Kolkuttaako omatuntosi käyttäessäsi toimivia työterveyshuollon palveluita? Maassamme yli 3 miljoonaa jää toimivien perusterveydenhuollon palvelujen ulkopuolelle, julistavat monet terveydenhuollon monikanavarahoituksen vastustajat.
Terveydenhuoltojärjestelmämme merkittävä vahvuus on työnantajien mittava panostus työterveyshuoltoon. Samalla se on myös Akilleen kantapää, sillä työterveyshuolto näyttää edelleen jäävän terveydenhuollon rahoitus- ja rakennesuunnitelmien ulkopuolelle. Toimiva järjestelmä halutaan jättää rauhaan. Työterveyshuollolla on laaja yhteiskunnan tuki ja se on pitkälti työmarkkinajärjestöjen yhteistyön tulosta.
Koska työterveyshuolto on osa monikanavarahoitteista järjestelmäämme, päätimme tutkia, mikä merkitys työterveyshuollolla on terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisuudessa? Selvitimme erityisesti, kuinka paljon työterveyshuoltoon käytettyjä kustannuksia kohdistuu väestöön kunnittain, ks. Nettityöpapereita 42/2013.
Tutkimus oli haasteellinen, sillä työterveyshuollosta ei ole valtakunnallista potilastason rekisteriä. Potilastason tiedot olisi pitänyt kerätä erikseen palveluntuottajilta ja työnantajakohtaisesti. Tämä olisi ollut liian iso kakku meille tässä vaiheessa. Keksimme jotain muuta. Tietovajeen paikkaamiseksi yhdistimme työnantajien Kelalle lähettämät kustannusten korvaushakemukset ja Tilastokeskukset keräämät tiedot työntekijöiden kotikunnista. Täten pystyimme laskemaan kuinka paljon työterveyshuollon kustannuksia kohdistuu kunnittain työtekijää ja asukasta kohti.
Metropolin merkitys on suuri
Työterveyshuolto tukee vahvasti erityisesti metropolialuetta, suuria kaupunkeja ja niiden lähikuntia. Enimmillään työterveyshuollon osuus voi olla noin 40 prosenttia laskennallisista perusterveydenhuollon avohoidon kustannuksista asukasta kohti (mm. Järvenpää, Kerava, Espoo ja Vantaa). Suurimmassa osassa kuntia osuus on alle 10 prosenttia ja sairaanhoitopiireittäin osuus vaihtelee 20–30 prosenttia. Erityisesti sairaanhoidon merkitys on kasvanut.
Raportin tulokset herättävät useita kysymyksiä työterveyshuollon alueellisista eroista. Kustannukset ovat suurimmat siellä missä työnantajilla on eniten maksukykyä. Eroja on myös toimialoittain. Työnantajille vapaaehtoisen sairaanhoidon kustannukset työntekijää kohti vaihtelivat kunnittain kaksi kertaa enemmän kuin työnantajille lakisääteisen pakollisen ennalta ehkäisevän toiminnan kustannukset.
Osalla työntekijöistä on kattavat ja monipuoliset palvelut, mutta osalla palvelut ovat vaatimattomampia. Työnantajien erilaiset preferenssit näkyvät sairaanhoidon kustannusten vaihtelussa. Osalle työnantajista työterveyshuolto voi tuntua pieneltä kustannuserältä, mutta toisille, varsinkin pientyöpaikoille sen merkitys on suhteellisen suuri. Alle 20 työntekijän työpaikoille kohdistuvat kustannukset ovat työntekijää kohti huomattavasti pienemmät kuin suuremmilla työpaikoilla.
Terveyskeskusten roolia pitäisi selvittää
Pientyöpaikkojen työterveyshuollon lisäksi toisena merkittävänä haasteena nostamme esille terveyskeskukset palveluntuottajina. Terveyskeskukset ovat terveydenhuoltomme selkäranka. Niissä tuotettujen palvelujen kustannukset ovat kolmanneksen pienemmät kuin muilla palveluntuottajilla ja ne tuottavat vähemmän suoritteita. Koska tutkimuksessa ei voida yksityiskohtaisesti arvioida mistä huomattavasti alhaisempi kustannustaso johtuu, pitäisi terveyskeskusten rooli palvelutuottajina selvitettävä jatkossa yksityiskohtaisesti. Erot voivat johtua työvoimapulasta, tehokkuudesta, työnjaosta, verotuksesta ja lainsäädännöstä.
Suuret alueelliset kustannuserot herättävät myös laajemman kysymyksen siitä, miten yhteiskunta on varautunut, kun työterveyshuollon palveluita käyttäneet siirtyvät eläkkeelle tai miten laajat irtisanomiset vaikuttavat paikkakunnan terveyspalvelujen tarpeeseen? Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kuntien pitää ottaa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmissa huomioon kuntien järjestämät palvelut. Toisaalta järjestämissuunnitelman pitää perustua alueen väestön terveysseurantatietoihin ja palvelutarpeeseen. Olisiko lakia tarkennettava niin, että suunnitelmissa olisi otettava huomioon alueen väestön kaikki käyttämät, myös työterveyshuollon, palvelut terveydenhuollon kokonaisuutta suunniteltaessa?
Voidaanko työterveyshuollon erilaisia kuntakohtaisia resursseja ottaa huomioon myös kuntien valtionosuusuudistuksessa? Todennäköisesti ei, sillä yritykset voivat lopettaa toimintansa, mutta suomalaista kuntaa ei voi siirtää Kiinaan. Rahoituksen riittävyyden lisäksi terveydenhuollon tulevaisuuden rahoitusratkaisuissa tulee huomioida myös järjestelmän vakaus.
Timo Hujanen
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Hennamari Mikkola
Terveysturvan tutkimuksen päällikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi
Viime vuosisadan näkijä George Orwell totesi, että olemme tasa-arvoisia mutta toiset ovat tasa-arvoisempi kuin toiset. Tämä syndikalistinen totuus konkretisoituu ilmaisessa työterveyshoidossa, jonka taso ja saatavuus vaihtelee työpaikoittain ja mitä vaille jää työn ulkopuolinen väestö, joka kuuluu vaivaishoidon piiriin.
Olenkin ehdottanut, että mahdollisuus työterveyshoitoon tulisi määritellä veronalaiseksi työsuhde-eduksi autoedun tapaan. Erikseen on tietenkin työtapaturmavakuutusten alainen hoito sekä työkyvyn ylläpitäminen.
Onhan mahdollisuus työterveyshoitoon suuri etuus. Itse olen samaa työtä tehden saanut kahdentasoiset työterveyspalvelut yrityskaupan johdosta. Palkan säilyessä ennallaan on työhön liittyvä kompensaatio siis muuttunut. Alihankkijan palveluksessa saisi ehkä minimit. Toisin sanoen kannattaa kuulua oikeaan työkommuuniin maksimoidakseen tasa-arvonsa. Helsingin kaupungillakin on erikseen työterveysasema omalle väelle ja sitten terveysasemat rupusakkia varten.
Kerran minulla oli vakavia oireita ja runsaassa tunnissa tehtiin lepo-EKG, verenkuva ja keuhkoröntgen, mistä saatiin heti myös etälausunto. Kolmesti keskustelin lääkärin kanssa ja sain diagnoosiksi keuhkokuumeen ja lääkkeeksi antibiootin joka auttoi. Tämä siis veroparatiisiyhtiössä.
Kuinkahan kauan olisi kulunut helsinkiläisellä terveysasemalla vastaavaan tutkimukseen? On siis selvää että että yksityinen työterveyshoito on tehokasta lean-tuotantoa eikä ongelma ole yritysten voittojen valuminen ulkomaille verotta vaan siinä, että joudumme maksamaan niin paljon veroja tehottomista terveysasemistamme!
Paikallinen terveysasemani on uusi arkkitehdin suunnittelema palatsi vesivahinkoineen ja lääkäripulineen. Työterveysasema sijaitsee standardissa toimistorakennuksessa.
Ergo: kunnan tulisi tilata terveyskeskuspalvelut ainakin täällä pääkaupunkiseudulla suoraan työterveyspalveluja tarjoavilta yrityksiltä jolloin kokonaiskustannus minimoituisi. Nykyiset terveysasemat voisi muuntaa kulttuuripalatseiksi.
Maallikkona luulin julkisen viranomaisen jo tuntevan työterveyshoidon. Siksi selvitys on syntynyt viime hetkellä ja ainakin lupaan lukea sen tarkoin. Mitäköhän siellä sosiaalipolitiikan laitoksilla sitten tutkitaan jos ei tätä?