Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Yleinen asumistuki ja opiskelijan pätkätyöt – monimutkainen yhtälö?

Julkaistu 3.1.2017

Tulot vaikuttavat yleiseen asumistukeen eri tavalla kuin opintotukeen.

Joulukuun puolessavälissä eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen, joka muutti opiskelijan tukia radikaalisti. Opintotuen tasomuutosten lisäksi lähes kaikki opiskelijat siirretään ensi elokuussa asumislisästä yleisen asumistuen piiriin. Muutoksen perusteluna oli asumisen tukien yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen poistamalla yksi etuus Kelan valikoimasta.

Järjestelmä ei kuitenkaan muuttunut opiskelijan kannalta yksinkertaisemmaksi, päinvastoin. Opiskelijan sosiaaliturva koostuu jatkossa opintolainan lisäksi opintorahasta ja yleisestä asumistuesta, jotka käyttäytyvät hyvin erilailla suhteessa työtuloon.

Avaan tässä kirjoituksessa, miten asumistuen tuloharkinta toimii verrattuna opintotukeen.

Johtopäätös 1: Kannattaa vielä harkita yhteen muuttamista, varsinkin jos kumppani on kova tekemään töitä

Opintorahassa ja kohta poistuvassa asumislisässä otetaan huomioon opiskelijan vuotuiset työtulot. Opiskelija voi siis tehdä töitä millaisissa jaksoissa haluaa vuoden aikana, mutta jos ylittää tulorajan, menettää tukikuukausia. Vuosituloraja on 9 kuukautta opiskelevalle 11 850 euroa riippumatta siitä, asuuko hän yksin vai kumppanin kanssa.

Yleisessä asumistuessa yksinasuva opiskelija saa tienata ensi elokuussa työtuloja noin 770 euroa kuukaudessa opintorahan päälle ilman, että tuki pienenee. Opiskelijapariskunnalla raja tulee jo 620 eurossa per henkilö, jos vain toinen henkilö tekee töitä. Jos puolisokin tekee jonkin verran töitä, opiskelija saa tienata kuitenkin aina vähintään 300 euroa sen vaikuttamatta tukeen. Tulorajojen jälkeen jokainen ansaittu euro pienentää tukea noin 34 sentillä.

Tulorajat ovat siis melko korkeita yleisessä asumistuessakin, ja tulorajan ylitys ei ole niin dramaattista kuin opintotuessa. Siinä mielessä asumistuki on joustavampi tukimuoto.

Yksi suuri ero on siinä, että toisin kuin asumislisässä, asumistuessa samaa jääkaappia käyttävän puolison tai jopa kämppiksen tuloilla on merkitystä. Jos siis tuleva asuinkumppanisi on jo työelämässä, kannattaa miettiä yhteen muuttamista, koska asumistukesi voi pienetä huomattavasti.

Johtopäätös 2: Jos teet neljä kuukautta kesätöitä, työsuhde kannattaa aloittaa vasta kuukauden 2. päivä

Yleisen asumistuen päätös tehdään aina talouden ”jatkuvien” tulojen suhteen. Opiskelijatalouksilla tulot eivät kuitenkaan monesti ole jatkuvia vaan vaihtelevia. Tämä tekee asumistuesta opiskelijoille melko monimutkaisen etuuden.

Jatkuvat tulot on asumistukilaissa määritelty tuloiksi, jotka kestävät tarkistushetkestä vähintään kolme kuukautta eteenpäin. Muutostarkistus tehdään kuitenkin vasta ”sitä kuukautta seuraavan kuukauden alusta, jonka 1. päivästä kohdassa tarkoitettu tulojen muutos on voimassa”. Eli jos työsi alkaa 1. päivä, tehdään tarkistus heti seuraavan kuukauden alusta, mutta jos se alkaa 2. päivä, tarkistus lykkääntyy kuukaudella.

Eli jos kesätyö alkaa heti kuukauden 1. päivä ja kestää neljä kuukautta putkeen, tehdään kesäajalle oma asumistukipäätös. Koska tulorajat ja enimmäisvuokrat ovat asumistuessa korkeat, opiskelija voi olla oikeutettu tukeen myös kesäajalta. Yksinasuva Helsingissä voi saada asumistukea vielä 2 100 euron kuukausipalkalla.

Jos neljän kuukauden kesätyö alkaa vasta kuukauden 2. päivä tai teet muuten kesätöitä alle neljä kuukautta, työ ei täytä tarkistushetkellä jatkuvan työn määritelmää, ja asumistukeen sovelletaan opiskelijan arvioimaa keskiarvotuloa seuraavan vuoden ajalta. Keskiarvotulo on opiskelijalle taloudellisesti paljon kannattavampi vaihtoehto kuin erillinen päätös kesätyön ajaksi. Pahimmillaan päivän aikaisempi kesätyönaloitus voi merkitä kolmen kuukauden täyden asumistuen menetystä kesäajalta.

Johtopäätös 3: Jos teet pätkätyötä, voi olla kannattavaa pitää tauko kahden kuukauden jälkeen

Seuraavan vuoden keskiarvotulojen arvioimisen voi kuitenkin kuvitella olevan monelle opiskelijalle melko vaikeaa, joten siihen on tuotu jonkin verran liikkumavaraa. Lain mukaan opiskelijan ilmoitettava Kelalle, jos jatkuva tulo tai keskiarvotulo nousee enemmän kuin 400 e/kk tai laskee enemmän kuin 50 e/kk edelliseen tukipäätökseen verrattuna.

Ehdon tarkka tulkinta johtaa hulluilta kuulostaviin tilanteisiin.

Oletetaan ääriesimerkkinä, että opiskelijalle tulee yllättävä tilaisuus tehdä yhden kuukauden keikkahomma. Periaatteessa hän saa lain mukaan tienata 4 800 euroa (400 euroa * 12 kk) enemmän kuin ilmoitettu keskiarvotulo, ennen kuin siitä on ilmoitettava Kelalle. Jos pätkätyö kestää kaksi kuukautta, hän saa tienata työtuloja 2 400 euroa/kk enemmän kuin normaalisti. Mutta kolmen kuukauden ylimääräisestä pätkätyön tekemisestä esim. 500 euron palkalla tulisi jo ilmoittaa Kelalle.

Tämä siis tilanteessa, jossa lakia tulkitaan sananmukaisesti. Jos on epävarma asiasta, kannattaa kuitenkin pelata varman päälle ja ilmoittaa Kelalle pienestäkin tulomuutoksesta, jotta välttyy takaisinperinnältä.

Johtopäätös 4: Matematiikan tunnit kannattavat

Olin syksyllä kuulemassa seminaaria, jossa VATTin tutkija Tuomas Matikka esitti alustavia tutkimustuloksiaan opiskelijoiden käyttäytymisestä tulorajojen suhteen.

Tulojakaumasta nähtiin, että opiskelijat kerääntyivät tuloluokkiin juuri ennen tulorajaa, ja tulorajan kohdalla opiskelijoiden määrässä oli jyrkkä pudotus. Hän vertaili tätä rationaalista käyttäytymistä peruskoulun päättötodistuksen eri aineiden arvosanojen mukaan.

Tulos oli, että matematiikan arvosana näytti ennustavan parhaiten opiskelijoiden käyttäytymistä tulorajojen mukaan. Vaikka tämä ei ole välttämättä kausaalisuhde, totta on, että nyt voimaantuleva kahden päällekkäisen tuloharkinnan järjestelmä tulee vaatimaan opiskelijoilta vielä enemmän matematiikkapäätä kuin aiemmin.

Lisäksi pätkätyötä koskevat pykälät asumistukilaissa mahdollistavat monenlaisen ei-tarkoituksenmukaisen kikkailun.

Jussi Tervola
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kiitän Kelan asiantuntijaa Mirja Peltosta asumistukisäännösten valaisemisesta. Vastaan kuitenkin itse kirjoituksen sisällöstä.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin