Kun julkinen keskustelu kohdistuu sosiaaliturvamenoihin, mittasuhteet usein hämärtyvät. Samoin unohtuvat tukien saajat ja niiden tavoite: yhdenvertaisuus ja ihmisarvoinen elämä.
Kauppalehti otsikoi viime perjantaina 16.3.2018 pidetyn asumistukiseminaarin jälkeen, että ”asumistukimenot lähestyvät jo puolustusbudjetin suuruusluokkaa”.
Talouselämä otsikoi ”kipurajan” lähestyvän, kun tukimenot jo ”2 000 miljoonaa euroa – neljännes summasta valuu pääkaupunkiseudulle”.
Peräti 0,9 % BKT:stä – auts!
Ja Kauppalehdessä spekuloitiin jo yli vuosi sitten ”pirullisesta kierteestä”, kun asumistuet pumppaavat lisää ilmaa jo ennestään kalliisiin asuntoihin.
Asumistuet ovat 1,7 % julkisista menoista
Kun mediassa haetaan raflaavia otsikoita, asioiden mittasuhteet usein unohtuvat. Samoin se, kenelle tukia oikeasti maksetaan.
Kun julkistalouden euromääriä revitellään otsikoissa, harva lukija ehtii sulatella ja suhteuttaa niitä todellisiin budjettivaikutuksiin. Jos Kauppalehti otsikoisi, että asumistukimenot nousseet jo 1,7 prosenttiin kaikista julkisista menoista, niin rinnasta nipistäisi paljon vähemmän.
Sekään, että asumistuet muodostavat 2,8 % kaikesta sosiaaliturvasta, ei kuulosta kovin seksikkäältä.
Ja se niin kutsuttu pirullinen kierrekin on pirullisen epäselvä. VATT:n tutkijan Teemu Lyytikäisen tilastollisten tarkastelujen perusteella asumistuella ei näytä olevan suoraa vaikutusta yksittäisten asuntojen vuokriin, ja markkinavaikutuskin on korkeintaan prosentteja. Omistusasujat saavat edelleen osittaisen korkovähennysoikeuden, mikä voi nostaa asumisen hintatasoa asumistukia enemmän.
Minusta olisi paljon mielenkiintoisempaa kuulla, että 65 % asumistukea saavista talouksista elää köyhyysrajan alapuolella (kuvio 2). Mutta ehkä talousalan lehtiä ei kiinnosta kirjoittaa pienituloisista. Odotan edelleen myös otsikkoa siitä, että julkishallinnon muut kuin sosiaaliturvaan liittyvät kulut nousevat 24 %:iin BKT:stä eli jopa 52 000 miljoonaan euroon.
Sosiaaliturvan dissaaminen tuntuu olevan kuitenkin enemmän in (se menee niille joillekin ”toisille”). Olkoonkin, että julkisen talouden muut menot ovat ihan eri skaalassa ja siten paljon relevantimpia esimerkiksi kestävyysvajeen kannalta.
Ne ”toiset”
Keitä ne toiset sitten ovat – ne, joiden tuista on helppo kohkata, mutta joiden tilanteesta harvemmin kirjoitetaan?
Asumistuen saajien keskimääräiset käytettävissä olevat tulot jäävät puoleen koko väestön keskimääräisistä tuloista: noin 1 000 euroon kuukaudessa henkeä kohden, kun koko väestössä keskimääräinen käytettävä tulo henkilöä kohti on noin 1 950 euroa.
Ilman 220 euron keskimääräistä kuukausittaista asumistukea jäätäisiin 780 euroon henkeä kohti. Minkälaisen yksiön sillä saisi, jos meinaisi siellä ruokaakin laittaa?
Tuki on myös yleensä lyhytaikaista ja turvaa sen, ettei elämän nivelvaiheissa tarvitse muuttaa kauas pois työn luota.
On toki totta, että asumistukimenot ovat kasvaneet. Se on luonnollista työttömyyden kasvun myötä ja toisaalta perusturvan tason laahatessa perässä indeksijäädytysten aikakaudella.
Kuten THL:n Pasi Moisio seminaarissa kuvasi, perusturvaa joudutaan täydentämään asumistuen lisäksi myös toimeentulotuella. Se on viimesijainen etuus, jolla lain mukaan ”turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo” (1412/1997).
Sen sijaan, että kauhistellaan asumistukimenoja, voisi olla paikallaan pohtia sitä, miksi menot ovat kasvaneet. Pitäisikö ihmisarvoisesta elämästä luopua vaikean työllisyystilanteen seurauksena?
Hyvä uutinen, joka yllä viitatuissa lehtiartikkeleissa jäi muuten mainitsematta, on se, että joulukuusta lähtien positiivisen talouskehityksen myötä asumistuen tarve on jopa vähentynyt (ks. myös Kelan tilastokatsaus).
Asumistuki torjuu eriarvoisuutta, muttei täydellisesti
Tietenkään asumistuki ei ole ongelmaton. Jos sillä paikataan perusturvaan liittyviä aukkoja, pitäisi miettiä, miten sosiaaliturvan painopiste saadaan kohdennettua oikein. Tässä ei taaskaan auta BKT:n prosentin kymmenysten kauhistelu. Ennemminkin tulisi pohtia, jaetaanko tuet asumisen vai elämäntilanteen mukaan. Miten tehdä sosiaaliturvasta tasa-arvoisempi, osallistavampi ja ihmisarvoisempi?
Olin itsekin julkisuutta saaneessa asumistukiseminaarissa puhumassa. Kiinnitin esitelmässäni huomiota juuri siihen, tasaako asumistuki pienituloisten tuloeroja.
Vaikka kokonaisuudessaan näin näyttääkin olevan, asumistuella ei ole juuri vaikutusta kahden suurimman tuensaajaryhmän tulonjakoon. Toisin sanoen: jos katsotaan yksin asuvia työttömiä, heidän tulojensa keskihajonta asumistuen saamisen jälkeen on 5 % pienempi kuin ilman asumistukea. Vaikutus on samanlainen toiseksi yleisemmässä tuensaajaryhmässä eli työttömillä yksinhuoltajaperheillä.
Sen sijaan kun katsotaan työssäkäyviä asumistuen saajia, tulojen keskihajonta vähenee yli 20 %, kun asumistuki otetaan tulona huomioon.
Asumistuki on sidottu asumiskustannuksiin, eikä se välttämättä kykene tasaamaan minimitasolla elävien tuloja. Tämä on ongelmallista, koska heikoimmassa asemassa olevilla on vaikeampaa vaikuttaa itse omaan tulotasoonsa. Samalla tuki nostaa työssäkäyvien efektiivistä marginaaliveroastetta—siis tasaa tuloja työssäkäyvillä sen sijaan, että järjestelmä palkitsisi pienituloisia ahkeroimisesta.
Työssäkäyviä asumistuen saajia on toki vain noin kymmenes asumistukea saavista ei-opiskelijatalouksista (kuvio 3), joten ongelma on varsin marginaalinen. Heistäkin puolet koostuu yksinhuoltajaperheistä, jotka todella ovat tuen tarpeessa. Siinä mielessä ajatus tuella kikkailevista oman edun maksimoijista ei anna kovin todenmukaista kuvaa asumistuen saajien tilanteesta.
Itse asiassa kuviossa 2 on ympyröitynä lähes 10 000 nuoren 20–30-vuotiaan joukko, jotka eivät saaneet edes toimeentulotukea. Heidän koko toimeentulonsa oli toukokuussa 2017 asumistuen varassa. Ja heitä on jopa puolet siitä määrästä, mitä työssä käyviä yksin asuvia asumistuen saajia on yhteensä.
Ihmisarvoisen elämän pirullinen kalleus
Asumistukikeskustelu on mielestäni yksi esimerkki laajemmasta tendenssistä sosiaaliturvasta käytävässä keskustelussa. Ihmisarvoinen elämä ja tuen saajat unohdetaan, kun keskitytään rahasummien populistiseen päivittelyyn.
Puhuttaessa ”pirullisesta kierteestä” menoerien suhteelliset erot ja suuruusluokka hämärtyvät, eikä keskustelu anna oikeaa kuvaa julkisten menojen todellisista painopisteistä.
Lasten ja työikäisten toimeentuloturvaetuudet muodostavat vain pienen osan hyvinvointivaltion kuluista — niiden osuus julkisen talouden menoista on noin 10 %. Suhteessa BKT:hen puhutaan prosenteista.
Olisi tärkeämpää keskustella siitä, kenelle ja miten nämä muutamat prosentit jaetaan.
Jos ihmisarvoinen elämä yksin ei riitä perusteeksi, esimerkkejä voi kaivaa hyvinvointivaltion ulkopuolelta. Kun hyvinvointivaltio kerta tulee niin pirullisen kalliiksi, miksi valtaosa maailman menestyneimmistä maista tukee heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointia?
