Mitä köyhä saa omistaa?

Created with Sketch. 10.10.2011
Created with Sketch.
Airio Ilpo

Jaa artikkeli Mitä köyhä saa omistaa? sosiaalisessa mediassa

Törmäsin internetissä surffaillessa mielenkiintoiseen aiheeseen. Yhdysvaltalainen konservatiivinen Heritage-säätiö on tehnyt tutkimuksen, jossa tuodaan päivänvaloon mielenkiintoisia tietoja siitä, miten köyhät – tai ”köyhät” – USA:ssa elävät (Rector & Sheffield 2011). Ja tulokset ovat häkellyttäviä.

92 prosentilla köyhistä on mikroaaltouuni, 74 prosentilla on perheessä auto, 31 prosentilla on jopa kaksi tai useampia autoja, 64 prosentilla on kaapeli- tai satelliittitelevisio ja niin edelleen. Eikä moni muukaan köyhyyteen normaalisti liitettävä piirre näytä pitävän kutinsa. 96 prosenttia köyhistä ei ollut nähnyt nälkää viimeisen vuoden aikana, saman verran ei ollut kokenut asunnottomuutta ja verrattuna eurooppalaisiin kohtalontovereihin, niin USA:n köyhillä oli asunnoissaan enemmän tilaa per henkilö.

Tutkimuksen johtopäätös on selvä: Yhdysvalloissa ei ole köyhyyttä, koska köyhillä on varaa hankkia ruokaa ja kaikenlaista tavaraa asuntoihinsa. Heillä on täten myös korkea elintaso, jonka valtio kustantaa, koska useat USA:n Tilastokeskuksen raportissaan (DeNavas-Walt ym., 2011) löytämistä 46 miljoonasta ”köyhästä” ovat työttömiä tai muuten elävät sosiaaliavustusten varassa. Toimenpide-ehdotuksina esitetään vanhoja tuttuja sosiaaliturvan leikkauksia ja sosiaaliturvan sitouttamista yhä enemmän työn tekoon (ns. workfare).

Köyhät verotalkoisiin

Tutkimuksen pohjalta on kyseenalaistettu myös presidentti Barack Obaman rikkaille kaavailemat veronkorotukset. Logiikka on pistämätön: Jos pienituloisin 50 prosenttia amerikkalaisista ei maksa tällä hetkellä senttiäkään tuloveroa, niin valtion pelastustalkoisiin olisi saatava ennemminkin köyhät kuin rikkaat.

Tutkimuksen tulokset saattavat kuulostaa häkellyttäviltä, mutta hieman tarkemmin köyhyyteen perehtyneelle tuloksissa ei ole mitään uutta, yllättävää saati mitään sellaista, että köyhyysongelma voidaan julistaa ratkaistuksi.

Heritagen tutkimuksessa nimittäin tutkijoiden mielikuva köyhyydestä ja todellisuus eivät kohtaa (kritiikistä ks. esim. What You Need When You’re Poor ja Why the Upcoming Poverty Numbers Matter). Esimerkiksi käytetyn mikroaaltouunin arvo on USA:ssa keskimäärin 45 dollaria, joten sellaisen omistaminen ei ole merkki korkeasta elintasosta, toisin kuin ehkä 20 vuotta sitten. Myös se, että nälkää näkee vain harva köyhä, ei ole todiste siitä, että rahan puutteesta johtuvia ravitsemusongelmia ei olisi. Nälkä kun on äärimmäisin muoto ravitsemusongelmista. Köyhistä amerikkalaisperheistä 44 prosenttia ilmoitti samassa raportissa, johon Heritagen tutkijatkin viittaavat, että rahan puutteen vuoksi perhe joutuu syömään halpoja ja ravintoarvoiltaan huonoja valmisruokia tai ruoka on hyvin yksipuolista.

Nousun mahdollisuudet on taattava

Köyhyys on harvoin staattinen tila. Siirtymät köyhyyteen ja köyhyydestä pois ovat hyvin yleisiä jopa USA:ssa. Hyödykkeet on voitu ostaa ”hyvinä aikoina”, kun niihin oli varaa. Ja köyhyydestä poispääsemisessä esimerkiksi auton omistaminen saattaa olla julkisen liikenteen ei-luvatussa maassa aivan välttämätöntä. Miten matkustat työhaastatteluun tai työpaikalle toiselle puolelle kaupunkia, jos kulkuväline puuttuu?

Merkittävin keskustelun kohde siitä, mitä köyhä saa omistaa, on myös Heritagen tutkimuksessa unohdettu. Esimerkiksi terveyspalvelut ja lastenhoidon järjestäminen on suuri taloudellinen rasite USA:ssa, ei vain köyhille, vaan myös keskiluokalle.

Mielikuviemme köyhät

Vaaralliseksi mielikuvien ja todellisuuden sekoittuminen menee silloin, kun harhaisista mielikuvista pyritään tekemään todellisuutta. Otetaan esimerkki: Mielikuvamme ”oikea köyhä” voi olla autoton, kylmää ruokaa syövä ja tyhjää nurkkaa tuijottava ihmisparka. Ne, joita tutkijat, media ja muut väittävät köyhiksi, osoittautuvatkin henkilöiksi, jotka omistavat auton, lämmittävät ruokansa mikroaaltouunissa ja katsovat samoja saippuasarjoja digitelevisiosta kuin me. Meidän näkökulmastamme he vain leikkivät ihmisparkoja, mutta ainoa säälittävä piirre heissä on vain luuserin asenne, joka tulee esiin silloin kuin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain elämänsä eteen.

Mutta entä, jos todellisuudessa tällaisella ”muka köyhällä” ei ole varaa ostaa uusia talvirenkaita autoon, hän ei pysty maksamaan mikroaaltouunin ja muiden sähkövempeleiden käytöstä aiheutuvaa sähkölaskua määräaikaan mennessä ja televisiota katsotaan ilman asianmukaista lupaa. Mitä pitäisi tehdä? Vaadimmeko tällaista ”köyhää” myymään autonsa, mikroaaltouuninsa ja televisionsa, jotta hänestä tulisi enemmän sellainen, kuin kuvitelmiemme köyhä on? Vai pitäisikö meidän yrittää muuttaa asenteitamme vastaamaan paremmin todellisuutta?

Ilpo Airio
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kirjallisuus: