Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö – missä menet, tutkimus?

Julkaistu 18.5.2017

Järjestyksessään kuudes ADHD-maailmankongressi järjestettiin Kanadan Vancouverissa. Kongressissa vaikutusvaltaiset tutkijaryhmät kokosivat yhteen ADHD-tutkimuksen ajankohtaiset tulokset.

Nykykäsityksen mukaan ADHD on neurokehityksellinen oirekuva, jonka ydinoireet heikentävät yksilön toimintakykyä. Perimällä, biologisilla ympäristötekijöillä ja psykososiaalisilla tekijöillä sekä erityisesti näiden tekijöiden yhteisvaikutuksella on merkittävä rooli oirekuvan kehittymisessä.

Professori Luis Rohde (Maailman ADHD-järjestön puheenjohtaja) korosti uusimpien tutkimustulosten seuraamisen tärkeyttä, sillä tietoa tuotetaan tiiviissä tahdissa. Toki eriäviäkin tulkintoja ADHD:sta on olemassa – Rohden mukaan valtavirrasta poikkeavia näkökulmia ovat esittäneet ainakin skientologit ja ranskalaiset psykoanalyytikot.

Kuuma aihe: geenitutkimus

Professori Stephen Faraonen (USA) mukaan ADHD:n oirekuvaan vaikuttavia biologisia mekanismeja pyritään täsmentämään genominlaajuisten assosiaatioanalyysien avulla (GWAS). Esimerkiksi ADHD:n ja muiden mielenterveyden häiriöiden välillä on geneettinen korrelaatio. Tämä pätee myös ADHD:n ja persoonallisuuspiirteiden (esim. ulospäinsuuntautuneisuus) geneettiseen korrelaatioon.

Professori Faraonen esittelemässä ADHD GWAS -tutkimuskonsortiossa on mukana 106 jäsentä 14:sta maasta. Toistaiseksi tutkimusaineistoon on kertynyt tieto 20 183 henkilöstä ja 35 191 kontrollihenkilöstä, ja aineisto sisältää noin 8,2 miljoonaa geneettistä markkeria.

”ADHD:n kehittymisen taustalla vaikuttavatsamanaikaisesti lukuisat eri geenit.”

Tuoreimmissa tutkimuksissa huomio on kohdistunut muun muassa polygeeniseen periytyvyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että lukuisat eri geenit vaikuttavat samanaikaisesti ADHD:n kehittymisen taustalla, ja yhdellä geenillä on vain pieni osuus oirekuvan muodostumisessa. Lukemattomien tunnettujen geneettisten varianttien kumuloituminen (ns. polygeeninen riski) noudattelee normaalijakaumaa. Polygeenisen riskin kumuloituminen kasvattaa Faraonen mukaan ADHD-riskin noin viisinkertaiseksi jakauman ylimmässä desiilissä.

Professori Katya Rubia Lontoon King’s Collegesta puolestaan esitteli ADHD-diagnosoitujen henkilöiden aivokuvantamistutkimusten meta-analyyseja. Professori Rubian mukaan ADHD:n taustalla on havaittu olevan tiettyjä rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, mikä erottaa sen muista oirekuvista.

Professori Barbara Franken (Hollanti) mukaan epigeneettisen muuntelun tutkimus toivottavasti auttaa lähitulevaisuudessa ymmärtämään paremmin erilaisten geneettisten varianttien ja ympäristötekijöiden merkitystä ihmisen aivojen kehityksen ja kypsymisen taustalla. (1–3)

Lapsuuden ADHD-oireiden pysyvyys heikentää toimintakykyä aikuisuudessa

Professorit Lily Hechtman (Kanada) ja Peter Jensen (USA) esittelivät pohjoisamerikkalaista MTA-tutkimusta. 16 vuoden seurannassa (henkilöt n. 25-vuotiaita) ADHD-oireilun pysyvyyden (engl. symptom persistent subgroup) havaittiin olevan yhteydessä kouluttautumisen ja työmarkkinoille sijoittumisen sekä tunne-elämän haasteisiin.

Tätä havaintoa tukee myös tuore meta-analyysi, jonka mukaan ADHD:n pysyvyyttä ja toimintakyvyn haitta-astetta ennustavat etenkin samanaikaiset tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat. MTA-tutkimuksen mukaan myös niillä henkilöillä, joilla ADHD-oireet vähenivät seurannassa (engl. desistent subgroup), havaittiin etenkin koulutus- ja työurahaasteita kontrolliryhmään verrattuna.

