Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Voiko kuntoutusta kuluttaa?

Julkaistu 2.3.2010

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Palveluseteliä perustellaan asiakkaan valinnan vapauden ja vastuun, yksityisen yritystoiminnan, palvelujen laadun ja kustannustehokkuuden lisääntymisellä. Toisaalta palvelusetelin pelätään hajauttavan palveluja entisestään, siirtävän julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon vastuuta ja kustannuksia asiakkaille ja pitkällä aikavälillä keskittävän palvelujen tuottamista ja nostavan palvelujen hintoja.

Kuva: Kelan kuva-arkisto

Palvelusetelin sanotaan soveltuvan parhaiten palveluihin, joissa on riittävästi tarjontaa ja vaihtoehtoja, jotka ovat lyhytaikaisia, jotka ovat tuotteistettuja ja joiden hinnoista ja laadusta palvelun maksajalla ja asiakkailla on riittävästi tietoa. Lisäksi asiakkailla tulisi olla riittävä toimintakyky ja halu toimia kuluttajina hankkiakseen palvelut itse.

Palveluseteliä on kokeiltu positiivisin tuloksin muun muassa vanhusten sosiaalipalvelujen sekä hammaslääkäripalvelujen hankinnassa. Kuntoutuspalvelujen hankinnasta kokemusta ei juuri vielä ole. Kuntoutus onkin huomattavasti epämääräisempi ostettava kuin hammaslääkärin palvelu tai siivouspalvelu. Soveltuuko palveluseteli kuntoutuspalvelujen hankintaan ollenkaan?

Kuntoutuksen suunnittelun lähtökohta on asiakkaan tarve. Kuntoutuksen tavoitteet ja toimenpiteet määritellään kuntoutussuunnitelmassa, jonka laadinnasta ja toteutumisen seurannasta vastaa yleensä julkisen terveydenhuollon yksikkö. Asiakkaan osallistumista kuntoutuksen suunnitteluun ja asiakkaalle merkityksellisten tavoitteiden asettamista pidetään tärkeänä.

Valittavien toimenpiteiden tulisi olla hyvän kuntoutuskäytännön mukaisia ja vaikuttavia. Kuntoutuspalvelut tuottaa julkinen terveydenhuolto tai ne hankitaan kilpailutetuilta yksityisiltä palveluntuottajilta. Kuntoutuksen kustantaa tapauksesta riippuen julkinen terveydenhuolto, Kela tai jokin muu taho.

Palvelusetelin kanssa asiakkaan tulisi itse hankkia tarvitsemansa kuntoutuspalvelut. Tätä varten tulisi olla tarjontaa. Harvalla paikkakunnalla on tarjolla riittävästi edes fysioterapiaa, saati psyko-, toiminta tai puheterapiaa. Olemassa olevasta tarjonnasta asiakkaan on saatava oikeanlaista tietoa omien valintojensa tekemiseksi. Tietoa tarvitaan palveluntuottajien koulutuksesta, erikoisosaamisesta ja työkokemuksesta, toimitiloista ja niiden sijainnista ja välineistä.

Pystyykö asiakas tämän tiedon perusteella valitsemaan sellaisen palveluntuottajan, jonka avulla hänen kuntoutukselleen asetetut tavoitteet saavutetaan? Kenen vastuulle jää palvelun laadun ja tavoitteiden toteutumisen seuranta? Mistä asiakas tietää, että kuntoutus on laadukasta? Pystyykö terveydenhuolto seuraamaan palveluja, jos se ei tiedä ketä palveluntuottajaa asiakas käyttää? Jääkö seuranta asiakkaan subjektiivisen näkemyksen tai yksityisen palveluntuottajan raportoinnin varaan? Mikä on kuntoutujan asema ja miten silloin toimitaan, jos kuntoutukselle asetettuihin tavoitteisiin ei päästä tai kuntoutuksessa tapahtuu virheitä? Minkälaista valitusaikaa kuntoutukseen voidaan soveltaa? Ennen kaikkea, onko kaikista asiakkaista palvelusetelin käyttäjäksi, kun kuntoutuksen tarve on suurin usein silloin kun toimintakyky on heikoin?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Asiasta pitää keskustella ja sitä pitää kokeilla. Lähtökohtaisesti palvelusetelin perusidea lisäämässä asiakkaan vastuuta omista palveluistaan ja vahvistamassa asiakkaan asemaa soveltuu hyvin kuntoutukseen. Moni asiakkaista tarvinnee päätöksentekoonsa tukea, kuten kuntoutus- tai palveluohjausta.

Todennäköisesti joillekin ja joihinkin asioihin palveluseteli sopii ja toisiin ei. Voi myös olla, että kuntoutuksen palveluseteli ei muuta juuri mitään. Selvitysten mukaan kuntoutuksen suunnittelu ja seuranta on Suomessa usein puutteellista. Lisäksi vaikuttavuustietoa on heikosti saatavilla ja olemassa olevaa näyttöä ei osata hyödyntää. Onko siis sittenkään väliä sillä, jos asiakkaille annetaan täydet valtuudet hankkia palvelunsa sieltä mistä haluavat ja päättää itse onko kuntoutuksesta hyötyä?

Anna-Liisa Salminen
johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin