Suomen terveydenhuolto – kärkeä vai pohjasakkaa?

Kohuotsikoissa Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on joko maailman paras tai Euroopan eriarvoisin. Kumpikin tulkinta vetää mutkat suoriksi. Järjestelmässä on ongelmakohtia, mutta monessa vertailussa se pärjää varsin hyvin.

Ann-Mari Huhtasen artikkeli Helsingin Sanomissa 30.6. pani ”Twitterin laulamaan”. Juttu herätti tematiikasta muutaman ajatuksen vertailevan tutkimuksen perspektiivistä.

Toimittaja otsikoi räväkästi:

”Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman paras”, Hus julisti tiedotteessaan – Useiden medioiden julkaisema uutinen on hieno, muttei pidä paikkaansa.

Toimittaja kyseenalaisti tutkimuksen tulokset esittämällä, että empiirinen näyttö puhuu toista, mitä otsikossa luvataan ja mitä tutkimuksessa itse asiassa on tehty. Hän pohjaa johtopäätöksensä tutkijoiden erheestä siihen, että ”suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on todettu yhdeksi EU:n epätasa-arvoisimmista”.

Tässä Huhtanen tekee itse asiassa saman virheen, josta hän tutkijoita moittii: mutkia vedetään suoriksi ja luotetaan liiaksi yhteen totuuteen. Hän toteaa faktana, että Suomen järjestelmä on EU:n epätasa-arvoisimpia (kiitos työterveyshuollon).

Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin artikkelista voisi päätellä.

Suomen menestys riippuu mittarista

On totta, että hoitojonot ovat Suomessa pitkät. Ja ihmisten maksamat (out of pocket) maksut suhteellisen korkeita. Tämä näkyy mm. EU-SILC-tilastoaineistossa. Kyseisen tilaston mukaan pääsyy saamatta jääneeseen hoitoon (unmet medical need) ovat pitkä hoitojonot, ei niinkään hoidon kalleus. Sen sijaan European Health Interview Surveyn (EHIS) mukaan myös hoidon kalleus on estänyt hoidon saantia. Erot selittyvät kysymysten erilaisilla vastausvaihtoehdoilla.

Mutta toisaalta monet muut vertailut (esim. Eurofound 2017: European Quality of Life Survey 2016) osoittavat, että ihmisten kokemuksilla mitattuna terveyspalvelut (health services) yleensä saavat Suomessa hyvät pisteet: neljänneksi parhaat Itävallan, Luxembourgin ja Maltan jälkeen 28 EU-maasta. Samaisen lähteen mukaan erikoisterveydenhuollossa (hospital and specialist services) Suomen järjestelmä saa parhaat pisteet.

Sen sijaan ongelmia liittyy perusterveydenhuoltoon (GP and health centre services), jossa Suomi sijoittuu jaetulle yhdeksännelle sijalle. Mutta kaikilla indikaattoreilla Suomen tulos on parempi kuin esimerkiksi Ruotsin. Tanskassa vain GP-pisteet ovat himpun verran paremmat.

European Social Surveyssä (ESS) mitataan tyytyväisyyttä terveydenhuoltoon. Yleisellä tasolla suomalaiset ovat suhteellisen tyytyväisiä terveydenhuoltoonsa [i]. Mielipiteissä on kuitenkin selvää eriytymistä työmarkkina-aseman mukaan. Työssä olevat arvioivat järjestelmän paremmaksi kuin työmarkkinoiden ulkopuolella olevat. Tulos johtuu luonnollisesti työterveyshoidosta. Tulos on yhdensuuntainen OECD:n kehittelemän terveydenhuollon horisontaalisen tasa-arvon mittarin (Horizontal Equity Index, HEI) [ii] kanssa.

Ongelmaton myöskään HEI ei ole. Periaatteessa se mittaa tarpeisiin suhteutettua terveyspalveluiden käyttöä eri tuloryhmissä. Suomi pärjää tuossa vertailussa huonosti: Suomen järjestelmä sijoittuu OECD-maista epätasa-arvoisimpien joukkoon. Tosin OECD:n uusin (2014) survey antaa Suomelle vähän paremmat pisteet kuin aiemmat, koska tarkasteltavia ulottuvuuksia on enemmän ja kysymysten muotoiluja on yhdenmukaistettu eri maiden välillä.

Vertailu on vaikeaa

HEI sisältää omia ongelmiaan (kuten muutkin vastaavat yhdistelmämittarit). Ensinnäkin tarvetta, johon lääkärissäkäynnit suhteutetaan, mitataan subjektiivisella kysymyksellä omasta terveydestä. Tämä on vahvasti kulttuurisidonnainen. Esimerkiksi Japanin sijoitus elinajanodotteessa on 1/38, mutta subjektiivisen terveyden indikaattorilla toiseksi huonoin (37/38)! [iii]

Lisäksi lääkärissä käynteihin vaikuttaa se, miten lääkärien palkkaus muodostuu. Jos lääkärit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia ja saavat palkkansa asiakkaiden lukumäärän perusteella, käyntejä per asiakas luonnollisestikin kertyy enemmän kuin silloin, jos lääkärit ovat kuukausipalkkaisia ja virkasuhteisia.

Entä miten otetaan huomioon se, että eräissä maissa esimerkiksi sairaanhoitajat tai fysioterapeutit tekevät sen, mikä joissain muissa maissa on aina lääkäriasia? Lisäksi joissain maissa HEI:n laskemiseen on käytetty tilastoja, toisissa kyselyitä; joissain maissa aikaperiodina on ollut kuukausi, toisissa vuosi. Eräissä maissa ei ole ollut mahdollista tehdä eroa perus- ja erikoisterveydenhoidon välillä.

OECD on yrittänyt parantaa indeksiä, mutta siinä on edelleenkin omat vertailuja vaikeuttavat ongelmansa. Ja itse asiassa näyttää siltä, että HEI korreloi aika huonosti maatasolla havaittuihin sosioekonomisiin terveyseroihin [iv].

Ei paras, muttei huonoinkaan

Johtopäätös: Kaikkiin mittareihin sisältyy omia ongelmiaan, ja ne ovat suuntaa-antavia. Suomen terveydenhuolto ei varmaankaan ole maailman paras. Tuskin minkään muunkaan maan järjestelmä maailman paras on.Mutta ei Suomen järjestelmä myöskään ole OECD:n huonoin ja eriarvoisin.

Paljon riippuu siitä, mitä indeksiä katsotaan ja mihin osa-alueeseen keskitytään. Suomen erikoisterveydenhuolto pärjää mainiosti, mutta ongelmat liittyvät jonoihin ja osittain suurehkoihin asiakasmaksuihin.

Nähtäväksi jää, missä määrin tuleva sote – milloin se sitten tuleekaan – korjaa näitä ongelmia: lisää yhdenvertaisuutta, nopeuttaa hoitoon pääsyä ja vähentää asiakasmaksuja.

Olli Kangas

Strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja, Tasa-arvoinen yhteiskunta, Suomen Akatemia
työelämäprofessori, sosiaalitutkimuksen laitos, Turun yliopisto
etunimi.sukunimi@utu.fi

Lue lisää:

[i] Kangas & Kainu (2015): Mainettaan parempi? 

[ii] ; ks. van Doorslaer, Masseria & the OECD Health Equity Research Group Members (2004): Income-Related Inequality in the Use of Medical Care in 21 OECD Countries. Deveaux (2014).

[iii] OECD (2018): Better Life Index.

[iv] Kangas & Blomgren (2014): Socio-economic differences in health, income inequality, unequal access to care and spending on health: A country-level comparison of Finland and 16 other European countries.