Kalliiksi tulisivat myös kotien ympärille rakennetut muurit, pula osaavasta ja innovatiivisesta työvoimasta sekä yhteiskuntarauhan järkkyminen.
Antti Veilahti
erikoistutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Tutustu tarkemmin valtion budjettiin:
Helsingin Sanomien budjettipuu
Asumistuen historia on myös silmiä avaava. Työttömyyden kasvettua asumistuki laajeni voimakkaasti. Ei ole liioiteltua sanoa, että asumistuesta tuli osa työttömyyden toimeentuloturvaa. Arvelen, että keskeisenä ajurina tässä kehityksessä oli VM ja menojen minimointi. Asumistuki on työttömyyspäivärahoja tarkemmin tarveharkittua ja siten maksajan kannalta halvempaa. Samaa logiikkaa jatkaa kärjistäen se, että nyt merkittävä osuus työttömiä saa lisäksi toimeentulotukea. Kuljemme kohti köyhyyttä tuottavaa köyhyyspolitiikkaa – provokaatio, jolle on asiallisia perusteita. Samalla ajaudumme yhä kauemmas pohjoismaisesta universaalin sosiaalipolitiikan mallista.
Kirjoituksessa väitetään:
”Omistusasujat saavat edelleen osittaisen korkovähennysoikeuden, mikä voi nostaa asumisen hintatasoa asumistukia enemmän.”
Blogin kirjoittaja väitti, että korkovähennysoikeus nostaa asumisen hintatasoa. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin väite perustuu? Yleensä korkovähennysoikeutta on pidetty asumisen hintatasoa ALENTAVANA tekijänä (mutta asuntojen hintoja nostavana tekijänä). Poikkeukselliselle väitteelle olisi mukava kuulla perustelut tai lähde.
[Osalle asunnonomistajista tosin se on valittavissa oleva asia, että vähentääkö korkonsa omistusasuntojen verovähennyksen kautta vai jotain muuta kautta. Vuokra-asunnoissa korkovähennysoikeus on 100 prosenttinen, omistusasunnoissa nykään vain osittainen. Tuosta johtuen sijoitusomaisuutta omaavien kannattaa usein nostaa lainansa kirjanpidollisesti jonain muuna kuin omistusasunnon lainoina. Täyden verovähennysoikeuden saadakseen lainan voi vaikkapa nostaa sijoituslainana, ja käyttää sliti omistusasunnon lainan vakuutena. Lainan menot voi sitten vähentää sijoitustuotoista. Kaikille tällainen ei ole kuitenkaan mahdollista. Kun asumisen hintataso kallistuu omistusasumisessa verovähennysoikeuden vähentymisen myötä, osa asukkaista voi päättääkin omistusasumisen olevan liian kallis vaihtoehto, ja päättää asua vuokra-asunnossa – ja päästä asumistuen piiriin.]
Lisäksi kysyisin, että mihin tilastoon pohjaa tulotietojen osalta blogissa esitetty tilasto, jonka mukaan 65 % asumistuen saajista elää köyhyysrajan alapuolella? Eli mistä tulotiedot tuohon tilastoon on poimittu ja vastaako kyseisen lähteen tulotieto köyhyystilastoinnin normaaleja tulotietoja? Kysymyksellä viittaan siihen, että asumistuen hakemisen yhteydessähän raportoidaan vain tietyt laissa mainitut jatkuvat tulolajit, mikä on ihan eri asia kuin perinteinen köyhyysrajaan liittyvä tuloarviointi, jossa huomioidaan muutkin tulot.
Kiitos kommentista. Kuten sanoin, omistusasumisen tuet ’voivat’ nostaa asumisen hintatasoa. Asuntojen hinnat taas heijastuvat vuokriin ja lainanhoitokuluihin eli asumiskustannuksiin.
Tulotieto tilastossa perustuu Kelan asumistuen maksamisessa käyttämiin tietoihin. Käytettävissä oleva ekvivalentti rahatulo on tässä laskettu estimoimalla kotitalouden tulonsaajien veroprosentit. Nämä on laskettu konservatiivisesti, joten tosiasialliset tulot voivat olla jopa hieman pienemmät kuin kuviossa olevat. On totta, että esim kertaluontoiset myyntivoitot ja vastaavat tulot eivät ole tilastossa mukana. Tarkistin kuitenkin, että Kelan asumistukirekisterin tiedot ovat täysin linjassa Tilastokeskuksen tulonjakoaineiston kanssa ja siksi vertailukelpoisia mm. pienituloisuusrajaa laskettaessa.
Hyvin harvalla asumistuen saajalla on tälläisiä aineiston ulkopuolisia tuloja. Aivan kaikkia tuloja ei huomioida myöskään kansainvälisissä tilastoissa. Siksi englanninkielinen ilmais köyhyys- tai pienituloisuusrajasta voi olla osuvampi (at risk of poverty or social exclusion).
Muutenkin olisi kiva saada lisää taustoitusta tuosta tulokuvaajasta, jonka suhde tuloina käytettyyn tilastoon näyttää etenevän aika yllättävästi. Erikoinen piirre on esimerkiksi se, että asumistuen saajia on eniten 1000 euroa kuussa tienaavien joukossa. 900 euroa kuussa tienaavia näyttäisi olevan väestössä jokseenkin yhtä paljon – mutta harvempi saa siinä joukossa asumistukea. 800 euroa tienaavia on kuvaajan perusteella karkeasti arvioiden ehkä neljänneksen vähemmän kuin 1000 euroa tienaavia väestössä, mutta asumistuen saajia on siinä joukossa vain ehkä noin 60 % vähemmän 1000 euroa kuussa tienaaviin nähden. 400-600 €/kk tuloluokissa asumistuen saamisen todennäköisyys näyttäisi olevan vain neljäsosa siitä, mitä 1000 €/kk tuloilla (violetti palkki nousee noin nelinkertaiseksi 1000 €/kk siniseen palkkiin nähden, kun taas 400-500 €/kk kohdassa ne ovat samalla korkeudella). Miksi 1000 €/kk tienaavilla asumistuen saaminen on suhteessa monta kertaa (joissain tuloryhmissä jopa 4 X) todennäköisempää kuin pienempiä tuloja saavilla?
Kiitos huomiosta. Toimeentuloturvaetuudet ml. asumistuki on mitoitettu niin, että kotitalouden käytettävissä oleva tahtoo nousee usein 1000 euroon. Alempia tuloja saavilla esiintyy usein alikäyttöä, joten esittämäsi laskelmat ovat ihan mahdollisia. Asumistuen saaminen edellyttää myös tiettyjä asumisjärjestelyjä ja sitä käytetään yleensä ohi menevissä elämäntilanteissa. Tällöin on ymmärrettävää, että asumistukea saamattomien joukko valikoituu tuonne kuvion vasempaan laitaan.
Mistä kaikesta kaavion harmaa osio koostuu?
Harmaalla osiolla sijaitsevat ne kotitaloudet, joiden ekvivalentit käytettävissä olevat rahatulot jäävät alle 60 % koko väestön mekaanista. Tämä on kansainvälinen konventio, jolla mitataan pienituloisuutta ja köyhyyden riskiä.
”Kalliiksi tulisivat myös kotien ympärille rakennetut muurit, pula osaavasta ja innovatiivisesta työvoimasta sekä yhteiskuntarauhan järkkyminen.”
Tuota ilmiötähän nähdäänkin jokaikisessä maassa, jossa ei asumistuen kaltaista järjestelmää ole olemassa.
Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös järjenjuoksu, jossa asumistuki, ja ”ihmisarvoinen elämä” tarkoittavat yhtä ja samaa. Varsin säälittäväksi alkaa mennä tämä touhu, jos KELA:n ”tutkimusblogi” sisältää lainaamani kaltaista yltiöpopulistista liirumlaarumia ja perusteettomien uhkakuvien maalailua, jota odottaisi näkevänsä jossain vasemmistopuolueen manifestissä eikä tälläisessä paikassa.
Kiitos kommentista. En ole sitä mieltä, että asumistuki olisi ihmisarvoisen elämän edellytys tai tae. Kuten blogissa eksplisiittisesti ilmaisin, ihmisarvoisen elämän kannalta keskeistä on, että toimeentuloturvaetuudet yhteensä ovat riittävät. Mielestäni 700 e/kk, josta pitäisi vielä maksaa asuminen, ei ole riittävä. Jo nykytasolla oleviin tukiin liittyviä paineita kuvastaa se, että leipäjonoista on tullut aiempaa suositumpia.
Se, että osa tuesta maksetaan juuri asumistukena tasaa jossain määrin alueellisia eroja mutta blogissa suosittelin pohtimaan ja tutkimaan sen roolia juuri eriarvlisuuden torjumisen näkökulmasta. Olen samaa mieltä, että muureja kotien ympärille on rakennettu hyvin moniin maihin ja siksi on tärkeää pitää kiinni suomalaisesta sosiaaliturvasta, jotta meidän ei tarvitsisi sellaiseen lähteä.