Kaupungilla katseeni osuu maassa kerjääviin romaneihin väistämättä. En ole vieläkään tottunut siihen, että kotikaupungissani on ihmisiä, jotka elävät kerjäämällä avoimesti kadulla. Köyhät ovat Suomessa pysyneet poissa kaduilta sanattoman sopimuksen seurauksena. On luotettu siihen, että palkansaajat hoitavat vastuunsa sosiaalisesta uudelleenjaosta maksamalla veroja ja köyhät pysyvät kerjuulla Kelassa ja sosiaalitoimistossa. Siksi vielä muutama vuosi sitten kaupungin kaduilla liikkui vain satunnaisia eurojenpyytäjiä – eikä meidän tarvinnut kohdata köyhyyttä.
Instituutioiden hoitaman köyhyyden tasapaino horjahtaa heti, kun joku istuu maahan ryppyinen pahvimuki kourassaan. Romaniasta ja Bulgariasta saapuneet romanit ovatkin olleet kova pala suomalaisille veronmaksajille. Hyvinvointivaltion kansalaisten ensimmäinen reaktio on huutaa apuun kaupunkia, valtiota, kirkkoa tai mitä tahansa ”köyhien auttamiseen tähtäävää toimenpideohjelmaa”. Suomalainen haluaa ajatella, että joku ottaa vastuun tästä ihmisryhmästä eikä omia käsiä tarvitse liata kerjäläisten kohdalla.
Romanit ovat osoittaneet syrjityn vähemmistöryhmän mentävän aukon EU-lainsäädännössä. Mikään taho ei ota suomalaisten peräänkuuluttamaa vastuuta. Samalla internetin keskustelupalstoilla leviää romanien vastainen vihapuhe. Koveneva asenne näkyy myös nopeutetuissa turvapaikkapäätöksissä ja Helsingin kaupungin päätöksissä. Ammatikseen kerjääviä ihmisiä ei haluta Suomeen.
Kun katselen kylmässä kyhjöttävää ihmistä, en voi kuvitella, että joku valitsee vapaaehtoisesti kerjäämisen. Uskon, että kotimaassa odottaa vielä surkeammat elinolot – ilman toivoa ohikulkijan tiputtamista kolikoista. Minä nostan hattua kerjäävälle romanille. Istumalla hän tekee näkyväksi ihmisten ja kansojen väliset tuloerot. Ero tulee näkyväksi joka kerta, kun pahvimukin ohittaa muotiliikkeiden muovipusseja kantava suomalainen. Äärimmäinen köyhyys ei enää ole poissa silmistä, vaan meidän jokaisen vastuulla.
Samankaltaisia ajatuksia esittää myös Kimmo Oksanen viime vuonna ilmestyneessä pamfletissaan ”Kerjäläisten valtakunta”. Siitä löytyy tietoa erityisesti suomessa kerjäävien romanien tilanteesta Suomessa ja muualla Euroopassa. Toinen viime syksyn uutuus ”Kerjääminen eilen ja tänään” (toimittanut Mäkinen ja Pessi) avasi silmiäni laajemmin kerjäämisen historiaan ja niihin oikeudellisiin mahdollisuuksiin, joita tämänhetkinen yhteiskunta tarjoaa. Susan Kuivalainen kirjoittaa erityisen mielenkiintoisesti romanikerjäläisistä ja sosiaalipolitiikasta: kenen pitäisi auttaa ja miten? Suosittelenkin tarttumaan näihin kirjoihin, jos kaupungilla liikkuvat romanikerjäläiset askarruttavat.
Tuuli Hirvilammi
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Tuuli Hirvilammi nosti keskusteluun ajankohtaisen aiheen. Itsekin olen kävellyt kerjäläisten ohi pohdiskellen, että onkohan kyse aidosta hädästä vai jostain muusta. Saadakseni aiheesta syventävää tietoa lainasin kirjastosta pari Tuulin suosittelemaa kirjaa, enkä suotta.
Havahduin myös siihen, että isovanhempieni elinaikana – ei siis kovin kauan sitten – meillä oli todellista kerjäläisyyttä omasta takaa. Tässä poimintoja kotiseutuni lehdessä (Karjalainen 19.2.2010) julkaistusta artikkelista: ”Joensuun kaduilla vilisi laihoja, kalpeita, nääntyneitä haamuja. He olivat tulleet maalta etsimään edes jotain suuhun pantavaa. Ne, jotka eivät enää jaksaneet kävellä, tuupertuivat hankeen ja kuolivat nälkään tai kylmyyteen. Tuona hirvittävänä talvena 1867-68 kaupungin kaduilta korjattiin pois 42 ruumista. Kun kansa oli nälkiintynyt, alkoivat kulkutaudit vaivata. Ne veivät tuonentuville lähes yhtä paljon ihmisiä kuin nälkäkin.” Kyse oli siis katovuoden 1867 aiheuttamasta kerjäläisyydestä. Silloin Etelä-Suomikin oli vielä toukokuussa paksun lumen peitossa ja eka halla tuli syyskuun kolmas päivä.
On se kumma kun Kelan sivuillakin törmää noihin kerjäläisjuttuihin.Oletteko te arvoisat Kelan tyypit niin tyhmiä että te kuvittelette niitten tulevan Suomeen omin avuin.Kyllä ne joku rikollisliiga tänne on tuonut ja myös pitää mahdolliset kerjäämällä saatavat rahat.Kun on kerjäläinen niin ei silloin ole varaa lähteä ulkomaille,uskokaa pois.Pitäisitte huolta oman maan porukoista,meillä on aivan tarpeeksi porukkaa joka saa odottaa esimerkiksi sairaspäivärahojaan monta kuukautta.
Jatkanpa vielä edellistä kommenttiani.Jos keskittyisitte vaan omien kansalaisten asioihin niin ei tarttis nähdä nälkää eikä menettää kotiaan siksi että Kelassa ei viitsitä vaivautua tekemään päätöksiä edes siedettävän ajan kuluessa.Mutta eipä se tunnu teitä kiinnostavan miten ihmiset tulevat toimeen.
Kiitos kommenteistasi. Ensinnäkin muistutan, että Kelan tutkimusblogissa me yksittäiset tutkijat kirjoitamme mieltä askarruttavista asioista, emmekä edusta mitään Kelan virallista kantaa. Saatat hyvin olla oikeassa siinä, että romanikerjäläisten taustalta voi löytyä rikollista toimintaa eikä sellainen ole tietenkään hyväksyttyä. Suosittelen kuitenkin lukemaan erityisesti tuota mainitsemaani Kimmo Oksasen kirjaa, jossa hän (itse aluksi ennakkoluuloisena) kuvaa yksityiskohtaisesti romanien oloja kotimaassa ja heidän matkojaan Suomeen. Romanithan ovat perinteisesti liikkuva väestöryhmä ja he ovat tottuneet kulkemaan toimeentulon perässä. On siis varsin luonnollista, että rajojen avautuessa ihmiset etsivät uusia, parempia mahdollisuuksia. Näinhän ovat suomalaisetkin tehneet lähtiessään länteen paremman elintason perässä. Tällöin on ollut työtä tarjolla, nykyisillä eurooppalaisilla työmarkkinoilla vaan on kovin erilainen tilanne. Ja itse myös toivoisin, että EU:n tasolla pystyttäisiin luomaan pelisääntöjä erilaisten köyhien väestöryhmien elinolojen parantamiseksi.
Olen kanssasi eri mieltä siinä, että romanikerjäläisistä kirjoittaminen olisi pois ”omien” kansalaisten asioista. Pikemminkin kun on kiinnostunut köyhyydestä ja yhteiskunnan huono-osaisista, ei voi olla huomaamatta kadulla kerjääviä romanikerjäläisiäkään. Tutkijana en jokatapauksessa pääse vaikuttamaan yksittäisen kansalaisen päätöksiin enkä käsittelyaikoihin. Kelan tutkimusosastolla tutkitaan sitä, miten ihmiset tulevat toimeen, kuinka nopeasti Kelan päätöksiä tehdään ja kirjoitetaan siitä, mitä viivästyneistä päätöksistä saattaa seurata. Katso esimerkiksi Toinen Vääryyskirja vuodelta 2008: http://helda.helsinki.fi/handle/10250/7929