Sairaalamaksuja, terveyskeskuskäyntejä ja muita terveydenhuollon tasamaksuja maksettiin kesäkuun toimeentulotuesta suoraan laskuttajille noin 15 000 kappaletta. Toimeentulotuesta maksetut laskut eivät kerrytä terveydenhuollon maksukattoa.
Kelan tilastoista voidaan tarkastella toimeentulotuesta maksettuja asiakasmaksulaskuja. Kuviossa näkyy yhden kuukauden eli kesäkuun tilanne.
Luvut sisältävät vain suoraan laskuttajille maksetut terveydenhuollon asiakasmaksulaskut. Sen lisäksi terveydenhoitomenoja maksetaan suoraan toimeentulotuen saajille itselleen sekä maksusitoumuksina esimerkiksi lääkkeisiin.
Maksujen suuruutta rajoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki. Laki on vanha ja ajalta ennen perusoikeusuudistusta, mutta perustuslakivaliokunta on todennut, että maksujen takia palvelut eivät saa olla niitä tarvitsevien ulottumattomissa.
Asiakasmaksulaki rajoittaa maksuja ensinnäkin asettamalla tasamaksuille enimmäishintoja: esimerkiksi terveyskeskusmaksu voi olla korkeintaan 20,90 euroa kerralta, ja se voidaan periä enintään kolmelta käyntikerralta kalenterivuodessa. Lisäksi kun maksuja kertyy yhteensä yli omavastuurajan 691 euroa, ovat tähän terveydenhuollon maksukattoon kuuluvat palvelut maksuttomia loppuvuoden. Esimerkiksi terveyskeskusmaksut ja sairaalamaksut kerryttävät omavastuuta, mutta hammaslääkärissäkäynti ei.
Terveydenhuollon maksukattoon liittyy kuitenkin poikkeus: maksukaton kertymistä laskettaessa ei oteta huomioon maksuja, joiden suorittamiseen on myönnetty toimeentulotukea. Säännös on annettu vain asetuksen tasolla, joten emme voi lainsäätäjän perusteluista lukea, mitä järjestelyllä on tavoiteltu.
Maksu olisi mahdollista jättää perimättä
Mekaanisten sääntöjen lisäksi asiakasmaksulaista löytyy tapauskohtaisesti sovellettava 11 §. Se mahdollistaa asiakasmaksun perimättä jättämisen tai alentamisen, jos asiakkaalla ei ole siihen varaa. Kunnat saavat päättää tapauskohtaisesta huojentamisesta itse, eikä soveltamiseen ole yleissääntöjä.
Alun perin koko säädöksen säätämisen tausta vuonna 1992 oli, että pidettiin tarkoituksenmukaisempana suoraan huojentaa maksua kuin että asiakas joutuisi sen vuoksi hakemaan toimeentulotukea. Miksi maksuja kuitenkin maksetaan usein toimeentulotuesta?
Tarina selviää vuoden 1993 lakimuutoksesta: oli syntynyt pattitilanne. Kyseisen pykälän vuoksi kunnat olivat jättäneet maksamatta toimeentulotuesta sairaalalaskuja ja vaatineet asiakasta ensin hakemaan maksun perimättä jättämistä. Samaan aikaan monet sairaanhoitopiirit kieltäytyivät käsittelemästä alennushakemuksia vedoten siihen, että ne eivät voineet arvioida asiakkaan maksukykyä.
Asiakkaiden tilanne oli vaikeutunut huomattavasti, vaikka lain säännös oli tarkoitettu helpottamaan maksuvaikeuksia.
Seurasi korjausliike lakiin. Sen sijaan, että olisi vahvistettu maksujen huojentamista asiakasmaksulaissa, muutoksessa todettiin, että toimeentulotukihakemusta ei voi hylätä asiakasmaksulain 11 §:n perusteella. Lakia muutettiin niin, että 11 § soveltuu terveydenhuollon tasamaksuihin vain, jos kunta päättää, että niitä voi huojentaa.
11 § 2 momentin säännöksen hahmottaminen ei ole ihan helppoa. Kun sanamuoto sanoo, että kunta tai kuntayhtymä voi päättää maksujen huojentamisesta, edellytetään siis kunnan toimielimen yleistä päätöstä huojennusten soveltamisesta kyseisessä kunnassa, ennen kuin niitä voi tehdä yksittäistapauksissa.
Tilastotietoa ei ainakaan tätä kirjoitettaessa ollut saatavissa siitä, kuinka paljon kunnissa on tehty tällaisia linjapäätöksiä. Oma arvaukseni on, että toimeentulotuesta on tullut asiakasmaksulakiin nähden ensisijainen apukeino, jos potilaan rahat eivät riitä terveydenhuollon tasamaksuihin.
Maksujen huojentamiseen tarvitaan selkeämpi käytäntö
Toisin on sosiaalihuollon maksujen ja maksukykyyn perustuvien maksujen kanssa. Esimerkiksi laitoshoidon ja varhaiskasvatuksen maksut on sidottu tuloihin ja niitä on velvollisuus alentaa suoraan lain perusteella. Päivähoitomaksuja koskevaan lakiin on kirjattu lisäksi selkeytys, että tämä perimättä jättäminen tai alennus tulee tehdä aina ennen toimeentulotuen myöntämistä.
Sote-uudistuksen yhteydessä ollaan muuttamassa myös asiakasmaksulainsäädäntöä. Olisiko samalla mahdollista luoda järjestelmä, jossa myös terveydenhuollon tasamaksuja jätettäisiin perimättä tai alennettaisiin jo laskutusvaiheessa tiettyjen ehtojen täyttyessä? Systeemin tulisi olla sekä hallinnon että asiakkaan kannalta mahdollisimman helposti käytettävä ja kriteerien selkeitä ja valtakunnallisia.
Jos sen sijaan tulevaisuuden sote-maailmassa terveydenhuoltomaksujen huojentamisen halutaan hoituvan ensisijaisesti toimeentulotuen kautta, ainakin kansalaisia voitaisiin ohjeistaa nykyistä selkeämmin oikeaan osoitteeseen. Samalla on tiedostettava, että asiakasmaksulaissa maksukyvyn arviointi perustuu tuloihin, mutta toimeentulotuessa otetaan huomioon myös varallisuus.
On myös esitetty, että joistakin asiakasmaksuista, esimerkiksi terveyskeskusmaksusta, voitaisiin luopua kokonaan. Näin edistettäisiin pääsyä terveyspalveluihin. Se voisi olla järkevää myös hallinnon kulujen kannalta: ainakin pienimpien maksujen laskutuskulut vievät ison osan rahasta. Samalla säästettäisiin byrokratian aiheuttamaa aikaa ja vaivaa molemmin puolin.
Rahoitusratkaisuista riippumatta on sosiaalioikeuden alalla joka tapauksessa erityisen tärkeää, että säännökset ovat selkeitä ja kansalaiset tietävät niistä.
Vappu Verronen
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Lue lisää:
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
Oikeus-lehden seuraava numero 3/2017, Vappu Verronen: Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen rajat: säädökset ja todellisuus.
THL-Blogi 28.10.2016: Terveydenhuollon omatiimien palvelut voisivat olla maksuttomia
Asiakasmaksulain 11 § (13.3.2003/221)
Maksun perimättä jättäminen ja alentaminen
Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.
Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että:
1) muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja maksuja voidaan jättää perimättä tai alentaa 1 momentissa tarkoitetuilla perusteilla; tai
2) maksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos siihen on syytä huollolliset näkökohdat huomioon ottaen.
”Terveydenhuollon maksukattoon liittyy kuitenkin poikkeus: maksukaton kertymistä laskettaessa ei oteta huomioon maksuja, joiden suorittamiseen on myönnetty toimeentulotukea.”
Mitenköhän tuo asia tällä hetkellä oikeasti menee. Toimeentulotukimenoja voi maksaa kahdella tavalla: joko niin, että laskun maksaa toimeentulotuen saaja itse, joka toimittaa laskun Kelaan, joka puolestaan maksaa laskelman mukaisen määrän rahaa sitten toimeentulotuen saajan tilille. Terveydenhuollon laskuttajilla ei kai ole käytössään suoraan tietoja siitä, kuka asiakkaista on ollut toimeentulotukiasiakas milläkin ajanhetkellä. Onko niin, että näistä tilanteista vain siinä tapauksessa, jos laskun on antanut Kelaan suorana maksettavaksi, jää maksukatto kertymättä?
Tuosta jäi se toimen tapa nyt näköjään pois. Eli siis toimeentulotukimenoja voi maksaa kahdella tavalla: joko niin, että laskun maksaa toimeentulotuen saaja itse, joka toimittaa laskun Kelaan, ja Kela sitten puolestaan maksaa laskelman mukaisen määrän rahaa sitten toimeentulotuen saajan tilille. Tai sitten voi toimia niin, että lähettää laskun Kelaan, ja pyytää Kelaa maksamaan laskun suoraan laskun kohteelle. Kysyin, että ovatko toimeentulotuen saajat eri asemassa maksukaton kertymisen kannalta siitä riippuen, kummalla tavalla heidän terveydenhuoltolaskujansa maksetaan.
”Alun perin koko säädöksen säätämisen tausta vuonna 1992 oli, että pidettiin tarkoituksenmukaisempana suoraan huojentaa maksua kuin että asiakas joutuisi sen vuoksi hakemaan toimeentulotukea. Miksi maksuja kuitenkin maksetaan usein toimeentulotuesta?”
Tuo oli kai yksi tausta. Mutta asia taisi liittyä ja taitaa yhä liittyä myös kuntien ja valtion keskinäiseen tulonjakoon. Asiakasmaksualennuksen kustannukset maksaa valtion ja kuntien tulonjakoon liittyvien sääntöjen mukaan kunta itse, kun taas perustoimeentulotuen menoista valtio maksaa pääsääntöisesti nykyään puolet ja kunta puolet. Kunnan kannattaa jokseenkin aina maksattaa laskut ennemmin perustoimeentulotukena kuin maksualennuksina, koska maksuhuojennukset kunta maksaa kokonaan, kun taas perustoimeentulotukena annetun tuen tapauksessa maksajaksi saa myös valtion. Vaikka kunnilla on oikeus maksualennusten antamiseen, niiden ei kannata tuosta johtuen yleensä käyttää sitä.
Kiitos erinomaisista kommenteista! Mitä tulee tuohon huojennussäädöksen taustaan, oli tuo ainoa peruste, joka mainitaan lainvalmisteluaineistossa. Käytännön toiminnan motiivithan voivat usein olla toisenlaiset kuin mitä lainvalmisteluprosessissa on alun perin tavoiteltu.
Maksukaton käytännön toteuttaminen on itseänikin mietityttänyt. En saanut tätä vastausta varten vielä selvyyttä, miten maksuvapautuksen myöntävä sairaala tai terveyskeskus käytännössä kontrolloi tuota toimeentulotuen käyttöä, mutta kyseessä on huomionarvoinen seikka ja jatkan asian selvittelyä.