Helsingin Sanomissa uutisoitiin 12.1. työttömien työnhakijoiden haluttomuudesta muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle. Uutisen mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla olisi tälläkin hetkellä avoimia työpaikkoja projektipäälliköille ja insinööreille, mutta niihin ei saada osaavaa työvoimaa. Samaan aikaan maakunnissa on työttöminä koulutettua työvoimaa, joka on haluton muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Miksi näin on?
Helsingin Sanomien uutisen mukaan syynä muuttohaluttomuuteen ovat asuntojen hintaerot, pitkä työttömyysturva ja perhearvot. Epävarman tai lyhyen työsuhteen vuoksi ei välttämättä haluta sijoittaa huomattavasti kalliimpaan asuntoon pääkaupunkiseudulla. Perhearvojen rinnalla sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen, puolison työ tai lapset voivat olla tekijöitä, jotka heikentävät halukkuutta muuttaa toiselle paikkakunnalle kokonaan tai edes työviikkojen ajaksi.
Meneillään olevassa Kelan tutkimuksen ja Turun yliopiston yhteistyöhankkeessa ”Muuttuva Salo” tutkimme laajasti äkillisen rakennemuutoksen vaikutuksia entisessä Nokia-cityssä Varsinais-Suomessa. Yhtenä kiinnostuksen kohteena on muuttoliike ja siihen liittyvä muuttohalukkuus. Yksilöiden ja myös alueen hyvinvoinnin näkökulmasta olennaista on se, missä määrin ja kuinka nopeasti tuhannet työttömäksi jääneet työllistyvät uudelleen. Kaikkien ei ole mahdollista työllistyä Saloon tai edes sen lähialueille. On selvää, että uusia työpaikkoja ei synny ainakaan lyhyellä aikavälillä niin paljon, että edes valtaosa ICT-alalta työttömäksi jääneistä työllistyisi omalle alalleen tai nykyiselle asuinpaikkakunnalleen.
Työttömäksi vai pidempi työmatka – Kyselytietoa Salosta
Muuttuva Salo -tutkimushankkeessa on tehty kaksi kyselyä (vuosina 2013 ja 2015), joiden avulla olemme keränneet tietoa salolaisten hyvinvoinnista ja sen kehityksestä. Jälkimmäisessä kyselyssä kysyimme työikäisiltä salolaisilta, olisivatko he työttömyyden välttämiseksi valmiita vastaanottamaan työn nykyistä tai aiempaa työpaikkaa kauempaa. Keräämme tutkimushankkeessa parhaillaan myös haastatteluaineistoa, jossa Nokiasta työttömäksi jääneiltä kysytään heidän uudelleentyöllistymisestään ja sen esteistä. Yksi kiinnostuksen kohde näissä haastatteluissa on pendelöinti työn ja kodin välillä.
Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista olisi työttömyyden välttääkseen valmis hyväksymään pidemmän työmatkan. Kolmasosa ei siis olisi valmis työttömyyden kohdatessa vastaanottamaan työtä, joka edellyttäisi matkustamista nykyistä tai aiempaa työpistettä kauemmas. Voi toki olla, että jo nyt työssä käydään Turussa, Helsingissä tai muualla Salon ulkopuolella ja nykyiselläänkin työmatka on pitkä. Tällöin on ymmärrettävää, että pidempi työmatka ei houkuttele.
Tutkimuksemme mukaan naiset ovat hieman miehiä valmiimpia hyväksymään pidemmän työmatkan välttääkseen työttömyyden. Lisäksi nuoret ovat vanhempia ikäluokkia valmiimpia hyväksymään pidemmän työmatkan. Suurimmat erot ovat eri työmarkkina-asemassa olevien välillä. Siinä missä työssäkäyvistä 70 prosenttia on työttömyyden välttämiseksi valmiita hyväksymään pidemmän työmatkan, vastaava osuus työttömistä on selvästi alhaisempi, vain 55 prosenttia. Opiskelijoilla osuus on korkein, 71 prosenttia.
Porkkanaksi pendelöintiavustus
Massairtisanomistilanteessa ei voida spekuloida sillä, valikoituuko työttömäksi sellaisia henkilöitä, jotka ovat lähtökohtaisesti haluttomampia muuttamaan työn perässä. Voi toki olla, että työttömyys on pitkittynyt sen vuoksi, että työtön ei ole ollut valmis muuttamaan esimerkiksi epävarman työsuhteen perässä pois Salosta. Toisaalta taustalla voi olla erilaisia vetotekijöitä, kuten puolison työ tai lapset. Haastatteluissa nousi edellä mainittujen syiden lisäksi esiin myös pääkaupunkiseudun asumisen kalleus. Muuttamisen sijaan monelle työttömälle voisikin olla houkuttelevampaa pendelöidä työn ja kodin väliä. Kynnys ottaa vastaan työtä Salon ulkopuolelta voi kuitenkin olla korkea jo pelkästään kertyvien matkakulujen vuoksi. Siksi olemmekin suositelleet erityisen pendelöintiavustuksen käyttöönottoa äkillisen rakennemuutoksen alueella (Ylikännö & Kehusmaa 2015).
