Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Kelan tutkimusblogi

Tutkimusblogissa Kelan tutkijat ja vierailijat kirjoittavat tutkimuksistaan tiiviisti ja yleistajuisesti. Tutkimusblogissa julkaistaan myös tutkijoiden ajankohtaisia katsauksia eri aiheista sekä tutkijoiden näkemyksellisempiä kirjoituksia.

Uusimmat tutkimusblogit

Miten kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiostrategian visiota viedään käytäntöön Kelan tutkimuksessa?

Kuntoutuksen TKI-strategia viitoittaa tietä kuntoutuksen ja sen tutkimuksen kehittämiselle. Kelalla merkittävänä kuntoutustoimijana on suuri vastuu strategian toteuttamisessa. Yksi keskeinen ehdotus on kuntoutuksesta kertovan tietopohjan vahvistaminen, jossa Kelalla on vahva rooli.
Julkaistu: 12.4.2024

Kelan kuntoutuspalvelut ovat asiakaslähtöisiä

Kelan järjestämän kuntoutuksen asiakkaat olivat Kaari-kyselyn perusteella pääasiassa tyytyväisiä kuntoutuspalvelujen asiakaslähtöisyyteen vuosina 2021 ja 2022. Eri kuntoutusmuotojen välillä oli kuitenkin pieniä eroja tyytyväisyydessä. Moniammatillisen yksilökuntoutuksen asiakkaat suhtautuivat asiakaslähtöisyyteen muita asiakkaita myönteisemmin. Kriittisimpiä olivat ammatillisen kuntoutuksen asiakkaat. 
Julkaistu: 3.4.2024

Ekosysteemiajattelu auttaa kehittämään palveluita, jotka vastaavat nuorten oikeisiin tarpeisiin

Nuorten palveluiden kehittämisessä tyydytään asiantuntijoiden mukaan liian usein toteuttamaan vain lainsäädännön vaatimuksia, ei nuorten todellisia tarpeita. Eri palveluita tuottavat organisaatiot tuntevat toistensa toimintaa heikosti, ja yhteistyö on kankeaa. Toimijoiden poteroitumista voisi ehkäistä ekosysteemiajattelulla.
Julkaistu: 25.3.2024