MTA-tutkimus käynnistyi alun perin monipaikkaisena kliinisenä hoitotutkimuksena. Yhteensä 576 iältään 7–9-vuotiasta lasta (keski-ikä 8,5 vuotta, 80 % poikia), joilla oli diagnosoitu ADHD (yhdistynyt tyyppi), ohjattiin satunnaistamalla neljään erilaiseen hoito-ohjelmaan.

14 kuukauden seurannassa lääkehoito ja lääkehoidon sekä kognitiivis-behavioraalisen terapian yhdistelmä (ml. vanhempainohjaus) tuottivat parempia tuloksia kuin tavanomainen hoito tai käyttäytymisterapia. (4–5)

Onko ADHD vain ja ainoastaan lapsuusiässä alkava neurokehityksellinen oirekuva?

Suomessa käytössä olevan ICD-10-tautiluokituksen diagnoosikriteereiden mukaan ADHD ilmenee viimeistään seitsemän vuoden iässä. Määritelmälle on kuitenkin olemassa selkeä muutospaine.

Esimerkiksi Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen DSM-5-luokituksen mukaan oireiden tulee näkyä vasta 12 vuoden ikään mennessä. On myös pohdittu erillisen aikuisiän ADHD-tyypin mahdollisuutta.

Professorit Stephen Faraone ja Joseph Biederman ovat nähdäkseni esittäneet vahvimman tulkinnan kansainvälisten kohorttitutkimusten tuoreisiin havaintoihin. Faraonen ja Biedermanin mukaan avaintekijä on ns. piileväoireinen ADHD (engl. subthreshold ADHD). Tämä tarkoittaa sitä, että merkittävällä osalla myöhemmin lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa ADHD-diagnoosin saaneilla henkilöillä on ollut havaittavissa ADHD-oireita jo aiemmin, mutta diagnostiset kriteerit eivät ole täyttyneet.

Professori Biedermanin esityksen perusteella piileväoireinen ADHD näyttäisi olevan yhteydessä muun muassa tarkkaamattomuusalatyyppiin (engl. ADHD-Predominantly Inattentive presentation). Piileväoireisen ADHD:n on myös havaittu olevan yleisempää tytöillä kuin pojilla, minkä lisäksi näillä henkilöillä on havaittu esiintyvän vähemmän konflikteja lapsuuden kodissa.

”Tutkimushavainnot vahvistavatnykykäsitystä ADHD:n monitekijäisestäja neurokehityksellisestä taustasta.”

Toisaalta piileväoireisen ADHD:n on havaittu olevan yhteydessä myös lapsuuden uhmakkuus- ja käytösoireisiin, mikä saattaa kertoa ADHD:n tunnistamisen haasteista erilaisten liitännäisoireiden taustalla.

Faraonen ja Biedermanin mukaan tutkimushavainnot vahvistavat nykykäsitystä ADHD:n monitekijäisestä ja neurokehityksellisestä taustasta. Tulokset saattavat kertoa esimerkiksi siitä, että piileväoireisen ADHD:n kohdalla kasvuympäristöjen suojaava vaikutus (ns. scaffolding-efekti) heikkenee nuoruusiässä, jolloin ympäristön odotukset ja vaatimukset kasvavat, ja tietyt ADHD-oireet tulevat korostuneemmin esille.

Edellä luetellut havainnot kuvastavat myös ADHD:n dimensionaalista piirrettä. Oirekuvan ilmiasu ja toimintakyvyn haitat vaihtelevat ja muuttavat muotoaan kasvun ja kehityksen myötä. (6–7)

ADHD ja pirstaleinen palvelujärjestelmä

Asiantuntijoiden keskuudessa on vahva konsensus siitä, että toimintakyvyn ylläpitämisessä ja vahvistamisessa lapsuus ja varhaisnuoruus ovat erittäin merkittävässä roolissa.

Tuoreen tanskalaisen rekisteritutkimuksen perusteella ADHD-oirekuvan ja varhaislapsuuden epäsuotuisten elämäntapahtumien välillä on olemassa selkeä yhteys. Epäsuotuisten elämäntapahtumien kumuloituminen myös kasvattaa todennäköisyyttä sille, että henkilön ADHD diagnosoidaan ennen seitsemän vuoden ikää.