Valitettavasti nykyinen lainsäädäntömme ei taivu siihen, että työllisyysmäärärahoista tai äkillisen rakennemuutosalueen tukirahoista maksettaisiin tällaista avustusta. Laki julkisista elinkeino- ja työllisyyspalveluista määrittää hyvin tarkasti, mihin esimerkiksi EU:sta saatavat EGR-tuet tulee käyttää. Minkäänlainen innovatiivisuus tukien käytössä ei ole mahdollista, eikä äkillisen rakennemuutoksen alueita siihen sen vuoksi edes kannusteta.
Yksilöiden ja alueiden hyvinvoinnin kannalta olisi ehdottoman välttämätöntä, että massairtisanomisen jälkeen mahdollisimman moni irtisanottu työllistyisi mahdollisimman nopeasti. Tämä voi edellyttää muuttamista toiselle paikkakunnalle tai vähintäänkin pendelöimistä kodin ja työpaikan välillä. Toisaalta se voi vaatia uusien taitojen opiskelua tai tyytymistä pienempipalkkaiseen työhön. Näitäkin asioita kysyimme salolaisilta. Tulemme raportoimaan jälkimmäisen kyselyn tuloksista kevään 2016 aikana. Pohdimme erityisesti sitä, mistä äkillisen rakennemuutosalueen ja sen asukkaiden hyvinvointi riippuu ja mihin pitäisi puuttua, jotta se lisääntyisi heikkenemisen sijaan.
Minna Ylikännö
johtava tutkija, Kela
Sari Kehusmaa
erikoistutkija, Kela
Maria Valaste
tutkija, Kela
Sini Pallasvuo
tutkimusavustaja, Turun yliopisto
Elina Koivula
tutkimusavustaja, Turun yliopisto
Lähde: Ylikännö M, Kehusmaa S (toim.). 2015. Muuttuva Salo. Kyselytutkimus äkillisen rakennemuutoksen alueen asukkaiden hyvinvoinnista. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 94/2015. Kela, Helsinki.
Hieman arveluttava keino tuo pendelöintiavustus rakennemuutosalueella. Tuossa kohtaa pitäisi vastata kysymyksiin, että kenelle tuota avustusta annetaan ja miksi sitä ei anneta naapurille joka on jo pidempään pendelöinyt töissä. Toisekseen kuinka pitkään tuota avustusta maksetaan. Kun avustus loppuisi niin kannattaisiko lopettaa myös pendelöinti. Tuntuu siis aika epäoikeudenmukaiselta ja hankalalta ja onhan verovähennykset työmatkoista kuitenkin olemassa. Suomi on kaiken maailman tukia täynnä eli kyllä sitä hyvinvointia pitäisi etsiä ihan luonnollisia teitä. Erilaiset tuet monessa kohtaa vain ruokkivat uusavuttomuutta ja passiivisuutta, kun itse ei osata etsiä tilanteeseen ratkaisua.
Juurikin näin: ”kenelle tuota avustusta annetaan ja miksi sitä ei anneta naapurille joka on jo pidempään pendelöinyt töissä”. Työmatkaverovähennys tulee tietysti jälkijunassa, mutta tulee kuitenkin. Palkan pitäisi olla sen suuruinen, että ylittää ansiosidonnaisen korvauksen tai muun työttömyyskorvauksen ja lisäksi on varaa työmatkakustannuksiin, joista sitten tosiaan jälkijunassa tuo verovähennys. Aikaa työmatkoihin menee. Aikaa menee ilman pendelöintiavustustakin. Aikaa on mennyt ennen rakennemuutosalueeksi nimeämistäkin ken muualla kuin kotikylässä on työssä käynyt.
Kommentoijat kysyvät, onko työllistymistä helpottavan tuen saaminen oikeudenmukaista? Asettaisiko tässä pendelöintiavustus äkillisen rakennemuutoksen vuoksi työttömäksi jääneet muita parempaan asemaan? Oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaisesti samassa asemassa olevia on kohdeltava samalla tavalla. Päätettäväksi jää ovatko esitetyt tapaukset samassa asemassa olevia. Tilannetta pystyy arvioimaan esimerkiksi siten, että olisitko valmis vaihtamaan paikkaa rakennemuutoksessa työttömäksi jääneen kanssa?
Yhteiskunnan kannalta on ajateltava kokonaisuutta. Tukitoimenpiteiden taustalla ovat aina apua tarvitsevan tarpeet. Tässä valittavana on vaikeasti työllistyvän henkilön työllistyminen palkkatyöhön tai erilaisten tukien maksaminen työttömälle tilanteessa, jossa työllistyminen omalle asuinalueelle on erittäin vaikeaa. Riski työttömyyden pitkittymiselle on normaalia selvästi korkeampi, kun työllistymismahdollisuuksia on niukasti. Tutkimukset osoittavat, että työllistyminen on sekä yhteiskunnan että yksilön hyvinvoinnin kannalta parempi ratkaisu. Nykyisessä tilanteessa työttömyys voi osua meistä kenen tahansa kohdalle. Silloin mekin olisimme oikeutettuja saamaan pendelöintiavustusta työllistymisemme tueksi.