Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Toimeentulotuki – tilapäisestä vähimmäisturvasta asumistukien täydentäjäksi

Julkaistu 26.2.2015

Vuonna 2010 eduskunta sääti, että perusturvan riittävyyttä tulee arvioida neljän vuoden välein. Tänään julkaistiin sarjassaan toinen Perusturvan riittävyyden arviointiraportti. Raportin kirjoittajana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koolle kutsuma työryhmä, johon myös allekirjoittaneet kuuluivat. Olimme mukana muun muassa tekemässä raportin esimerkkilaskelmia sekä analysoimassa eri etuuksien päällekkäisyyttä.

Mitä perusturva käytännössä on? Sosiaaliturvasta puhuttaessa erotetaan usein ensisijainen perusturva ja viimesijainen vähimmäisturva. Perusturva -käsitteen määritelmä vaihtelee usein kirjoittajasta riippuen. Perusturvan luonnetta on pohdittu muun muassa kirjassa Takaisin perusteisiin – Perusturvan riittävyys kulutuksen näkökulmasta (Kangas ym. 2013). Perusturvasta puhuttaessa viitataan usein perustuslain 19. pykälän toiseen momenttiin, joka takaa jokaiselle oikeuden perustoimeentuloon työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Monesti tämän perusteella tulkitaan, että perusturva tarkoittaa vähimmäismääräistä syyperusteista sosiaaliturvaa eli työttömyysturvaa, eläkkeitä sekä sairaus- ja vanhempainpäivärahoja. Lisäksi opintotuki voidaan ajatella opiskelijan perusturvaksi ja kotihoidon tuki muodostaa perusturvan kotona lastaan hoitavalle. Asumista tuetaan puolestaan asumisetuuksilla, joita ei yleensä ole luettu kuuluviksi perusturvaan.

Perusturvan ja vähimmäisturvan roolit sekoittumassa

Viimesijaisella vähimmäisturvalla tarkoitetaan yleensä toimeentulotukea. Se on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän turvaamaan perustoimeentuloa. Nyt julkaistut perusturvan riittävyyden esimerkkilaskelmat osoittavat, että vuonna 2015 jokainen perusturvan varassa elävä ja tavanomaisen suuruista vuokraa maksava kotitalous on laskennallisesti oikeutettu toimeentulotukeen lukuun ottamatta eläkeläistalouksia. Toimeentulotuen rooli osana perusturvan varassa elävän sosiaaliturvaa on kuitenkin ristiriitainen, sillä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa toimeentulotukilain soveltajille (2013) todetaan, että toimeentulotuki on tarkoitettu lähtökohtaisesti tilapäisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Se, että esimerkiksi vuokralla asuva vähimmäismääräisen työttömyysturvan varassa elävä on laskennallisesti oikeutettu toimeentulotukeen, sotii toimeentulotuen tilapäisluonteisuutta vastaan.

Vielä Matti Vanhasen I hallituksen ohjelmassa 2003 mainittiin, että ”toimeentulotuen tulee olla viimesijainen toimeentuloturvan muoto ja sen muodostumista pidempiaikaiseksi toimeentulon lähteeksi tulee vähentää”. Myöhempiin hallitusohjelmiin tällaista tavoitetta ei ole kuitenkaan enää kirjattu. Esimerkkilaskelmien perusteella laskennallinen toimeentulotuki onkin lisääntynyt nykyisen hallituskauden aikana useimmissa elämäntilanteissa. Vuonna 2012 työttömyysturvan huomattava korotus vähensi kuitenkin työttömien laskennallista toimeentulotukea tuntuvasti, mutta sen vaikutus on melkein jo kurottu umpeen vuoteen 2015 mennessä.

Tasokorotukset ja asumiskustannusten kasvu muutoksen taustalla

Osittain laskennallisen toimeentulotuen määrää ovat kasvattaneet toimeentulotuen ylimääräiset tasokorotukset vuosina 2012 ja 2015. Näillä korotuksilla on ohjattu perusturvan painopistettä yhä enemmän syyperusteisista etuuksista toimeentulotuelle, tietoisesti tai tiedostamatta. Toinen syy toimeentulotuen määrän kasvuun ovat asumiskustannukset, jotka ovat kasvaneet nopeammin kuin asumisen tukien taso. Asumiskustannusten merkitystä perusturvatalouden toimeentulossa on helppo tarkastella esimerkkilaskelmien avulla, sillä nyt julkaistut esimerkkilaskelmat on muodostettu käyttäen neljää eri asumisoletusta, joista yksi on velaton omistusasunto. Omistusasunnossa asumiskustannuksiksi on laskettu ainoastaan hoitovastike, jolloin tämä asumisoletus edustaa käytännössä pienimpiä mahdollisia asumiskustannuksia. Omistusasunnossa asuvat esimerkkitaloudet eivät juuri missään elämäntilanteessa olleet oikeutettuja toimeentulotukeen, mikä kertoo siitä, että perustoimeentulotuesta on tullut vuokralla asuville yhä enemmän asumisen tukien täydennys. Toimeentulotuen ja asumiskustannusten yhteydestä kertoo myös arviointiraportissa tehty analyysi etuuksien päällekkäisyydestä: marraskuussa 2012 yleistä asumistukea saavista kotitalouksista 42 prosenttia sai samaan aikaan myös toimeentulotukea.

Voidaan kysyä, onko kohtuullisten asumismenojen korvaaminen samanaikaisesti kahdella eri etuudella järkevää sosiaalipolitiikkaa. Tilanne koskee alueita, joissa vuokrat ovat korkeat: pääkaupunkiseutua ja muita suurehkoja kaupunkeja. Asumisen tukien jälkeenjääneisyys ajaa ihmisiä toimeentulotuelle, joka on yksi lisäetuus heidän etuuskorissa. Tämä tuottaa ylimääräistä vaivaa perusturvan varassa eläville, sillä toimeentulotukea haetaan vielä toistaiseksi kunnan sosiaalitoimelta Kelan hoitaessa muita etuuksia. Toimeentulotukea haetaan yleensä kuukausittain, toisin kuin asumisen tukia. Lisäksi työllistymisen kannustimet ovat toimeentulotuessa heikommat kuin yleisessä asumistuessa. Jokainen ansaittu euro leikkaa toimeentulotukea eurolla suojaosan ylittävältä osalta, kun yleisessä asumistuessa ansaittu euro vähentää tukea 32 senttiä kun tulot ylittävät tietyn, yksin asuvalla työmarkkinatuen, tason.

Toisaalta sosiaaliturvan painopisteen siirtymisestä toimeentulotuelle voi seurata myös julkisia säästöjä, sillä kynnys hakea toimeentulotukea on edelleen muita etuuksia korkeampi (esim. Kuivalainen 2007). Tilanne saattaa tältä osin muuttua parin vuoden päästä, sillä perustoimeentulotuen myöntäminen on tarkoitus siirtää kuntien sosiaalitoimilta Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alusta. Kelaa pidettäneen vähemmän leimaavana asiointipaikkana ja hakeminen hoituu helposti muiden etuusasioiden yhteydessä. Tämän jälkeen voi olla aiheellista kysyä, onko vähimmäisturvan käsitteelle enää tarvetta?

Jussi Tervola
tutkija

Elina Ahola
tutkija

S-postit: etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet:

Kangas O, Niemelä M, Raijas A, toim. Takaisin perusteisiin. Perusturvan riittävyys kulutuksen näkökulmasta. Helsinki: Kela, Teemakirja 12, 2013.

Kuivalainen S. Toimeentulotuen alikäytön laajuus ja merkitys. Analyysit. Yhteiskuntapolitiikka 2007; 72: 49–56.

Perusturvan riittävyyden II arviointiryhmä. Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011–2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työpaperi 1, 2015.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Opas toimeentulotukilain soveltajille. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 4, 2013.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin