvästi puoluekannan mukaan.
Eläkejärjestelmän taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys ovat kestoaiheita, kun puhutaan Suomen eläkepolitiikasta. Eläkkeiden pitäisi olla tasoltaan riittävän korkeita, mutta samalla järjestelmän rahoituspohjan tulisi pysyä kestävänä.
Aina välillä erääksi ratkaisuksi kestävyysongelmiin esitetään Ruotsin tyyliin kattoa maksettaville eläkkeille. Kansalaismielipidetutkimukset osoittavat, että eläkekatto saa ideana suurta kannatusta. Vuonna 2016 Kelan tutkimuksen keräämän aineiston (ks. Airio & Kangas 2017) mukaan 69 % vastaajista kannatti eläkekattoa.
Puoluepoliittisena kysymyksenä eläkekatto ei ole kovinkaan korkealla minkään puolueen agendalla. Kun tarkastellaan puolueiden äänestäjien mielipiteitä, niin puolueiden välillä on nähtävissä selvää kahtiajakoa.
Kuviossa 1 on mielipiteiden suhteellinen poikkeama keskiarvovastauksista kysymyksiin ”Tulisiko eläkkeille asettaa katto, jota suurempaa eläkettä ei maksettaisi kenellekään, vaikka heidän vakuutusmaksunsa oikeuttaisivatkin suurempaan? ja ”Kuinka korkea tuon eläkekaton tulisi olla?”.
Vastaajat on jaettu sen mukaan, mitä puoluetta he ilmoittivat äänestäneensä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Varsinkin pienten puolueiden kohdalla tulokset ovat korkeintaan viitteellisiä pienten vastaajamäärien vuoksi.
RKP:n, kokoomuksen ja vihreiden kannattajat pitävät selvästi muita useammin eläkekattoa huonona ideana. Jos tuollainen katto olisi, heidän mielestään sen pitäisi olla korkea. Toisessa päässä nelikenttää ovat muiden puolueiden kannattajat. Vasemmistoliittoa äänestäneet kannattavat kaikkein lämpimimmin eläkekattoa ideana. Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten (ja ryhmän ”Muu puolue”) äänestäjät toivovat myös matalampaa eläkekattoa kuin muita puolueita äänestäneet.
Hyvin karrikoidusti voidaan sanoa, että ne, joille nykyeläkejärjestelmä on tarjoamassa korkean eläketurvan, vastustavat eläkekattoa ja pieniä työeläkkeitä saavat kannattavat sitä.
Suomen eläkepolitiikan historian kaksi keskeisintä kiistakumppania ja rajalinjojen vetäjää – keskusta ja SDP – ovat eläkekattotarkasteluissa paitsi hyvin lähellä toisiaan, niin myös lähellä mielipiteiden keskiarvoa. Eläkekatto ei siis näytä sisältävän keskustan tai SDP:n kannattajien keskuudessa samoja intohimoja kuin kansaneläke ja työeläke aikoinaan.
Eläkekaton korkea kansalaiskannatus viestii siitä, että lähtökohtaidea – lakisääteinen maksimieläke – koetaan laajalti hyväksi. Eläkekaton hyvä puoli olisi, että se toisi eläkejärjestelmään aktuaarista ennustettavuutta, kun eläkkeelle jäävien määriä arvioidessa voitaisiin samalla arvioida, mikä olisi eläkemenojen ehdoton maksimisumma.
Asiantuntijat eivät kannata eläkekattoa
Eläkeasiantuntijat eivät ole lämmenneet eläkekatolle samassa määrin. Sitä pidetään eläkejärjestelmän meritokraattisen ”eläke ansioiden mukaan” -ajattelun vastaisena. Pahimmillaan se voisi johtaa nykyisen kaksilohkoisen eläkejärjestelmän (kansaneläke perusturvana ja työeläke ansioturvana) sirpaloitumiseen kolmanteen lohkoon (yksityinen lisäansioturva hyvätuloisille), kuten esimerkiksi Ruotsissa on jossain määrin käynyt.
Eläkekatto taatusti toisi tasa-arvoisuutta eläkejärjestelmään, mutta yhtä varmasti se toisi legitimiteettiongelmia, joiden seuraukset voisivat olla loppujen lopuksi paljon pahemmat kuin mitä eläkekatosta saatava hyöty olisi. Työeläkejärjestelmän taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys kyseenalaistuisivat, jos hyvätuloiset maksaisivat tuloistaan eläkevakuutusmaksuja, jotka eivät kartuttaisi heidän eläketuloaan täysimääräisesti.
Suomen eläkejärjestelmän lähihistoria on sisältänyt noin 10 vuoden välein tapahtuvia enemmän tai vähemmän suuria eläkeuudistuksia. Niistä missään eläkekattoa ei ole (ainakaan julkisuudessa) pohdittu potentiaalisena tavoitteena. Tasaisen vauhdin taulukolla seuraava isompi eläkeuudistus tulee tapahtumaan noin vuonna 2027 (± 3 vuotta). Todennäköisesti eläkekatto ei tule kuulumaan tuon(kaan) uudistuksen tavoitteisiin. Ja ehkä niin on hyvä.
Ilpo Airio
dosentti, erikoistutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Hyvä selvitys. Poliittinen populismi aikaansaa helposti mielikuvia jotka johtavat eläkekaton vaatimisen kaltaisiin seurauksiin. Mieltävätköhän kansalaiset, että meillä on jo osittainen eläkekatto korkeiden eläkkeiden ”raippaverossa” joka on suuri, 7 %-yksikköä.
Kun työeläkelaki on säädetty ansiosidonnaisuuden periaatteella siten, että myös maksut ovat ansiosidonnaisia, verolaki osin kumoaa ansiosidonnaisuuden raippaverolla. Korkein oikeus pitää tilannetta lainmukaisena mutta suurituloiset eläkeläiset pitävä tilannetta aivan epäoikeudenmukaisena.
Vastaava ansiosidonnaisuudesta poikkeaminen liittyy eläkkeiden yhteensovitukseen, mikä sekin riitelee ansiosidonnaisuuden periaatteen kanssa. Käytännösssä käy niin, etteivät alhaiset eläkekertymät (alhainen palkka tai vajaat työvuodet) juuri tuo reaalista työeläkettä kun saman saa takuueläkkeenä ja eläkeläisen asumistukena. Alhaisilla tuloilla pääsee ”työeläkkeelle” ainoastaan jos niistä on kulutuksen sijaan säästänyt kesämökin, joten rikkaana ei ole oikeutettu asumistukeen.
Ylipäätään pidän työeläkettä yksilön valinnanvapauden kannalta epäoikeudenmukaisena siksi, että se on suurehko pakollinen riskivakuutus mihin mediaanipalkansaajan ansiosta peritään enemmän kuin kunnan-tai valtionveroihin. Tätä ei yleisesti mielletä, koska osa maksusta on ns. työnantajamaksua, minkä yhtä hyvin työnantajan kannalta voisi maksaa palkkana.
Joudumme siis elämään kapeasti toivoen pitkää ikää ja korkeaa eläkettä. – Rinnaltani on jo monta maksua maksanutta veikkoa kaatunut, eivätkä kohtuudella elämänsä pienillä tuloilla luovineiden eläkekään ole häävi.
Olenkin ehdottanut, että eläkkeiden yhteensovitus poistetaan ja että eläkkeen määrä ja maksu puolitetaan. Tällöin jokainen ansio tuottaisi eläkkeen mutta alhaisempi maksu antaisi tilaa omille valinnoille aktiiviaikana.
Takuueläkkeen rahoitus tapahtuisi kela-maksun kautta eläkemaksun kaltaisena tasaverona jolla myös kunnilta siirtyvät sote-menot rahoitettaisiin. Näin ansiosidonnaisten maksujen ja verojen nettomuutos olisi minimissään ja siten tasaava, että suurituloinen saisi korkeammalla maksulla vain saman vastineen kuin muutkin mutta hyötyisi siitä, että nykyinen takuueläke rahoitetaan progressiivisesti. – Ansioton leskeneläke vie melko suuren osan eläkemaksusta, joten siitä olisi syytä luopua osana uudistusta, ellei aiemmin.
Kun on mahdollista markkinoida vielä toteutumatonta sote-uudistusta ministeriön viestintävaroin ja yhtälailla eri tahojen (mm. Tela eläkevaroin) puhaltaa ansiosidonnaisuuden aatteen trumpettiin eikö olisi syytä palkata pääministerin käyttövaroin viestintätoimisto kertomaan äänestäjille, että lainsäädäntö riitelee eläkkeen ansiosidonnaisuuden kanssa, kuten mainitut raippavero, eläkkeiden yhteensovitus sekä leskeneläke tekevät.