Professori Guilherme Polanczyk (Brasilia) korosti esityksessään, että ennaltaehkäisevillä varhaisilla toimenpiteillä on mahdollista vaikuttaa voimakkaammin muun muassa ADHD:n neurokehitykselliseen perustaan (esim. aivojen plastisuus). Toinen tärkeä näkökulma on erilaisten liitännäisoireiden ennaltaehkäisy ja ennen kaikkea huoltajien hyvinvoinnin tukeminen. Ja kolmanneksi, päiväkoti-ikä ja koulun aloittaminen ovat merkittäviä siirtymävaiheita lasten ja perheiden elämässä, joten laadukkaiden tukimuotojen saatavuuteen kannattaa panostaa.

”Päiväkoti-ikä ja koulun aloittaminenovat merkittäviä siirtymävaiheita lasten

Soren Dalsgaard (Tanska) tarkasteli siirtymävaiheita nuoruusiän näkökulmasta. Joillakin nuorilla henkilöillä ADHD-oireiden haitta-aste saattaa olla huomattava, mikä kasvattaa erilaisten tunne-elämän tai käyttäytymisen pulmien todennäköisyyttä.

Epäsuotuisassa tilanteessa varhaisnuori on joutunut kohtaamaan elämänsä aikana jo lukuisia vastoinkäymisiä, mikä on omiaan aiheuttamaan myös itsetunnon säröjä. Toisaalta joillakin nuorilla henkilöillä korostuvat tietyt toiminnanohjauksen pulmat, jotka vaikeuttavat esimerkiksi opintojen suunnittelua ja loppuunsaattamista.

Yksi merkittävä haaste on se, että lasten ja perheiden siirtyminen lapsiperhepalveluista nuorisopalvelujen piiriin ja edelleen nuorisopalvelujen piiristä aikuisten palvelujärjestelmään ei useinkaan toteudu optimaalisella tavalla.

Nuoruusikä on suurten fyysisten ja psyykkisten muutosten aikaa. Heikko palvelujen saatavuus ja huonosti koordinoitu palvelujärjestelmä todennäköisesti heikentävät ADHD-diagnoosin saaneiden henkilöiden hoitoon sitoutumista ja toimintakykyä tärkeässä kehitysvaiheessa.

Kotimaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamistyössä mukana olevien henkilöiden kannattaa tutustua tuoreeseen brittiläiseen hoidon suunnittelua ja järjestämistä koskevaan ohjeistukseen. (8–10)

Erityishuomio tunteiden säätelyn vaikeuksiin

ADHD:n hoidossa ja kuntoutuksessa korostuvat toiminnanohjauksen, kognitiivisen joustavuuden ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen.

Näiden lisäksi lasten ja nuorten toimintakykyä heikentää usein tunteiden säätelyn vaikeus (engl. emotion [dys]regulation). Yhden tulkinnan mukaan tunteiden säätelyn vaikeus on jopa keskeinen ADHD:n ydinoire. Vaihtoehtoisen näkemyksen mukaan ADHD:n ydinoireet ja tunteiden säätelyn vaikeudet ovat erillisiä ilmiöitä, mutta niiden välillä on vahva korrelaatio.

Declan Quinn (Kanada) korosti asiantuntijaluennollaan, että tunteiden säätelyn vaikeus on joka tapauksessa yksi merkittävimmistä toimintakyvyn heikkenemistä ja oirekuvan vaikeusastetta lisäävistä tekijöistä lapsilla ja nuorilla, joilla on diagnosoitu ADHD. Avainasemassa näyttää olevan ärtyisyys (engl. irritability), joka viittaa myös suuttumisherkkyyteen ja vihaisuuteen.

DSM-5 tautiluokituksessa ärtyisyys on määritelty lapsen uhmakkuushäiriön alatyypiksi (engl. Angry/Irritable mood dimension). Nykytiedon valossa ICD-10-tautiluokituksessa uhmakkuushäiriö rinnastuu turhan voimakkaasti pelkästään käytöshäiriöön, sillä ärtyisyyttä esiintyy hyvin erilaisten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden taustalla.

Kliinisissä tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että korostunut ärtyisyys lapsuusiässä kasvattaa mielialaoireiden todennäköisyyttä nuoruusiässä. Toisaalta ärtyisyys saattaa myös vahvistaa käyttäytymisen ongelmia, kuten reaktiivista aggressiota henkilöillä, joilla on diagnosoitu ADHD.

Asiantuntijoiden mukaan yksi lähitulevaisuuden keskeisiä tutkimustehtäviä on löytää soveltuvimmat tunteiden säätelyn vaikeuksia kartoittavat standardoidut kyselyt. Tunteiden säätelyn merkitys lasten ja nuorten tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden taustalla tulee mielestäni tiedostaa myös kansallisessa TOIMIA-asiantuntijaverkostossa. (11)

Lasten ADHD:n hoidossa on tarvetta vaihteleville perhetyön muodoille

Julkisen talouden sopeuttamistoimet ja nettiaikakausi pakottavat etsimään uudenlaisia kustannustehokkaita ratkaisuja lapsiperheiden tukemiseksi.

Internetiä ja puhelinohjausta hyödyntävät lapsiperhepalvelut ovat arkipäivää myös huomattavan pitkien maantieteellisten etäisyyksien Kanadassa. Professori Penny Corkum (Dalhousien yliopisto) esitteli kongressissa ADHD-diagnoosin saaneiden lasten uniongelmien etähoito-ohjelmaa. Nova Scoatian provinssissa sijaitsevassa Dalhousien yliopistossa on kehitetty myös lasten uhmakkuusoireiden vähentämiseen tähtäävä Strongest Families -etähoito-ohjelma.

Vanhempainohjaus tunnetaan Suomessa Voimaperheet-toimintamallina, ja mallin soveltuvuutta, vaikuttavuutta ja jalkauttamista tutkii Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskus.

British Columbian provinssissa (pinta-ala lähes 950 000 neliökilometriä) on puolestaan laajalti käytössä lievästi ja keskivaikeasti oireilevien lasten vanhemmille tarkoitettu puhelinvälitteinen Confident Parents: Thriving Kids -hoito-ohjelma.

Dr. Don Duncanin (Kanadan ADHD-asiantuntijärjestön CADDRA:n johtokunnan jäsen) mukaan British Columbiassa avohoitoklinikoilla hyödynnetään Collaboration Problem Solving -interventiota (CBS).

”Hoitosuositus korostaa huoltajien tukemisentärkeyttä lapsen eri kehitysvaiheissa.”

Käytössä olevien hoito-ohjelmien taustalla on CADDRA:n ADHD-hoitosuositus, joka on erittäin arvostettu kansainvälisten tutkijoiden ja kliinikoiden keskuudessa. Hoitosuositus korostaa huoltajien tukemisen tärkeyttä lapsen eri kehitysvaiheissa. Puhtaasti lapsen yksilöterapiaan perustuvaa hoitoa ei suositella, joten esimerkiksi CBS:ssä lasta ja hänen huoltajiaan tavataan aina yhdessä. Esimerkiksi lapsen biologisella huoltajalla saattaa ilmetä ADHD-oireita. Yksilöllisten piirteiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen jatkuva vastavuoroisuus on tärkeää huomioida ADHD-diagnoosin saaneiden henkilöiden hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.

Muun muassa MTA-tutkimuksessa johdonmukaista seurantakatoa havaittiin niiden lasten kohdalla, joilla esiintyi enemmän uhmakkuusoireita. Myös lasten huoltajilla esiintyi enemmän mielenterveyden ongelmia.

Tuloksista on johdettavissa, että osa perheistä tarvinnee selkeästi intensiivisempää ja pidempikestoista tukea kuin esimerkiksi etähoitomalleissa on tarjolla. (4, 7, 12)

Edelläkävijöiden asiantuntemusta kannattaa hyödyntää

Kelan monimuotoinen perhekuntoutus on yksi esimerkki Suomessa kehitteillä olevasta ja lasten ADHD:n hoitoon tarkoitetusta intensiivisemmästä interventiosta, jossa toteutuu kansainvälisten hoitosuositusten ydinteema: perhelähtöisyys.

Alustavat havainnot saavat tukea kansainvälisistä tutkimuksista. Esimerkiksi ärtyneisyys ja käyttäytymisen haasteet ovat melko yleistä monimuotoiseen perhekuntoutukseen ohjatuilla lapsilla. Kerron seurantatutkimuksen tuloksista lisää myös täällä blogissa sitä mukaa, kun ne valmistuvat.

Kongressiesitysten ja asiantuntijoiden kanssa käymieni keskustelujen pohjalta itselläni vahvistui näkemys siitä, että hoitomallien kehitystyössä on mielekästä ja kenties kustannustehokastakin hyödyntää kansainvälisten edelläkävijöiden asiantuntemusta.

ADHD:n hoidon kohdalla yksi merkittävä edelläkävijä on Kummelin Musavisastakin tuttu maa: Kanada!

Miika Vuori
erikoistutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lue lisää:

  1. Hart H, Radua J, Nakao T, Mataix-Cols D, Rubia K (2013). Meta-analysis of functional magnetic resonance imaging studies of inhibition and attention in attention-deficit/hyperactivity disorder: exploring task-specific, stimulant medication, and age effects. JAMA Psychiatry 70:185–98.
  2. Noordermeer SD, Luman M, Oosterlaan J (2016). A systematic review and meta-analysis of neuroimaging in oppositional defiant disorder (ODD) and conduct disorder (CD) taking attention-deficithyperactivity disorder (ADHD) into account. Neuropsychol Rev 26:44–72.
  3. Schuch V, Utsumi DA, Costa TVM, Kulikowski LD, Muszkat M (2015). Attention deficit hyperactivity disorder in the light of the epigenetic paradigm. Front Psychiatry 6:126.
  4. Hechtman L, Swanson JM, Sibley MH, Stehli A, Owens EB, Mitchell JI, Arnold LE, Molina BSG, Hinshaw SP, Jensen PS, Abikoff HB, Perez G, Howard AL, Hoza B, Etcovitch J, Houssais S, Lakes KD, Nichols JQ, MTA Cooperative Group (2016). Functional adult outcomes 16 years after childhood diagnosis of attention-deficit/hyperactivity disorder: MTA results. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 55:945–52.
  5. Caye A, Spadini AV, Karam RG, Grevet EH, Rovaris DL, Bau CH, Rohde LA, Kieling C (2016). Predictors of persistence of ADHD into adulthood: a systematic review of the literature and meta-analysis. Eur Child Adolesc Psychiatry 25:1151–59.
  6. Faraone SV, Biederman J (2016). Can attention-deficit/hyperactivity disorder onset occur in adulthood? JAMA Psychiatry 73:655–6.
  7. Caye A, Swanson J, Thapar A, Sibley M, Arseneault L, Hechtman L, Arnold LE, Niclasen J, Moffitt T, Rohde LA (016). Life span studies of ADHD – Conceptual challenges and predictors of persistence and outcome. Curr Psychiatry Rep 18:111.
  8. Ostergaard SD, Larsen JT, Dalsgaard S, Wilens TE, Mortensen PB, Agerbo E, Mors O, Petersen L (2016). Predicting ADHD by assessment of Rutter’s indicators of adversity in infancy. PLoS One 11:e0157352.
  9. Young S, Adamou M, Asherson P, Coghill D, Colley B, Gudjohnsson G, Hollis C, McCarthy J, Muller U, Paul M, Pitts M, Arif M (2016). Recommendations for the transition of patients with ADHD from child to adult healthcare services: a consensus statement from the UK adult ADHD network. BMC Psychiatry 16:301.
  10. Goldman-Mellor S, Caspi A, Arseneault L, Ajala N, Ambler A, Danese A, Fisher H, Hucker A, Odgers C, Williams t, Wong C, Moffitt TE (2016). Committed to work but vulnerable: self-perceptions and mental health in NEET 18-year-olds from a contemporary British cohort. J Child Psychol Psychiatry 57:196–203.
  11. Shaw P, Stringaris A, Nigg J, Leibenluft E (2014). Emotional dysregulation and attention-deficit/hyperactivity disorder. Am J Psychiatry 171:276–93.
  12. Chronis-Tuscano A, Wang CH, Woods KE, Strickland J, Stein MA (2017). Parent ADHD and evidence-based treatment for their children: review and directions for future research. J Abnorm Child Psychol 45:501–17.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin