Työn ja elämän tarkoitus

Created with Sketch. 24.1.2011
Created with Sketch.
Tuulio-Henriksson Annamari

Jaa artikkeli Työn ja elämän tarkoitus sosiaalisessa mediassa

Vuonna 1975 julkaistussa kirjassa Psykiatrinen kuntoutus Antti Tamminen on koonnut kirjoittamaansa lukuun työssä viihtymisen perussyitä. Nämä jo vuosisadan vaihteen tuolla puolen ilmaistut ajatukset ovat edelleen aivan ajankohtaisia.

Työssä viihtymistä haittaavat perussyyt voidaan listata näin: 1) paikallaan polkemisen tunne, 2) itsensä unohdetuksi ja laiminlyödyksi kokeminen, 3) tunne siitä, ettei tiedä mistään mitään ja 4) inhimillisten kontaktien ja ystävyyden puute. Viihtymistä ja menestymistä taas edistävät seuraavat seikat: 1) työ on tekijänsä edellytysten mukaista, 2) mahdollisuus toimia sopivassa työryhmässä, tarvittaessa yksinkin, 3) alkuopastuksesta on huolehdittu, 4) valvonnasta ja ohjauksesta huolehditaan jatkuvasti, 5) palkka ja työsuhteeseen liittyvät muut seikat ovat oikeudenmukaisia.

Kiintoisaa on, että nämä luonnehdinnat on kirjan kontekstissa kuvattu koskemaan paitsi avoimilla työmarkkinoilla toimivien ihmisten viihtymistä, myös erilaisissa muokatuissa työoloissa – esimerkiksi entisaikain suojatöissä – toimivia työntekijöitä ajatellen.

Meillä on kaikilla sekä työhön että yleensä elämään liittyen samat perustarpeet. Myös vajaakuntoiset ihmiset toivovat voivansa kokea edistymistä, tarpeellisuutta, osaamista, ja yhteenkuuluvuutta. On surullista kuulla, miten 22-vuotias syntymästään asti vaikeasti vammainen nuori mies raahauduttuaan pyörätuolillaan työvoimatoimistoon saa kuulla virkailijalta, että “ei sinulle oikeastaan nyt kannata töitä etsiä, kun olet eläkkeellä”.

Nuorukainen palaa kotiinsa, jossa hän asuu yksin tuetussa asumismuodossa, ja jatkaa eläkeläisenä oloa. Varhaislapsuudessa alkaneet ja nuoruusikään asti jatkuneet monimuotoiset, usein kalliit kuntoutukset ja kurssitukset eivät enää auta eteenpäin. Virkamiesten päätöksissä eivät myöskään kanna suoritetut oppivelvollisuuden mukaiset kouluvuodet, eikä oma vahva halu päästä mukaan elämään. Toimintakyky on vakavan vamman aiheuttamissa rajoissa puutteellinen – työkykyä ei ole päästy vielä kokeilemaan.

Elämän pituutta ei kukaan tiedä, mutta myös tällä nuorukaisella voi olla vielä vuosikymmeniä elämää jäljellä. Eläkkeen saannista aikanaan koettu ilo ja helpotuksen tunne kääntyvät ahdistukseksi: näinkö nyt mennään, eikö minulla ole enää mitään uutta odotettavissa?

Antti Tamminen toteaa kirjoituksensa lopussa, että “tavallisesti tarvitaan vain toisen kannalle asettumista arkisen työelämän eri tilanteissa, ymmärtävää suhtautumista ja sen sanelemia järjestelyjä”. Tämä sosiaalipsykologista ergonomiaa edustava yksinkertainen huomio sopii edelleen hyvin ohjeeksi vajaakuntoisten ihmisten työjärjestelyihin – kuten työelämään yleensäkin ja elämän sujumiseen muutenkin.

Annamari Tuulio-Henriksson
johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi