Maaliskuun ensimmäinen päivä 2011 oli merkittävä monin tavoin. Matin ja Tepon Teppo täytti vuosia ja Kelan etuudetkin viettivät syntymäpäiviä. Pienimpiä eläkkeitä kartuttava niin sanottu takuueläke putkahti maailmaan 1.3.2011. Takuueläke korottaa vähimmäiseläkkeen 687 euroon kuukaudessa ja se on samansuuruinen sekä yksin asuvalle että parisuhteessa olevalle.
”Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä” lienee eduskunnassa ajateltu, sillä ”kuoppakorotusta” tulee parhaimmillaan yksin asuvalle täyden kansaneläkkeen saajalle 101 euroa kuukaudessa. Parisuhteessa olevan takuueläke voi olla jopa 167 euroa kuukaudessa kansaneläkkeen päälle tulevaa hyvää. Takuueläke nostaa näin ollen kansaneläkeläisen ”kuukausituloja” parhaimmillaan yli 15 prosenttia! Tällaisista korotuksista työelämässä olevat voivat vain haaveilla! No, optio-ohjelmiin kuuluville ja kansanedustajille tuollaiset korotukset ovat arkipäivää.
Meidän tavallisten palkansaajienkaan ei kannata olla turhan kateellisia takuueläkkeen aiheuttamasta äkillisestä rahatulvasta kansaneläkeläisille. Takuueläkkeen jälkeenkin yksin asuvalta kansaneläkeläiseltä uupuu noin 500 euroa kuukaudessa pienituloisuusrajasta ja eilen julkistetun THL:n perusturvaselvityksen mukaan takuueläke riittää juuri ja juuri kohtuullisen minimitason kulutukseen. Toisaalta on sekin paremmin kuin muilla perusturvaetuuksilla (esim. toimeentulotuella tai työmarkkinatuella) elävillä. He pystyvät etuuksilla kattamaan kaksi kolmasosaa siitä rahamäärästä, mitä kohtuullinen minimi vaatisi.
Ja niille, jotka eivät tiedä, mitä käsite ”kohtuullinen minimikulutus” tarkoittaa, niin selvennys: Se on sellaista elämää, jollaista kukaan meistä ei haluaisi elää päivääkään. Ne, jotka tietävät, mitä käsite tarkoittaa, joko kuluttavat kohtuullisen minimin verran tai haaveilevat, että joskus pääsisivät sellaiseen elämään kiinni.
Indeksi sitoo etuuden elinkustannuksiin
Mutta tapahtui Kelan etuuksille muutakin maaliskuun ensimmäisenä päivänä kuin takuueläkkeen synty. Silloin päivänvalon näki tiettyjen etuuksien sitomisen kansaneläkeindeksiin. Lapsilisät, lastenhoidon tuet ja sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahat saivat tällöin 0,4 %:n indeksikorotuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsilisät nousivat ensimmäisestä lapsesta 100 eurosta 100 euroon ja 40 senttiin.
Monilla keskustelupalstoilla anonyymit aina-oikeassa-olevat ovat jo ehtineet irvailla korotuksen – tai paremminkin sen puuttumisen – johdosta. Näiden etuuksien kohdalla eduskunnassa onkin ilmeisesti ajateltu, että ”parempi ainainen kitinä kuin kertarytinä”. Ennen näitä etuuksia korotettiin erillispäätöksillä. Lapsilisän kohdalla viimeisin korotus oli tapahtunut niinkin viime aikoina kuin 1.1.2004. Nyt indeksikorotukset tapahtuvat joka vuosi – olettaen tietenkin, että elinkustannuksissa (palkat, kustannukset, tuotteiden hinnat jne.) tapahtuu nousua.
Olisiko kertarytinä etuuksien tasoa määriteltäessä sitten parempi kuin ainainen kitinä? Tähän sananlaskuiseen kysymykseen voi vastata sananlaskulla: Suo siellä ja vetelä täällä. Kertakorotuksilla etuuksien saajien asema usein parantuu hetkessä tuntuvasti, mikä on plussaa. Toisaalta miinuspuolena on se, että jos kuoppakorotusten väli on hyvin pitkä, niin etuuden suhteellinen taso – eli ostovoima – heikkenee jatkuvasti. Elinkustannuksilla kun on paha tapa kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi sadan euron lapsilisällä sai tammikuussa 2004 enemmän kaikenlaista kuin helmikuussa 2011.
Kertarytinällä kuopasta
Indeksikorotusten plussa onkin juuri siinä, että elinkustannusten noustessa, niin etuudet nousevat mukana – vaikka se olisi sitten 40 senttiä kuukaudessa. Indeksikorotuksillakin on oma miinuspuolensa: Jos etuus A on jäänyt jälkeen elinkustannusten noususta, niin indeksikorotukset pitävät eron ennallaan. Kuoppakorotus – ollessaan riittävän iso ja riittävän usein tehty – kuroo elinkustannusten ja etuuden tason välistä kuoppaa kiinni. Indeksikorotus ei toimi niin.
Vaikka lapsilisä nousikin naurettavalta kuulostavat 40 senttiä, niin on aina syytä muistaa, että vuosina 2009 ja 2010 kansaneläkeindeksi pysyi samana, eli korotusta ei olisi tullut lainkaan. Toisaalta vuosien 2008 ja 2009 välillä indeksi nousi 4,6 prosenttia. Tällainen elinkustannusten vuotuinen nousu nostaisi lapsilisääkin 4,6 euroa/kk. Se jo olisi jotain.
Kaikkein hienointa kuitenkin olisi, jos kertarytinällä nostettaisiin perusturvaetuudet siitä kuopasta, johon ne on painettu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Sen jälkeen indeksikorotuksin pidettäisiin huolta, ettei niitä enää koskaan päästetä laskemaan ihmisarvoa nöyryyttävälle tasolle. Sitten loppuisi ainakin meidän sosiaaliturvan tutkijoiden ainainen kitinä etuuksien alhaisesta tasosta.
Ilpo Airio
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Kommentit