Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Ratkaiseeko toimeentulotuen Kela-siirto alikäytön ongelman?

Julkaistu 23.11.2015

Iltasanomat kertoi 19.11.2015 toimeentulotuen alikäytöstä ja sen kustannuksista sekä toimeentulotuen hakemiseen liittyvistä ongelmista.

Jutussa haastatellun Pasi Moision mukaan viimesijaisen etuuden alikäytöstä voi seurata vaikeasti selätettävissä oleva talousvaikeuksien vyyhti. Sitä saattavat sävyttää pikavippikierteet, häädöt, terveyden pettäminen, työkyvyttömyys tai avioero. Moision mukaan niiden kustannukset yhteiskunnalle voivat nousta suuremmiksi kuin toimeentulotuen menot.

Huomio on tärkeä, vaikka toimeentulotuen asema viimesijaisena vakavien taloudellisten vaikeuksien varalle tarkoitettuna etuutena onkin hämärtynyt, eikä tuki suojaa kaikkia köyhiä näiltä vaikeuksilta. Taloudelliset vaikeudet, kuten toimeentulotukiriippuvuuskin, voivat olla myös muunlaisten sosiaalisten ongelmien seuraus eikä syy. Inhorealistisesti ajateltuna alikäyttöongelman ratkaiseminen saattaa myös heikentää kaikkein köyhimpien keskuudessa työnteon houkuttelevuutta. Eritoten jälkimmäisistä syistä alikäytön tarkkoja kokonaiskustannuksia on vaikea arvioida tarkasti.

Alikäytölle on monia syitä

Toimeentulotuen alikäyttö voi johtua Susan Kuivalaisen asiaa käsitelleen tutkimuksen mukaan monesta tekijästä: esimerkiksi tuen pienuudesta, sen tarpeen lyhyestä kestosta, asiakkaan puutteellisista asiointivalmiuksista ja sosiaaliturvalainsäädännön ja -järjestelmän heikosta tuntemuksesta, viimesijaiseen toimeentulotukeen liittyvästä stigmasta, sekä tulonsiirtojärjestelmän ”poiskäännyttävistä” hallinnollisista rakenteista ja myöntämiskriteereistä ja -käytännöistä.

Hallinnolliset rakenteet ja tuen myöntämiskriteerit ja -käytännöt ovat alikäytön kannalta ratkaisevia asioita. Toimeentulotuen määräytymisperusteet ovat monimutkaiset ja asiakkaan oma toiminta vaikuttaa monin tavoin etuuden saamiseen: sitä on haettava, siihen liittyy asiakkaan avun tarvetta koskeva tiukka selontekovelvollisuus, velvollisuus (tietyin poikkeuksin) ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi sekä velvollisuus osallistua erilaisiin aktiivitoimiin. Lisäksi etuutta pitää hakea köyhille tarkoitetulta omalta ”luukulta”, sosiaalitoimistosta. Nämä tekijät yhdessä ovat toimineet tehokkaana jarruna etuuden käytölle.

Jos alikäyttöä haluttaisiin merkittävästi vähentää, tehokas keino siihen olisi perustulo tai vain pienituloisille maksettava tulotuki, ns. negatiivinen tulovero. Toinen vaihtoehto olisi nostaa ensisijaisten perusturvaetuuksien tasoa. Alikäytön poistamisesta aiheutuvat välittömät kustannus- ja kannustinvaikutukset painavat kuitenkin monen päätöksentekijän vaakakupissa enemmän kuin hinta, joka maksetaan alikäytön aiheuttamista henkilökohtaisista tragedioista ja sen negatiivista yhteiskunnallisista seurauksista.

Asia kävi ilmi jo perustoimeentulotuen Kela-siirtoa koskevassa keskustelussa viime vuosikymmenten aikana. Siirron vastustus perustui keskeisiltä osin etuusmenojen kasvuun (= alikäytön vähenemiseen), vaikka menojen kasvusta ei saatu juuri näyttöä aiempien Kela-siirtoa koskevien kokeilujen yhteydessä.

Uudistuksen vaikutukset voivat olla monenlaisia

On vaikea ennustaa, mikä on tilanne, kun siirto toteutuu vuonna 2017, sillä alikäyttäjien määrää eikä myöskään alikäytön syiden yleisyyttä tunneta tarkasti. Alikäytön vähenemistä voi edistää se, että tuen hakemista Kelasta ei todennäköisesti koeta yhtä leimaavana kuin sen hakemista sosiaalitoimistoista. Etuutta on myös helpompi hakea Kelan sähköisen asiointikanavan kautta. Lisäksi asiakkaiden enemmistöä koskevat toimeentulotuen myöntämismenettelyt tehostuvat, kun esimerkiksi tulotiedot ovat helpommin Kelassa saatavilla. Samojen tietojen perusteella Kelan työntekijä voi mainita asiakkaalle tämän oikeudesta etuuteen, jos hän ei itse omien tulotietojensa perusteella sitä tunnista.

Toisaalta etuuden myöntämiskriteerit jäävät edelleen monimutkaisiksi, etuutta pitää hakea, tuen tarvetta koskevat selontekovelvollisuudet säilyvät pääosin ennallaan, moni etuutta saava ei kykene hyödyntämään sähköistä asiointikanavaa, ja myöntämismenettelyjen tehostumisen myötä asiakkaiden kohtaaminen saattaa joiltain osin kaavamaistua.

Kaavamaistuminen voi sulkea tehokkaasti ihmisiä pois etuuden ja siihen liittyvien palvelujen piiristä. Tämä riippuu kuitenkin siitä, miten etuuden käsittelyprosesseja ja asiakkaiden palveluprosesseja virtaviivaistetaan erityisesti niissä työvaiheissa, joissa kartoitetaan asiakkaan elämäntilanne, harkitaan millaisen avun ja (moniammatillisen) tuen tarpeessa hän on, tai päätetään esimerkiksi alentaa hänelle kuuluvaa etuutta.

Asiakkaan todennäköisenä toiveena on, että häntä kuullaan, häneen luotetaan ja häntä tullaan vastaan niin pitkälle kuin mahdollista. Järjestelmälähtöisesti ajatellen taas asiakkaan yksilöllisten elämäntilanteiden, toiveiden, valintojen ja niiden syiden selvittäminen voidaan nähdä kustannustekijänä ja myös tehottomampana ratkaisuna kuin tiukasti lain kirjainta noudattava yhdenmukainen toimeenpano.

Kovimpaan virtaviivaistamistestiin Kela joutunee toimeentulotuen perusosan mahdollisen alentamisen yhteydessä. Hieman kärjistäen: Missä määrin oikeuden ja kohtuuden kysymyksille jää tilaa, kun kuntien moninaiset de facto -standardit korvautuvat Kelan de jure -standardeilla? Se jää nähtäväksi.

Markku Laatu
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin