Hyvinvointia kestävämmin

Created with Sketch. 22.3.2019
Created with Sketch.
Helne Tuula

Jaa

Ihminen on aina tavoitellut hyvinvointia. Välineeksi otettu mutta päämääräksi muuttunut talouskasvu ei kuitenkaan ole kestävä keino, sillä se on johtanut ilmastonmuutokseen, sukupuuttoaaltoon ja lukemattomiin muihin ekologisiin ongelmiin. Niin ajattelumme kuin instituutioidemmekin on muututtava nopeasti – myös sosiaalipolitiikan. Kasvuun sitoutunut sosiaalipolitiikka tulee korvata kestävän hyvinvoinnin ajatukseen pohjautuvalla ekososiaalisella politiikalla.

 

Onko mitään arkipäisempää kuin varpunen, saattoi ihminen muutama vuosi sitten tuumailla kävelyretkellään. Ei kuitenkaan enää. Tuorein Suomen lajien Punainen kirja kertoo, että varpusen kanta on rakentamisen ja peltomaiden vähentymisen vuoksi pienentynyt 62 % vuodesta 2015. Tuttu kumppanimme on siten muuttunut erittäin uhanlaiseksi lajiksi. Eikä tässä kaikki, vaan masentavia uutisia riittää.

Seuratessaan yhä huolestuttavimmiksi muuttuvia tietoja ilmastonmuutoksen ja lajikadon etenemisestä ei voi välttyä ajatukselta, että hyvän tavoittelusta saattaa seurata huonoja asioita. Hyvinvointia voidaan pitää ihmisen kaiken toiminnan perimmäisenä päämääränä, mutta juuri tämän päämäärän tavoittelu on johtanut siihen ekologiseen kriisiin, jonka keskellä jo nyt elämme.

”Post-apokalyptinen kaunokirjallisuus on siirretty nykyisten tapahtumien osastoon”, kuten eräs yhdysvaltalainen kirjakauppa ilmoitti.

Kelassa maaliskuussa luennoinut professori Max Koch muistutti siitä, että rikkaimmilla mailla on suurimmat hiilidioksidipäästöt ja raskain ekologinen jalanjälki. Näin on myös Suomessa. SSI- eli Sustainable Society -indeksillä mitattuna ympäristömme hyvinvointi jäi vuonna 2016 maailman maiden häntäpäähän sijalle 122. Siksi voidaan pohtia, kuinka paljon ylpeyden aihetta Suomen ensimmäinen sija ihmisen hyvinvoinnissa tuolla indeksillä antaa.

 

Elintasomme ekologinen hinta

Sosiaalipolitiikalla on ollut tärkeä köyhyyttä vähentävä rooli. Kuten Max Koch totesi, sosiaaliturvajärjestelmällä on samalla ollut tahattomia seurauksia. Sosiaalipolitiikan perimmäinen tavoite eli elämän edellytysten turvaaminen ja epätasa-arvon poistaminen on jalo ja tarpeellinen. Välineeksi valittu talouskasvu on kuitenkin auttamattomasti epäsynkroniassa ilmastonmuutoksen ajan kanssa. Lisäksi väline esitetään usein päämääränä.

Ydinongelma siis on, että talouskasvun edistämiseen sitoutunut sosiaalipolitiikka pitää osaltaan yllä yhteiskuntajärjestelmää, joka päivästä toiseen kiihtyvällä vauhdilla heikentää elämän edellytyksiä maapallolla.

Yksi tärkeimmistä ekokriisin selityksistä on, että yhteiskuntajärjestelmämme eivät ole tunnistaneet planetaarisen ja ihmisen hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Erillään toisistaan ovat pysytelleet myös ympäristö- ja sosiaalipolitiikka.

Niin kuin Koch ja monet muut maapallon tilasta huolta kantavat sosiaalipoliitikot ovat todenneet, kuilu tulee kuroa umpeen ekososiaalisella politiikalla, jossa yhdistyvät ekologisen vastuun ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet. Tarvitaan myös kuilun ylittäviä käsitteitä, joista yksi on kestävä hyvinvointi.

 

Haluista tarpeisiin

Kestävän hyvinvoinnin teoriaan kuuluu läheisesti tarveperusteinen hyvinvointikäsitys. Se asettuu vastakohdaksi taloustieteen haluihin (tai preferensseihin) pohjautuvalle hyvinvointiajattelulle. Erilaisia yksilöllisiä haluja on määrättömästi – ja juuri näiden halujen loputon tyydyttäminen on kapitalistisen kulutusyhteiskunnan kulmakivi.

Toisin kuin mainoksista voisi olettaa, halujen täyttämättä jättäminen ei aiheuta suurempaa haittaa yksilölle. Tarpeiden joukko on sen sijaan rajallinen, kaikille ihmisille yhteinen ja sukupolvesta toiseen samana pysyvä. Tarpeiden tyydyttämättömyys tuottaa vakavia seurauksia ihmisen hyvinvoinnille.

Tarpeet, päinvastoin kuin halut, ovat kuitenkin periaatteessa tyydytettävissä, ja globaalisti oikeudenmukainen tarpeentyydytys planetaarisissa rajoissa onkin ekososiaalipolitiikan suuri missio.

Yhteiskunnissa tullaan (toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin) vääjäämättä tilanteisiin, joissa ekologisesti haitallisia käytäntöjä on säädeltävä nykyistä voimakkaammin ja joissa liikkumisemme, ruokailumme, asumisemme, energiankäyttömme sekä työmme sisällöt on muotoiltava uusiksi. Samaan hengenvetoon on syytä muistuttaa, että tarpeet jakautuvat aineellisiin ja aineettomiin tarpeisiin. Jälkimmäisiin kuuluvat esimerkiksi merkitykselliset suhteet ihmisiin ja muihin eläinlajeihin sekä elämän yleinen mielekkyys ja merkityksellisyys.

Vaikka sitä, millä tavoin aineellisia tarpeita tyydytetään, joudutaan muuttamaan vastuullisempaan elämäntapaan siirryttäessä, kestävän hyvinvoinnin lähestymistavassa suositaan aineettoman tarpeentyydytyksen edistämistä kaikin mahdollisin keinoin.

Mitä aineellisiin tarpeisiin tulee, on pidettävä huolta siitä, että elämäntavastaan ja elintasostaan joutuu tinkimään ennen kaikkea se osa väestöstä, jonka ekologinen jalanjälki on liian raskas tälle planeetalle. Omalta osaltani otan säätelyn mielihyvin vastaan.

Kestävän hyvinvoinnin tavoite ei ole hyvinvoinnin vähentäminen, vaan sen lisääminen. Omaa henkistä hyvinvointiani lintujen palaaminen ja vanhojen metsien säästäminen kohentaisi sanoin kuvaamattoman paljon.

 

 

 

Tuula Helne
johtava tutkija, Kela
etunimi.@sukunimi@kela.fi

 

 

Katso luento:

Max Koch: Sustainable Welfare beyond Growth. Luento 13.3.2019. 

 

Lue lisää:

Milena Büchs & Max Koch (2017) Postgrowth and Wellbeing. Challenges to Sustainable Welfare. Palgrave.

Ian Gough (2017) Heat, Greed and Human Need. Climate Change, Capitalism and Sustainable Wellbeing. Edward Elgar.

Tuula Helne, Tuuli Hirvilammi & Markku Laatu (2012) Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Kela.

Tim Jackson (2011) Hyvinvointia ilman kasvua. HS-kirjat.